Hämeen kauppakamari

Etä- ja hybridijohtamisesta tulee ”uusi normaali”

Jaa
Etätyö on tullut jäädäkseen koronan jälkeen ja nyt yrityksissä tarvitaan uudenlaisia tapoja johtaa. Tieto selviää kauppakamarien viimeisimmästä koronakyselystä. ”Koronakriisin jälkeen etätyö- ja hybridijohtaminen tulevat entistä suurempaan rooliin yritystoiminnassa ja työntekemisessä. Etätyön lisääntyessä ja kokouskäytäntöjen muuttuessa haasteeksi nousee uudenlainen johtamistapa. Lisäksi työmatkustaminen vähenee, jonka myötä myös matkakustannukset ja ympäristöpäästöt laskevat”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Mahdollisuudesta etätyön tekemiseen ja sen aiheuttamista muutoksista yritystoimintaan selvitettiin sekä Hämeen kauppakamarin Osaamisvaliokunnan että kauppakamarien kahdessa erillisissä kyselyissä syyskuussa.

Kauppakamarien kyselyyn vastanneiden hämäläisyritysten mielestä toimipaikan sijainnin merkitys tulee hieman kasvamaan, mutta toimitilatarve vähenee lähitulevaisuudessa. Erityisesti viihtyisän työympäristön merkitys tulee lisääntymään.

Hämeen alueelta vastanneista yrityksistä 74 prosenttia arvioi työhön liittyvien ajokilometrien vähenevän jonkin verran tai merkittävästi. ”Auton käyttö työmatkoilla vähenee ja sen myötä matkustuskustannukset laskevat. Työmatka-autoilun vähenemisellä on tulevaisuudessa varsin merkittävä vaikutus myös ympäristöpäästöihin”, Eerikäinen korostaa.

Osaamisvaliokunnan kyselystä selviää, että 58 prosentissa vastanneissa yrityksissä oli mahdollisuus tehdä etätöitä jo ennen koronapandemiaa ja liki kolmannes vastanneista kertoi ottaneen etätyön epidemian myötä käyttöön. Suurimmassa osassa yrityksissä myös jatketaan mahdollisuutta tehdä etätöitä pandemian jälkeen.

Liki joka toisella vastanneista yrityksistä on jo käytössä etätyöohjeistus ja 9 prosenttia kertoo ohjeistuksen olevan valmisteilla. Noin 13 prosenttia kertoo vielä tarvitsevansa etätyöohjeistusta. Yritykset painottavat, että etätyöpäivistä ja niiden määrästä viikoittain on sovittava esimiehen kanssa. Lisäksi henkilöstöä ohjeistetaan etätöissä tarvittavien laitteiden ja välineiden käytössä.

”Vastanneista yrityksistä 50 prosenttia ei osallistu henkilöstön etätyöpisteistä aiheutuviin kuluihin. Tällöin myös työergonomia voi olla riskitekijä. Lisäksi etätyössä tapahtuneet vahingot ovat lisääntyneet. Pakolliset, lakisääteiset vakuutukset eivät korvaa kaikkia etätyössä tapahtuneita vahinkoja, joten yrityksen koko henkilökunnalle tarjoama laaja tapaturmavakuutus voisi olla myös yrityksen kilpailuetu”, sanoo Eerikäinen.


Kauppakamarien etätyökyselyn tulokset >>> 

Hämeen kauppakamarin Osaamisvaliokunnan etätyökyselyn tulokset >>> 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Eerikäinen

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja

Puh:040 739 9303

Kuvat

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä kasvun tukijoina9.9.2025 09:56:26 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 16 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hienoa, että saimme uusia hallitusammattilaisia vahvistamaan yritysten hallitustyöskentelyä. Osaava hallituksen jäsen toimii myös yrityksen kasvun tukena”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen ensimmäinen työelämäarviointi toteutettiin Forssassa – systemaattisempaa yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten välille22.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamari on luovuttanut Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle Hämeen alueen ensimmäisen Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatin. ”Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitoksen välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta tiivistyneen yhteistyön avulla”, kertoo Hämeen kauppakamarin kehityspäällikkö Mirja Ojantausta.

Hämeen talousnäkymät epävarmat – heinäkuun investointiuutiset tuovat kaivattua piristystä28.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeessä yritysten suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia huhtikuuhun verrattuna, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuun alussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Tullit ja talouden yleinen epävarmuus näkyvät suhdannebarometrin tuloksissa koko maan osalta. Hämeessä näkymät ovat aavistuksen synkät, mutta viimeaikaiset positiiviset elinkeinoelämän uutiset tuovat kaivatun piristysruiskeen alueen elinkeinoelämälle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamari iloitsee Fazerin investointipäätöksestä14.7.2025 12:21:37 EEST | Tiedote

Fazer ilmoitti tänään tehdasinvestoinnistaan Lahden Pippo-Kujalaan. Investointipäätöstä on odotettu pitkään ja alueella otetaan päätös suurella ilolla vastaan. ”Tämän eteen on useat tahot tehneet tinkimättömästi töitä ja hienoa, että investointipäätös nyt viimein tehtiin. Päätös tuo kaivattua lisäpiristystä Lahden talousalueelle ja vahvistaa alueen roolia elintarviketeollisuuden keskittymänä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamarin alueen yrityksiä mukana vauhdittamassa ilmastotyötä26.6.2025 13:31:37 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan Ilmastoyhteisöön on valittu mukaan 15 yritystä Kanta- ja Päijät-Hämeestä. ”Ilmastoyhteisö on tarkoitettu pk-yrityksille, jotka ovat jo aloittaneet hiilijalanjäljen laskennan ja haluavat viedä ilmastotyönsä uudelle tasolle. On tärkeää, että alueemme yritykset ovat mukana yhteisössä, joka kirittää kilpailuetua vahvistavaa ilmastotyötä. Ilmastoyhteisön tarjoamien koulutusten, työkalujen ja verkostojen turvin alueemme pk-yritykset vahvistavat asemiaan kotimaisissa ja kansainvälisissä toimitusketjuissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye