Vaasan kaupungin LinkedIN-sivu Suomen 10 parhain elokuussa
Sometrik on tekoälyä hyödyntävä sosiaalisen median tutkimuspalveluita ja konsultointia tarjoava yritys, joka tuottaa kuukausittain listan LinkedINissä parhaiten menestyneitä sivuista. Vaasan kaupungin LinkedIN sivu pääsi elokuussa sijalle 10. ja oli samalla myös kaikkien Suomen kaupunkien LinkedIN-sivuista menestynein. Ykkössijan nappasi vanhuspalvelu Gubbe ja kärkiviisikkoon sijoittuivat myös Duunitori, Suomen Olympiakomitea, Verohallinto sekä Lidl Suomi.
– LinkedINiä on nyt määrätietoisesti kehitetty viime vuosina ja seuraajamäärät ovat koko ajan tasaisesti kasvaneet. Meillä on jo yli 4500 seuraajaa, mikä on enemmän kuin monella suuremmallakin kaupungilla. Pitkäjänteinen työ tuottaa nyt tulosta ja olemme siitä todella ylpeitä. Siitä kiitos viestinnän ja rekryn tiimille, jotka tekevät loistavia sisältöjä sekä tietysti kaikille seuraajillemme, sanoo Vaasan kaupungin viestintäpäällikkö Leena Forsén.
Elokuussa Vaasassa uutisoitiin näkyvästi Vaasan solmimasta aiesopimuksesta akkukennotehtaasta norjalaisen FREYR Batteryn kanssa. Lisäksi Merenkurkkuun rantautui uudistuvaa energiaa hyödyntävä, maailman ympäristöystävällisin matkustaja-autolautta Aurora Botnia. Kansallisesti ja jopa kansainvälisestikin merkittävät uutiset keräävät huomiota ja menestyvät myös some-kanavilla.
Vaasan kaupunki on luotettava työnantaja
Vaasan kaupungin työnantajakuvaa on tutkittu jo pidempään tiiviisti ja alkuvuonna kaupunki järjesti laajamittaisen kyselyn aiheesta sekä sisäisesti omalle henkilökunnalle että ulkoisesti. Vastaajia saatiin valtakunnallisesti.
– Tutkimuksen mukaan meitä pidetään luotettavana, vakaana ja varmana työnantajana sekä vastuullisena toimijana. Oli hienoa saada näin positiivisia tuloksia. Lähes kaikki kyselyyn vastanneista Vaasan kaupungin työntekijöistä hakisi nykyistä työtehtäväänsä uudelleen. Meillä koetaan olevan mielenkiintoisia ja merkityksellisiä tehtäviä. LinkedIn on erinomainen kanava viestiä meidän monipuolisista työtehtävistä ja lisätä kaupungin tunnettavuutta työnantajana, kertoo Vaasan kaupungin rekrytointivastaava Anne Lindell.
Vaasan kaupungin LinkedIN-kanavalla suosittuja aiheita ovat olleet etenkin kaupungin kehitykseen ja rekrytointiin liittyvät postaukset.
– LinkedIN-kanavalla työnantajakuvaa vahvistetaan some-kanavista vahvimmin. Siellä viestitään kaupunkimme tavoitteista, arvoista ja saavutuksista sekä miksi meille kannattaisi hakea töihin, tiivistää viestintäpäällikkö Forsén.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vaasan kaupungin rekrytointivastaava Anne Lindell, p. 040 1534564, anne.lindell@vaasa.fi
Vaasan kaupungin viestintäpäällikkö Leena Forsén, p. 040 635 0762, leena.forsen@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vass klipps i Vasa - växten som ställer till problem blir nu biogas31.7.2025 14:40:16 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad klipper vass för tredje året i rad på Södra Stadsfjärden. Detta bidrar till en bättre vattenkvalitet, en trivsam omgivning och naturens mångfald samt ger råämne för biogas. Klippningen fortsätter till slutet av oktober.
Vaasan rantaruovikkoja siistitään – ongelmallinen järviruoko pääsee hyötykäyttöön31.7.2025 14:39:50 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki niittää järviruokoa Eteläisellä Kaupunginselällä nyt kolmatta vuotta. Työllä parannetaan veden laatua, suojellaan maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta sekä tuotetaan raaka-ainetta biokaasuun. Niitto jatkuu lokakuun loppuun saakka.
Ombyggnaden av Pappersbron i Metviken inleds – bron stängs av under byggtiden29.7.2025 14:19:33 EEST | Pressmeddelande
Ombyggnaden av Pappersbron i Metviken inleds 4.8.2025. Bron är helt ur bruk under byggtiden, och fotgängare och cyklister måste ta en omväg runt Metviken. Den nya bron är klar för användning senast 30.11.2025.
Onkilahden Paperisillan uudistustyöt alkavat – silta suljetaan urakan ajaksi29.7.2025 14:18:33 EEST | Tiedote
Onkilahden Paperisillan rakentaminen alkaa 4.8.2025. Urakan ajan silta on kokonaan pois käytöstä, ja kulkijoiden tulee kiertää Onkilahden ympäri. Uusi silta valmistuu käyttöön 30.11.2025 mennessä.
Liftis vintertidtabeller träder i kraft 4.8.202529.7.2025 10:01:35 EEST | Pressmeddelande
Vintertidtabellerna för Vasas och Korsholms kollektivtrafik Lifti träder i kraft måndag 4.8.2025 och gäller till och med 31.5.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme