Tampereen seudun startup-yritykset ennustavat kasvua

Pienimmät startup-yritykset ovat selvinneet pandemiatilanteessa parhaiten. Startup-selvityksen mukaan liikevaihdon ja henkilöstön voimakkain kehitys painottuu startup-yrityksiin, joiden liikevaihto on 250 000–1 000 000 euroa. Myös rohkeimmat kasvuennusteet esitetään tämän kokoluokan yrityksissä. Selvityksessä tutkittiin Tampereen seudun nopeaa kansainvälistä kasvua hakevien yritysten liikevaihdon kasvua ja kokoluokkia, työllistävyyttä, rahoituskierroksen vaiheita, kansainvälistymistä ja palvelutarpeita.
Seudulla voimakkaaseen kasvuun lähteneitä yrityksiä ovat esimerkiksi globaaliksi nopeasti kasvanut sähköautojen lataukseen liittyviä palveluja tarjoava EVA Solutions Group, tamperelaiset työstökoneiden modernisoinnin osaaja MORE Automation ja teollisuuden deeptech-ratkaisujen toimittaja Vaisto Solutions sekä laser-toimittaja Vexlum. Tulevaisuuden mahdollisia kasvuraketteja on tunnistettavissa kaikissa Tampereen kaupunkiseudun kahdeksassa kunnassa.
Lähes puolet selvitykseen osallistuneista yrityksistä ilmoitti hakevansa tänä vuonna yksityistä riskirahoitusta kasvunsa takaamiseksi.
- Tähän tarpeeseen vastataan suorilla yrityskontakteilla sekä yritysten ja sijoittajien verkostoitumistapahtumilla. Jos on vahva näkemys ja osaaminen tulevaisuuden menestysteknologioista ja markkinoista, kannattaa lähteä mukaan pääomasijoittamisen maailmaan. Nämä mahdollisuudet ensimmäisenä hyödyntäviin startup-tiimeihin voi pyrkiä tutustumaan ja lähtemään mukaan esimerkiksi neuvonantajan ja enkelisijoittajan roolissa, startup-yhteisövastaava Tommi Uitti Business Tampereesta sanoo.
Eniten startup-yrityksissä on ohjelmistoalan yrityksiä. Muita kasvavia aloja ovat terveysteknologia, valmistava teollisuus, teknologia-ala, kiertotalous ja peliala. Yrityksistä 54 luokitellaan L- tai XL-kokoisiksi startup-yrityksiksi. L-kokoisten yritysten liikevaihto on yli 250 000 euroa ja XL-kokoisten yli miljoona euroa.
- Erityisesti L- ja XL-kokoisissa startup-yritysten takana on runsaasti sarjayrittäjiä. Startup-ekosysteemin kannalta heidän panoksensa on tärkeä, koska heidän osaamisensa, kokemuksensa ja verkostojensa kautta syntyy skaalautuvaa kansainvälistä kasvua, toteaa yrityskehitys- ja toimintaympäristöjohtaja Niina Immonen Business Tampereesta.
Startup-yritykset ilmaisivat selvityksessä yksimielisesti tyytyväisyytensä Tampereen seutuun yritysten toimintaympäristönä ja antoivat sen arvosanaksi 9/10.
- Reilusti yli puolet selvityksen piirissä olleista yrityksistä on osallistunut Business Tampereen kasvuekosysteemin toimintaan. Business Tampere tarjoaa aktiivisesti nopeaa kasvua tavoitteleville yrityksille rahoitusneuvontaa, liiketoiminnan ja kasvun sparrausta, ajankohtaisia webinaareja ja koulutuksia, kansainvälistä verkottamista, kohtaamisia ja ohjausta oikeisiin palvelukanaviin, Tommi Uitti opastaa.
Fakta
- Tampereen seudun startup-selvitys on vuosittain laadittava katsaus kasvuekosysteemin tilasta.
- Selvitys on laadittu tänä vuonna neljännen kerran.
- Selvityksen tavoitteena on selvittää startup-yritysten määrä Tampereen seudulla ja kerätä sekä analysoida ajankohtaista tietoa yritysten tilanteesta. Yritysten tiedot kerättiin luottamuksellisesti sähköposti-, puhelin- tai muulla asiakaskontaktilla maalis-kesäkuussa 2021.
Vuoden 2021 selvitys laadittin Tampereen kaupungin toimeksiannosta. Raportti liitteineen on julkaistu Business Tampereen verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina ImmonenJohtaja, yrityskehitys ja toimintaympäristö
Puh:040 821 5113niina.immonen@businesstampere.comTommi UittiStartup-yhteisövastaava, Startup Tampere
Puh:040 587 0592tommi.uitti@businesstampere.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Tamperelainen Winse Power valittiin Euroopan avaruusjärjestön yrityshautomoon11.12.2023 12:46:27 EET | Tiedote
Euroopan avaruusjärjestö ESA BIC Finlandin yrityshautomoon on valittu suomalaisyrityksiä vuoden toisella hakukierroksella. Tampereelta mukaan pääsi Winse Power Oy, joka kehittää hautomossa valon hyödyntämistä energian ja datan siirrossa.
KUTSU MEDIALLE: Tervetuloa ilmailualan kestävän kehityksen foorumiin Tampereelle23.11.2023 15:03:03 EET | Kutsu
KLM Royal Dutch Airlines , Business Tampere ja latvialainen airBaltic kutsuvat median edustajat kuulemaan ja keskustelemaan ilmailun kohtaamista haasteista ja siitä, kuinka luoda kestävämpää lentoliikennettä.
Uusi elokuva kuvattiin Tampereen kaupunkiseudulla – Hiedenrannan laituri, Pyhän Olavin kirkko ja Ilkon kurssikeskus kuvauspaikkoina.9.11.2023 08:00:00 EET | Uutinen
Tampereen seudun maisemat tulevat pian taas tutuksi kansainväliselle yleisölle. Syksyllä kuvattu Svalta-elokuva kertoo perheen lomasta saarella, jonne on päätynyt myös karkuteillä oleva sarjamurhaaja.
Fanny Heinonen on Film Tampereen uusi ohjelmajohtaja5.10.2023 16:05:49 EEST | Tiedote
Tamperelainen Fanny Heinonen on aloittanut Film Tampereen ohjelmajohtajana osana Business Tampereen organisaatiota. Heinonen on toiminut Film Tampereen asiakasvastaavana kaksi vuotta ja ottaa nyt uuden haasteen innolla vastaan uskoen Tampereen elinvoimaisuuteen audiovisuaalisella alalla (av-ala) myös jatkossa.
Vuoden teollisuusteko 2023 tunnustuksella palkittu Sandvik uudistaa teollisuutta insinööriluovuudella26.9.2023 13:37:35 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen teollisuuden merkitystä ja arvostusta nostava tunnustus jaettiin kolmatta kertaa Alihankinta 2023 -tapahtuman yhteydessä Tampereella 26. syyskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme