Hämeen talousnäkymät epävarmat – heinäkuun investointiuutiset tuovat kaivattua piristystä
Hämeessä yritysten suhdannetilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia huhtikuuhun verrattuna, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuun alussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Tullit ja talouden yleinen epävarmuus näkyvät suhdannebarometrin tuloksissa koko maan osalta. Hämeessä näkymät ovat aavistuksen synkät, mutta viimeaikaiset positiiviset elinkeinoelämän uutiset tuovat kaivatun piristysruiskeen alueen elinkeinoelämälle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeessä vastanneiden yritysten suhdannetilannearviot ovat pysyneet melko samalla tasolla alkuvuoden aikana ja kausitasoitettu saldoluku on heinäkuussa -44, huhtikuussa vastaava luku oli -41.
Hämäläisyritysten lähitulevaisuuden suhdannenäkymät ovat jonkin verran miinuksella, kun lähitulevaisuuden suhdannenäkymien kausitasoitettu saldoluku on -12 ja huhtikuussa vastaava luku oli -7. Alueeltamme vastanneiden hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat hieman koko maan keskiarvoa varovaisemmat.
Yritysten tuotanto- ja myyntimäärät pienentyivät hieman huhti-kesäkuun aikana. Lähikuukausina tuotannon ennakoidaan supistuvan hieman myös loppukesän ja syksyn aikana.
Hämäläisyritysten kasvun esteenä on edelleen heikko kysyntä ja ammattitaitoisen työvoiman puute oli ongelmana 12 prosentilla vastaajista, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 7 prosenttia.
”Yleinen talouden epävarmuus ja poukkoileva tullipolitiikka näkyvät tuloksissa. Nämä vaikuttavat meillä erityisesti teollisuusyrityksissä. Kyselyn jälkeen on kuitenkin uutisoitu merkittävistä investoinneista ja kaupoista, kuten Fazerin merkittävästä tehdasinvestoinnista Lahteen ja Patrian kaupoista Tanskan puolustusvoimille. Nämä tuovat kaivatun piristysruiskeen alueen elinkeinoelämälle ja vahvistavat Hämeen alueen roolia erityisesti elintarvike- ja puolustusteollisuudessa”, Vanhala sanoo.
Suhdannebarometrin aluekatsaukset >>>
Yleiset suhdannenäkymät alueittain >>>
EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Se on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Kysely tehtiin heinäkuussa Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastaajayrityksiä oli Hämeestä 76 ja ne työllistävät yli 16 000 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne VanhalaToimitusjohtaja
Puh:050 339 1625anne.vanhala@hamechamber.fiKuvat

Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämäläisyritysten liikevaihto kasvaa – usko tulevaan vahvistuu2.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämäläisyritysten liikevaihto on kasvanut verrattuna viime vuoteen, ja yritykset suhtautuvat tulevaan varovaisen odottavalla kannalla. ”Tuoreimmasta talouskyselystämme selviää, että vaikka suhdannetilanne on edelleen haastava niin hämäläisyritysten odotukset kasvun vauhdittumisesta ja kysynnän piristymisestä ensi vuonna ovat vahvat”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeessä ammattiosaajien saatavuus haastaa yritysten kilpailukykyä lähivuosina17.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamarin osaajakyselyn mukaan jopa lähes 90 prosenttia hämäläisyrityksistä arvioi ammattiosaajien saatavuuden haastavan yrityksensä kilpailukykyä seuraavien viiden vuoden aikana. ”Samaan aikaan olemme huolestuneita siitä, että Hämeessä vastanneista yrityksistä vain noin viidennes koki, että ammattiin valmistuneiden osaaminen vastaa työelämän tarpeita”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten hallitustyöskentelyä kasvun tukijoina9.9.2025 09:56:26 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-kurssin käyneistä 16 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hienoa, että saimme uusia hallitusammattilaisia vahvistamaan yritysten hallitustyöskentelyä. Osaava hallituksen jäsen toimii myös yrityksen kasvun tukena”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen ensimmäinen työelämäarviointi toteutettiin Forssassa – systemaattisempaa yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten välille22.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari on luovuttanut Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle Hämeen alueen ensimmäisen Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatin. ”Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitoksen välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta tiivistyneen yhteistyön avulla”, kertoo Hämeen kauppakamarin kehityspäällikkö Mirja Ojantausta.
Hämeen kauppakamari iloitsee Fazerin investointipäätöksestä14.7.2025 12:21:37 EEST | Tiedote
Fazer ilmoitti tänään tehdasinvestoinnistaan Lahden Pippo-Kujalaan. Investointipäätöstä on odotettu pitkään ja alueella otetaan päätös suurella ilolla vastaan. ”Tämän eteen on useat tahot tehneet tinkimättömästi töitä ja hienoa, että investointipäätös nyt viimein tehtiin. Päätös tuo kaivattua lisäpiristystä Lahden talousalueelle ja vahvistaa alueen roolia elintarviketeollisuuden keskittymänä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme