Vihreät Euroopan parlamentissa

Heidi Hautala europarlamentin viidenneksi vaikutusvaltaisin lainsäätäjä

Jaa
Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja vihreiden Heidi Hautala on Influence Index -vertailun sijalla viisi arvioitaessa vaikutusvaltaa lainsäädäntöön ja politiikan sisältöihin. Kokonaisarviossa Hautala sijoittuu sijalle 10 parlamentin 705 edustajan joukossa.

Tänään julkaistussa Influence Index -vertailussa arvioidaan europarlamentaarikkojen vaikutusvaltaa lainsäädäntöön ja politiikan sisältöihin sekä kykyä vaikuttaa julkiseen keskusteluun. Heidi Hautala paransi sijoitustaan edellisvuodesta sekä kokonaisarviossa että vaikutusvallassa lainsäädäntöön. 

– Haluan työssäni tuoda ihmisiä eri taustoista yhteen edistämään ihmisoikeuksia, globaalia oikeudenmukaisuutta sekä avoimuutta unionin päätöksenteossa. Vältän tarpeetonta vastakkainasettelua ja rakennan siltoja poliittisten ryhmien välille. Näin voidaan tukea rakentavaa ja avointa poliittista toimintaympäristöä, Hautala sanoo. 

Hautala on toiminut meppinä 1995–2003, 2009–2011 ja yhtäjaksoisesti vuodesta 2014. Hänet valittiin Euroopan parlamentin varapuheenjohtajaksi lokakuussa 2017 ja uudelleen vuonna 2019.

EU-instituutioiden työtä seuraavat VoteWatch ja BCW arvioivat vuosittain europarlamentaarikkojen mahdollisuuksia vaikuttaa poliittisiin prosesseihin, kuten kykyä muuttaa EU-lainsäädäntöä, kerätä ääniä ja vaikuttaa poliittiseen keskusteluun. Influence Index arvioi myös sosiaalista vaikutusta, kuten kykyä vaikuttaa julkiseen keskusteluun ja kerätä kannatusta sosiaalisessa mediassa. 

Parlamentin vihreä ryhmä (Greens/ EFA) menestyi vertailussa hyvin erityisesti sosiaalista vaikutusta arvioitaessa. Kymmenen sosiaalisesti vaikutusvaltaisimman mepin joukossa on peräti viisi vihreän ryhmän edustajaa.

Suomalaiset euroedustajat sijoittuivat ryhmänä vertailun sijalle kuusi poliittisessa vaikutusvallassa ja sijalle seitsemän sosiaalisessa vaikutusvallassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Heidi Hautala
heidi.hautala@europarl.europa.eu
p. +32 28 45518

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

Vihreiden mepit Niinistö ja Ohisalo: EU-budjetin vastattava EU:n keskeisiin painopisteisiin16.7.2025 19:58:50 EEST | Tiedote

Euroopan komissio julkaisi tänään esityksensä seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF) vuosille 2028–2034. EU:n pitkän aikavälin budjettiesitys osuu myrskyiseen maailmantilanteeseen. Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo painottavat, että EU tarvitsee monivuotisen rahoituskehyksen, joka vastaa EU:n keskeisiin painopisteisiin: ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuntaan, kokonaisvaltaisen turvallisuuden vahvistamiseen, oikeusvaltion puolustamiseen sekä ihmisten hyvinvointiin.

Vihreiden Niinistö ja Ohisalo: EU:n 2040 ilmastotavoite näyttää hyvältä, mutta sisältää myös viherpesua2.7.2025 13:57:33 EEST | Tiedote

Vihreät europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö pitävät EU:n korkean ilmastotavoitteen hyötyjä kirkkaina, mutta suhtautuvat varauksella osaan komission keinoista tavoitteen saavuttamiseksi. EU-komissio julkisti ilmastotavoiteen vuodelle 2040 tänään keskiviikkona. Komission tavoite on vähentää päästöjä vähintään 90 % vuoden 1990 tasosta. Tämä on EU:n tieteellisen ilmastopaneelin asiantuntija-arvion minimitaso Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi ilmaston lämpenemisen rajoittamisessa ja se on von der Leyenin komission ohjelmassa vihreiden vaatimuksesta. Komissio on kuitenkin löysännyt tavoitetta laskemalla sen sijaan erilaisia joustomekanismeja ja kansainvälisiä ilmastotoimia EU:n omien päästövähennysten sijaan.

Ville Niinistö EU-parlamentin pääneuvottelijaksi laista Venäjän kaasun tuonnin kieltämiseksi30.6.2025 13:56:27 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on valittu EU-parlamentin pääneuvottelijaksi eli raportööriksi EU-komission kesäkuussa antaman Venäjän kaasun tuonnin kieltävän lakiesityksen käsittelyyn. Parlamentti muodostaa kantansa teollisuusvaliokunnan (ITRE) ja kansainvälisen kaupan valiokunnan (INTA) yhteismenettelyssä kiireellisesti. Niinistö on teollisuusvaliokunnan nimeämä pääneuvottelija ja toimii yhdessä kansainvälisen kaupan valiokunnan nimeämän pääneuvottelijan, EPP-ryhmän latvialaisen Inese Vaideren kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye