Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.

Muumilaakson neuleet
Ilmestyy 19.8.
Neulo itse pikku Myyn punainen mekko tai kuvioi neuleesi Muumilaakson hahmoilla! Kahdeksan kotimaista neulesuunnittelijaa on suunnitellut ihania Muumi-aiheisia puseroita, neuletakkeja ja asusteita koko perheelle.
Inspiroivan kirjan ihanissa, ennen julkaisemattomissa neulekuoseissa seikkailevat Muumipeikko, Nuuskamuikkunen, pikku Myy, Mörkö ja monet muut Tove Janssonin rakastetut piirroshahmot. Neuleiden kuviot toteutetaan kirjoneuleella, intarsialla ja silmukoimalla. Mukana on myös yksinkertaisempia, kuviottomia neuleita, kuten pikku Myyn punainen mekko sekä Tuu-Tikin raitapaita ja lakki.
Neuleita on sekä aikuisille että lapsille, ja ohjeet on laadittu usealle eri koolle. Kaikki neuleet on suunniteltu Novitan langoille.
Heli Valaja: Uusi keramiikkakirja
Ilmestyy 18.8.
Opi tekemään keramiikkaa kotimaisen uutuuskirjan opastuksella
Ammattikeraamikon kirjoittama, runsaasti kuvitettu teos johdattaa keramiikkaharrastuksen aloittamiseen selkein ja havainnollisin ohjein. Kirjassa esitellään erilaiset savilaadut, työkalut ja muut tarvikkeet sekä keramiikan valmistamisen perusperiaatteet. Käsinrakennustekniikat, valaminen ja dreijauksen alkeet käydään läpi yksityiskohtaisesti vaihe vaiheelta, kuten myös koristelu, lasitus ja polttaminen. Lisäksi tutustutaan villi- eli luonnonsaviin ja primitiivipolttoihin. Kirjassa käydään läpi myös tavallisimmat virheet ratkaisuineen.
Kokenut keraamikko ja opettaja Heli Valaja on kirjoittanut kirjan, jota on kaivattu jo pitkään.
Niina Laitinen: Villasukkavalssi
Ilmestyy 1.9.
Niina Laitisen uuden sukkakirjan inspiraationa ovat olleet rakastetut melodiat ja tanssit keinahtelevista valsseista kiihkeisiin latinalaisrytmeihin. Kirjassa on tuttuun tapaan ohjeita niin kirjo- kuin pintaneuleella eripaksuisista langoista toteutettaviin nilkka-, pohje- ja polvipituisiin sukkiin.
Janina Kallio: Lumoavat neulehuivit
Ilmestyy 18.8.
Kansainvälisesti tunnetun suomalaisen Woolenberry-neulemerkin huiveissa heijastuu pohjoinen luonto ja vuodenaikojen vaihtelu. Kirjan 15 hienostunutta, minimalistisen kaunista huivimallia neulotaan ylellisistä, laadukkaista langoista.
Pirjo Iivonen: Neulo sukkia jämälangoista
Ilmestyy 19.9.
Pirjo Iivosen Jämälankasukat 2 -kirjasta kootun bookazinen malleissa voit hyödyntää ylijäämälankoja, yhdistellä värejä ennakkoluulottomasti ja testata eri neuletekniikoita. Jo pienellä lankamäärällä saat nilkkapituiset sukat, isosta riittää polvisukkiin. Ohjeita löytyy eripaksuisille langoille.
Kirjat ilmestyvät painettuina laitoksina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Viihde, harrasteet, tietokirjat
Kuvat
Moreeni on osa kustannusosakeyhtiö Otavaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Runollisen kaunis YA-fantasiaromaani ammentaa muinaissuomalaisista myyteistä18.6.2025 09:03:34 EEST | Tiedote
Kumpi valita: vapaus vai rakkaus? Katri Kauppisen Laulunpunojat on kaunis, tunteita kuohuva romaani kaipuusta ja juurista.
Uutuuskirja Yhtä rallia sukeltaa Jari-Matti Latvalan värikkääseen rallielämään16.6.2025 11:18:02 EEST | Tiedote
Riikka Smolander-Slotten uutuuskirja tuo kovimmat ja kuumimmat tarinat rallin sisäpiiristä yksiin kansiin! Toyota-tallipäällikkö ja rallin MM-sarjan hopeamitalisti Jari-Matti Latvala kertoo uudessa kirjassa Yhtä rallia suoraan ja vauhdikkaasti elämästään, urastaan ja kulisseista, joihin vain harva on päässyt.
Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirja kertoo, miten vapaus voi löytyä ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta16.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Lumoavasti kuvitettu ja kirjoitettu Tuuliajolla eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista syntyi tavallisesta poikkeavalla tavalla – kuvat edellä.
Taikatemppu-Emppu auttaa päiväkotikavereita pulassa – Hannele ja Markus Lampelan kirjoittaman sarjan avaus opettaa ensiaputaitoja11.6.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Jos jollekin sattuu haaveri, Emppu tulee heti paikalle auttamaan. Tiina Konttilan hurmaavasti kuvittama uusi kuvakirjasarja, Päiväkodin pelastaja, avaa ensiaputaitoja pienelle lapselle ymmärrettävällä tavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme