Korona lisäsi opiskelijoiden mielenterveyshaasteita – Diak innovoi uusia palveluja
22.9.2021 08:12:00 EEST | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote

– Diak on pitkään ollut vahva toimija ja edelläkävijä opiskelijahyvinvointipalveluiden tarjoamisessa suomalaisten korkeakoulujen joukossa. Kuitenkin myös Diakissa opiskelijoiden jaksamisen haasteet sekä opiskeluun ja pitkittyneeseen koronatilanteeseen liittyvä ahdistus ovat olleet esillä tänä syksynä, kertoo opiskelijarajapinnassa toimiva kuraattori Tiina Ikonen.
Diakissa tartuttiin pian pandemian puhjettua tarmokkaasti toimeen opiskelijoiden hyvinvoinnin ja mielenterveyden turvaamiseksi. Apuna oli jo valmiiksi hyvin toimiva opiskelijahyvinvoinnin järjestelmä.
– Diakissa meillä on ollut jo ennen koronaa poikkeuksellisen laajat opiskelijahyvinvoinnin palvelut. Jokaisella viidellä kampuksellamme toimii esimerkiksi opiskelijahyvinvoinnin työryhmä, joka suunnittelee ja seuraa kunkin kampuksen tilannetta. Ryhmissä on mukana myös opiskelijoita ja sidosryhmiä, kuten oppilaitosdiakoneja ja YTHS:n edustajia, sanoo opiskelijahyvinvoinnin kokonaisuudesta vastaava palvelujohtaja Johanna Lammi.
Opiskelijoiden hyvinvointi ei jää Diakissa pelkästään opettajien, opinto-ohjaajien ja kuraattorien asiaksi, vaan myös kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa luodaan ja kokeillaan uusia tapoja parantaa sitä. Diak kumppaneineen on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Euroopan sosiaalirahastolta (ESR) merkittävää rahoitusta opiskeluhyvinvointia tukeviin hankkeisiin.
– Ohjauksella hyvinvointia - ja Hyvinvointia korkeakouluopintoihin -hankkeet tuovat tällä hetkellä lisäresursseja opiskeluhyvinvointityöhön. Molemmissa hankkeissa on luotu ja kokeiltu tukimalleja sekä opiskelijoille että opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Hankkeissa on mukana opiskelijoita tekemässä esimerkiksi kyselytutkimusta. Hankkeissa kehitetyt ja testatut toimintamallit tullaan integroimaan perustoimintaan hankkeiden päätyttyä, kertoo Diakin hanketoiminnasta vastaava kehitysjohtaja Elina Ylikoski.
Myös opiskelijakunnilla on tärkeä rooli opiskelijahyvinvoinnissa. Diakin opiskelijakunnalla O’Diakolla on meneillään kaksi opiskeluhyvinvointia tukevaa hanketta, ja opiskelijakunta tekee tiivistä yhteistyötä Diakin tukipalvelujen kanssa.
– Opiskelijakunnan kautta tavoitetaan laajemmin opiskelijoita. Meillä on korona-aikana kehitetty opiskelijatoimintaa Discordiin. Uutena opiskeluhyvinvointityön palveluna on Diakin kanssa aloitettu O’Diakon Discord-alustalla toimiva Kysy kuraattorilta -kanava, opiskelijakunta O’Diakon toiminnanjohtaja Juha-Pekka Tulijoki sanoo.
Diakissa on kehitetty pandemian aikana myös muita matalan kynnyksen tapoja, joiden avulla opiskelija voi hakeutua avun piiriin.
– Viime keväänä jokaiselle opiskelijallemme lähetettiin kotiosoitteeseen perinteinen postikortti, jolla pyrittiin ylläpitämään opiskelumotivaatiota ja kerrottiin, mistä saa apua, jos opinnot takkuavat tai mieli on maassa. Tämä pieni ele sai paljon kiitosta opiskelijoilta, Johanna Lammi sanoo.
Lisäksi Diakissa on luotu digitaalisia ja monikanavaisia tapoja päästä avun piiriin. Digipalveluja on kehitetty ihmiskeskeisesti ja yhdessä nuorten kanssa Diakin hanketoiminnan kautta.
– Esimerkkinä tästä on uusi nuorille suunnattu verkkotyökalu Zekki, joka löytyy myös opiskelusovellus Tuudosta. Zekki kannustaa pohtimaan omaa hyvinvointia ja ohjaa matalan kynnyksen palveluihin, Elina Ylikoski kertoo.
Opiskelijahyvinvoinnin innovaatioita Diakista
- Zekki
- Ohjauksella hyvinvointia -hanke. Hankkeen verkkosivut avautuvat lähiaikoina.
- Hyvinvointia korkeakouluopintoihin -hanke
Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Näin teet Zekin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiJohanna LammipalvelujohtajaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 434 7300johanna.lammi@diak.fiElina YlikoskikehitysjohtajaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 550 9393elina.ylikoski@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Eurooppalaisia ratkaisuja soten haasteisiin: Diak mukaan EduCare 5.0 ‑allianssiin28.1.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Diak on kutsuttu mukaan European Universities Initiative (EUI) hakemusta valmistelevaan EduCare 5.0 -allianssiin. Konsortion tavoitteena on vahvistaa sosiaalista kestävyyttä uudistamalla eurooppalaista terveysalan koulutusta ja terveys- sekä hyvinvointipalveluja.
Nuorten ideat osallisuuden moottorina – verkkotilaisuus avaa nuorisolähtöisen työn vaikuttavia käytäntöjä27.1.2026 10:30:00 EET | Kutsu
Miten karaoket, röijykurssit ja tangomarkkinat voivat vahvistaa nuorten osallisuutta ja tukea heidän koulutus- ja työpolkujaan? Näihin kysymyksiin vastataan maksuttomassa Nuorisolähtöisyys ja vaikuttava osallisuus: Tangomarkkinoita, röijykursseja ja karaokeiltoja -verkkotilaisuudessa, joka järjestetään tiistaina 3.2.2026 klo 10.30–11.30 Microsoft Teamsissa.
Hyvinvointiteknologiamessut kokoavat hyvinvointi- ja terveysteknologian toimijat Poriin26.1.2026 12:37:07 EET | Kutsu
Valtakunnalliset Hyvinvointiteknologiamessut järjestetään keskiviikkona 28.1.2026 klo 9−16 Porissa. Maksuton tapahtuma tarjoaa ajankohtaisen katsauksen hyvinvointi- ja terveysteknologian nykytilaan ja tulevaisuuden ratkaisuihin sekä tuo yhteen alan yritykset, asiantuntijat ja kehittäjät.
Englanninkielisille sote-alan koulutuksille riittää kysyntää22.1.2026 09:52:18 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään ensimmäinen yhteishaku päättyi keskiviikkona 21.1.2026.
Kysely: Diak on Suomen suositelluin ammattikorkeakoulu7.1.2026 14:55:00 EET | Tiedote
Tuoreet uraseurantakyselyn tulokset vahvistavat Diakin asemaa yhtenä Suomen johtavista ammattikorkeakouluista työelämärelevanssin näkökulmasta. Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallisessa Uraseurantakyselyssä kartoitettiin 2020 valmistuneiden kokemuksia viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Tulokset ovat Diakin osalta erinomaiset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

