OX2 ja kotimaisten energiayhtiöiden yhteenliittymä sopimukseen Suomen suurimman tuulipuiston toteuttamisesta – Rakentaminen alkaa heti

Kyseessä on Suomen suurin tuulivoimahanke, jonka vuosittainen energiantuotanto on yli 1,3 terawattituntia. Se vastaa noin kahta prosenttia koko Suomen vuoden 2020 sähköntuotannosta. Lestijärven tuulipuiston kauppahinta on noin 650 miljoonaa euroa. Se sisältää myös tuotantoajan palvelusopimuksen. Investoinnista ennakoidaan jäävän talousalueelle noin 20 prosenttia.
“Hienoa saada Suomen suurimman hankkeen omistajiksi suomalaisia energiatoimijoita”, toteaa OX2:n maajohtaja Teemu Loikkanen ja jatkaa: ”Tämä on samalla konkreettinen askel kohti vihreää siirtymää energia-alan investoidessa enenevässä määrin uusiutuvaan energiaan.”
“Tuulivoima on osa velvoitettamme vastata ilmastohaasteeseen. Lestijärven hanke on merkittävä sekä konsortiolle että Suomelle monella tasolla. Olemme erityisen iloisia yhteistyöstä uskottavan ja luotettavan tuulivoimakumppanin OX2:n kanssa, mikä tekee meille mahdolliseksi hankkia suuren mittakaavan tuulivoimaa”, sanoo konsortion puhemies ja Kymppivoiman toimitusjohtaja Anders Renvall.
Tuulipuistoon rakennetaan yhteensä 69 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus on 240 metriä. Tuulipuiston arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.
“Pitkä odotus Lestijärvellä on vihdoin päättynyt, kun tuulivoimahankkeen rahoitus ja toteuttaminen ovat varmistuneet. Tämä investointi turvaa kunnan talouden, tuo elinvoimaa sekä tarjoaa valtavasti työmahdollisuuksia Keski-Pohjanmaalle”, toteaa Lestijärven kunnanjohtaja Anne Kurkela.
Lestijärven tuulipuiston rakennustöillä on alueellisesti merkittävä työllistävä vaikutus. Hankkeen maanrakennustöistä vastaa naapurikunnasta Pihtiputaalta oleva Keski-Suomen Betonirakenne (KSBR). Muuntajien toimituksesta vastaa Hitachi Energy, joka valmistaa muuntajat Vaasassa.
OX2 toteuttaa tuulipuiston avaimet käteen -periaatteella. Rakentamisen jälkeen se jää vastaamaan tuulipuiston teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista. Rakennustyöt ovat käynnistyneet sähkönsiirtoon vaadittavan 400 kilovoltin voimalinjan osalta, joka rakennetaan Lestijärveltä Alajärvelle.
Lestijärven tuulipuiston lisäksi OX2:lla on Suomessa rakenteilla 71 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 376 megawattia ja arvioitu vuosituotanto 1,2 terawattituntia. OX2 vastaa tällä hetkellä 79:n tuotannossa olevan tuulivoimalan (311 MW ja 1,1 TWh) teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista Suomessa.
Tietoja Lestijärven tuulipuistohankkeesta:
- Tuulivoimalat: 69 tuulivoimalaa, joiden nimellisteho on 6,6 MW ja enimmäiskorkeus 240 metriä
- Vuosittainen energiantuotanto: yli 1,3 TWh, joka vastaa noin 280 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta (5 000 KWh/ kotitalous)
- Arvioitu käyttöönottoajankohta: alkuvuodesta 2025
- Keskeiset alihankkijat: Keski-Suomen Betonirakenne (infratyöt), Hitachi Energy, Vaasa (muuntajat), Eltel (voimajohdot)
- Vuosittaiset kiinteistöverotuotot Lestijärven kunnalle ovat noin 2,5 miljoonaa euroa
Investori lyhyesti
Konsortion muodostavat kotimaiset energia-alan toimijat Kymppivoima, Oulun Energia ja Kuopion Energia. Näistä Kymppivoiman osuus investoinnista on noin 65 prosenttia, Oulun Energian 25 ja Kuopion Energian kymmenen.
Kymppivoima on yhdeksän energiayhtiön yhteisesti omistama yhtiö. Sen omistavat Kymenlaakson Sähkö Oy, Suur-Savon Sähkö Oy, Savon Voima Oyj, Oulun Seudun Sähkö, Iin Energia Oy, KSS Energia Oy, Ounastuotanto Oy, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy ja Tornionlaakson Sähkö Oy.
Oulun Energia -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Energia Oy:n lisäksi Oulun Energia Sähköverkko Oy, Turveruukki Oy ja Huoltovoima Oy. Kuopion Energia -konserni muodostuu emoyhtiö Kuopion Energia Oy:stä ja tytäryhtiö Kuopion Sähköverkko Oy:stä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Loikkanen, maajohtaja, OX2 Suomi, p. 050 373 6243, teemu.loikkanen@ox2.com
Anders Renvall, konsortion puhemies, toimitusjohtaja, Kymppivoima, p. 050 386 2529, anders.renvall@kymppivoima.fi
Anne Kurkela, Lestijärven kunnanjohtaja, p. 040 159 1584, anne.kurkela@lestijarvi.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
OX2 kehittää ja myy tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. Se on ottanut johtavan aseman laajamittaisen maatuulivoiman rakentajana toteutettuaan vuodesta 2004 alkaen noin 2,5 GW tuulivoimaa Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Puolaan muun muassa Allianzille, Ardianille ja IKEAlle. Vuosina 2014–2020 OX2 toteutti Eurooppaan enemmän maatuulivoimaa kuin mikään muu toimija. Lisäämällä uusiutuvan energian saatavuutta OX2 edistää siirtymistä kohti kestävämpää tulevaisuutta. OX2 toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Liettuassa, Espanjassa, Italiassa ja Romaniassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Vuonna 2020 liikevaihto oli 5 201 miljoonaa kruunua ja liikevoitto 416 miljoonaa kruunua. OX2 on listattu Nasdaq First North Premier Growth Market -markkinapaikalle.
Lisätietoja osoitteessa www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
OX2 hallinnoimaan Soidinmäen tuulipuistoa21.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
OX2 on allekirjoittanut sopimuksen Soidinmäen tuulipuiston hallinnoinnista varainhoitoyhtiö Aquila Capitalin kanssa. Seitsemän tuulivoimalaa käsittävä tuulipuisto sijaitsee Saarijärvellä. Soidinmäen myötä OX2:lla on Suomessa hallinnoitavanaan noin 2,2 gigawattia maatuulivoimaa.
Halla-merituulivoimahankkeen YVA täyttää laajuudeltaan ja laadultaan viranomaisvaatimukset13.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on 12.6.2025 antanut perustellun päätelmän OX2:n Halla-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Päätelmässä todetaan, että hankkeen keskeisimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten ja että arviointi täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaatimukset.
Lestijärven tuulipuiston kaikki 69 voimalaa pystytetty11.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
OX2:n Lestijärvelle rakenteilla olevan tuulipuiston kaikki 69 voimalaa ovat nyt täyskorkeudessa. Pystytykset valmistuivat kesäkuun alussa. Työt jatkuvat voimaloiden käyttöönottotöillä ja testauksilla. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan yli 1,3 terawattituntia.
MKB-beskrivningen för OX2:s havsbaserade vindkraftsprojekt Laine har färdigställts23.4.2025 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Miljökonsekvensbeskrivningen (MKB-beskrivningen) för vindkraftsprojektet Laine i Finlands ekonomiska zon har färdigställts och överlämnats till kontaktmyndigheten. Detta är den andra MKB-beskrivningen som i Finland har färdigställts inom ramen för havsbaserade vindkraftsprojekt i den ekonomiska zonen.
OX2:n Laine-merituulivoimahankkeen YVA-selostus valmistui23.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvan Laine-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) on valmistunut ja luovutettu yhteysviranomaiselle. Tämä on toinen YVA-selostus, joka on Suomessa valmistunut talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme