Tyytyväisyys Helsingin ja Espoon kaupunkipyöräpalveluun kasvoi

Kaupunkipyöräkausi päättyy Helsingissä ja Espoossa sunnuntaina 31.10. Marraskuun aikana kaupunkipyörät ja pyöräasemat kerätään varastoon ja huolletaan uutta pyöräkautta varten.
Kaupunkipyörillä on Helsingissä ja Espoossa ajettu tällä kaudella yhteensä noin 2,8 miljoonaa matkaa, joista noin 2,4 miljoonaa matkaa Helsingissä ja 0,4 miljoonaa Espoossa.
Koko kauden polkijoita on ollut noin 50 000, lähes saman verran kuin vuosi sitten. Satunnainen käyttö on kasvanut. Päiväkäyttäjiä on ollut noin 23 000 ja viikkokäyttäjiä noin 5 000, eli muutama tuhat enemmän kuin viime vuonna.
Pyörien käyttö ei ole vielä palautunut koronaa edeltäneelle tasolle. Matkoja on tehty lähes 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Keskimäärin Helsingissä on poljettu noin neljä matkaa per pyörä per päivä ja Espoossa noin kaksi.
Kaupunkipyöräpalvelu laajeni Helsingissä touko-kesäkuussa, kun käyttöön tuli 105 uutta asemaa ja 1 050 pyörää. Tänä vuonna Helsingin ja Espoon kaupunkipyöräpalvelussa on ollut käytössä yhteensä 457 pyöräasemaa ja 4 570 pyörää.
Kaupunkipyörien käyttö hyötyliikuntaan on lisääntynyt
Kaupunkipyörien asiakaskyselyssä vajaa kolmannes kertoi kaupunkipyöräilynsä vähentyneen. Suurin osa heistä vastasi koronan takia liikkuneensa muutenkin vähemmän, sillä sekä työ- että vapaa-ajanmatkat olivat vähentyneet.
Vain kahdeksan prosenttia vastaajista kertoi kaupunkipyöräilynsä vähentyneen sähköpotkulautojen takia. Kolmannes vastaajista kertoi kaupunkipyörien käyttönsä lisääntyneen: moni heistä oli hypännyt kaupunkipyörän satulaan joukkoliikenteen sijasta ja hyötyliikuntaa saadakseen.
Merkittävä osa vastaajista kertoi kulkevansa osan matkasta joukkoliikenteellä ja osan kaupunkipyörällä. Lähes viidesosa kertoi tekevänsä niin usein ja melkein puolet silloin tällöin. Pyöriä on käytetty entiseen tapaan eniten vapaa-ajan matkoilla, mutta myös asiointi- ja työmatkoilla. Kuntoilun vuoksi pyöriä kertoi käyttäneensä peräti 27 prosenttia vastaajista, kun vuonna 2019 niin vastasi vain 15 prosenttia vastaajista.
Tyytyväisyys palveluun kasvoi hieman edellisvuoteen verrattuna. Käyttäjät antoivat korkeimmat arvosanat käyttömaksujen selkeydelle ja kohtuullisuudelle. Kolmannella sijalla oli rekisteröityminen käyttäjäksi ja käyttöoikeuden ostaminen, mikä kertoi kaupunkipyöräsivuston onnistuneesta uudistuksesta.
Tärkeimmäksi kehityskohteeksi nousi pyörien palautus. Viime vuoden kyselyssä heikot arvosanat saaneet pyörien kunto ja saatavuus paranivat tänä vuonna selvästi: kaupunkipyöräoperaattori on panostanut pyörien huoltoon ja pyörien määrä kasvoi Helsingin aluelaajennuksen myötä. Palvelun suositteluarvo, eli NPS-luku, on erittäin korkea, 55.
HKL, Helsingin ja Espoon kaupungit, HSL, CityBike Finland ja sponsorina toimiva Alepa kiittävät kaupunkipyörien käyttäjiä. Kaupunkipyörät ovat ketterä, terveellinen ja ympäristöystävällinen kulkutapa ja täydentävät hyvin joukkoliikennettä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HKL, projektipäällikkö Samuli Mäkinen, p. 040 532 3594
Espoo, projektipäällikkö Suvi Kajamaa, p. 043 827 2547
HSL, erityisasiantuntija Tarja Jääskeläinen, puh. 050 385 5043
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Selvä enemmistö HSL-alueen työssäkäyvistä toivoo tukea työmatkoihin – HSL ja Epassi vastaavat toiveisiin tuomalla työmatkaedun saataville yhä useammalle yritykselle13.6.2025 12:48:48 EEST | Tiedote
HSL-lippuihin kohdistuva Epassin työmatkaetu on kaikkien Epassi Flex -yritysasiakkaiden saatavilla lisäkustannuksitta. Työmatkaedun lisääminen osaksi yrityksen työsuhde-etuja avaa työntekijälle uusia mahdollisuuksia arjen helpottamiseen.
Kolme asemaa uudistuu – junaliikenne katkeaa Huopalahden ja Myyrmäen välillä kahdeksi kuukaudeksi ensi kesänä11.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella kesäaikaan noin kahden kuukauden ajaksi, kun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen hallinnoimansa rautatieaseman perusparannukset. I- ja P-junat kulkevat molempiin suuntiin reitillä Helsinki–Tikkurila–Lentoasema–Myyrmäki, ja puuttuvaa junaliikennettä korvataan busseilla.
HSL:n oranssien runkolinjabussien yöliikenne muuttuu: kyytiin voi nousta vain etuovesta 16.6. alkaen30.5.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Kokeilemme oransseilla runkobussilinjoillamme uutta käytäntöä yöliikenteessä 16.6. alkaen, kun siirrymme kesäaikatauluihin. Yöliikenteessä runkolinjabussien kyytiin voi nousta vain etuovesta, ja lippua on näytettävä kuljettajalle tai ostettava lippu kortinlukijalla lähimaksulla tai HSL-kortilla.
HSL laskee lähimaksulla ostetun kertalipun hintaa väliaikaisesti kesäksi27.5.2025 14:16:55 EEST | Tiedote
Lähimaksulla ostettavat aikuisten kertaliput maksavat kesän aikana (28.5.–31.8.) saman verran kuin HSL-sovelluksella ja HSL-kortin arvolla ostettuna. Lähimaksu on helppo ja turvallinen tapa ostaa kertalippu suoraan lukijalta liikennevälineistä tai asemilta.
HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, isot automaatit ja haltijakohtaiset HSL-kortit säilyvät vielä käytössä27.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta kesäkuun alusta joko myöhempään ajankohtaan kesäkuussa tai kesän jälkeen toteutettavaksi. Tämän seurauksena: HSL-lippukauppa netissä aukeaa vasta myöhemmin kesäkuussa tai kesän jälkeen. Isot automaatit pysyvät käytössä sekä haltijakohtaisten ja pitkään käyttämättä olleiden henkilökohtaisten HSL-korttien käyttö jatkuu, kunnes uuden taustajärjestelmän käyttöönotto alkaa. Muutosten tarkka ajankohta vahvistetaan heti, kun se varmistuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme