Timo Tanskanen ely-keskuksen maaseutu ja energia -yksikön päälliköksi
11.11.2021 12:16:02 EET | Pohjois-Karjalan ELY-keskus | Tiedote

Timo Tanskanen on suorittanut maatalous- ja metsätaloustieteiden maisterin tutkinnon maatalousekonomiasta. Lisäksi hän on täydentänyt opintojaan johtamisen erikoisammattitutkinnolla ja paikkatieto-osaamista täydentävillä AMK-opinnoilla.
Timo Tanskasella on monipuolinen ja laaja osaaminen yksikön tehtäväalueesta sekä pitkä esimieskokemus. Tanskanen on toiminut ely-keskuksessa ja sitä edeltävissä virastoissa agronomina, rahoituspäällikkönä, rahoitusasiantuntijana, yksikön päällikkönä, ylitarkastajana ja johtavana asiantuntijana. Lisäksi hän on toiminut Lapin 4H-piirin toiminnanjohtajana. Haettua tehtävää tukevaa työkokemusta Tanskasella on yhteensä lähes 30 vuotta. Esimiestehtävissä hän on toiminut noin 13 vuotta ja lisäksi työnjohdollisessa vastuussa kolme vuotta.
Maaseutu ja energia -yksikkö toteuttaa maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan maaseutu-, maatalous- ja kasvinterveysasioiden toimeenpanoa Pohjois-Karjalan alueella. Yksikön tehtäviin kuuluvat mm. alueellisen maaseutusuunnitelman laadinta ja toimeenpano, EU:n maatalouspolitiikan tukitoimet ja niiden valvonta sekä maaseudun yritys- ja kehittämishankkeiden rahoittaminen ja maksatus. Maaseutu ja energia -yksikössä työskentelee noin 30 henkilöä.
Yksikön päällikön tehtävä avautui, kun tällä hetkellä tehtävää hoitava Pekka Tahvanainen ilmoitti siirtyvänsä eläkkeelle 1.3.2022 alkaen. Tehtävään oli yhteensä 12 hakijaa, joista neljä haastateltiin ja osallistui soveltuvuusarviointeihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
johtava asiantuntija Timo Tanskanen, puh. 0295 026 170, timo.tanskanen(at)ely-keskus.fi
Ari NiiranenYlijohtaja
Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualueen johtaja
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalassa työttömänä 14,1 % työvoimasta23.12.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli marraskuun lopussa 10 179 työtöntä työnhakijaa, joista 717 oli lomautettuna. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 411 henkilöä enemmän (4 %) ja lomautukset kasvoivat 16 henkilöllä ( 2 %).
Pohjois-Karjalan marraskuu oli lämmin ja vedenpinnankorkeudet olivat matalalla18.12.2025 10:50:18 EET | Tiedote
Vedenkorkeudet ovat pääosin vielä matalalla. Leudot lämpötilat ovat suurilta osin sulattaneet jo muodostuneet jääkerrokset vesistöissä. Kuukauden keskilämpötila maakunnassa oli noin kaksi ja puoli astetta keskimääräistä lämpimämpi.
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta heinä–marraskuussa 2025 n. 5,2 miljoonaa euroa16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Yritysten kehittämisavustusta ja maaseudun yritysrahoitusta myönnettiin yli 3,3 miljoonaa euroa ja maatilojen investointitukea yli 800 tuhatta euroa. Maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettiin tukea yhteensä yli miljoonaa euroa.
Vaikuta Pohjois-Karjalan LUMO-ohjelmaan1.12.2025 10:08:16 EET | Tiedote
Mitä luonto sinulle merkitsee? Entä mitä luonnon tilan parantamiseksi pitäisi tehdä? Vastaa kyselyyn! Pohjois-Karjalalle laaditaan luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa. Nyt on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa sen sisältöön.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:38:49 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

