Väitös: Suomalaisiin oikeussaleihin tarvitaan kulttuuriasiantuntemusta
Filosofian maisteri Taina Cooke esittää 26.11. tarkastettavassa väitöskirjassaan, että esimerkiksi antropologien hyödyntäminen voisi tehdä oikeudenkäyntien kulttuuripuheesta läpinäkyvämpää ja luotettavampaa.
Käytänteissä, joissa henkilöiden ja oikeusinstituutioiden sosiokulttuurinen tausta häivytetään näkyvistä, nojataan lain erityisiin tulkintoihin oikeussubjektista, neutraaliudesta ja yhdenmukaisuudesta. ”Suomalaisiin oikeudenkäynteihin sisältyy esimerkiksi vahva oletus oikeussubjektista, joka on autonominen, rationaalinen, sukupuoleton ja kulttuuriton toimija. Tämän oletuksen heikkous tulee kuitenkin esiin, kun tarkastellaan esimerkiksi oikeudenkäyntiä, jossa vastaajan asemassa on luku- ja kirjoitustaidoton maahanmuuttajanainen”, Cooke selvittää.
Tutkimuksen mukaan niin vähemmistöjen kuin enemmistöjenkin kulttuurit ovat rikosoikeudenkäynneissä vaikeasti paikannettavissa, koska oikeudenkäynteihin osallistuvat henkilöt paitsi aktiivisesti valjastavat kulttuurin käsitettä eri tarkoituksiin myös luovat kuvaa laista ja sen toimijoista kulttuurittomina ja kontekstistaan vapaina. Tämä kiinnittyy Cooken mukaan ”kulttuurisen toisen” mutta myös ”kulttuurisen normaalin” kuvitteluun.
Oikeusinstituutioiden toimijoiden olisi tutkimuksen mukaan tarkasteltava kriittisesti oletuksiaan siitä, kenelle oikeudenkäynnit on suunnattu ja keiden käsityksiä oikeudenmukaisuudesta niissä edistetään nyt ja tulevaisuudessa.
Taina Cooke tarkasteli myös nykyisen ei-uskonnollisen todistajan vakuutuksen väitettyä neutraaliutta. Tutkimus antoi aihetta pohtia, voisiko jumalan nimeen vannomisen salliminen todistajille olla joissain tapauksissa suositeltavaa. ”Todistajan vakuutus voisi olla yksilölle sitovampi, jos se heijastelisi hänen omia arvojaan suomalaisen oikeusinstituution arvojen sijaan”, Cooke sanoo.
Taina Cooke tutki etnografisin menetelmin suomalaisia rikosoikeudenkäyntejä. Tutkimustaan varten hän keräsi aineistoa osallistumalla 38 oikeudenkäyntiin. Lisäksi hän haastatteli viittä asiantuntijaa ja analysoi 230 oikeuden päätöstä eri rikostapauksista. Kaikissa tutkituissa oikeudenkäynneissä oli asianosaisena kulttuurivähemmistöön kuuluva henkilö.
FM Taina Cooke väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 26.11.2021. Kulttuuriantropologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Kulttuuri käräjillä: Etnografinen tutkimus kulttuurin de/konstruoimisesta suomalaisissa tuomioistuimissa (Culture on trial: An ethnographic study of the de/constructing of culture in Finnish law courts). Vastaväittäjänä toimii professori Marie-Claire Foblets, Max Planck Institute for Social Anthropology, Halle (Saale) ja kustoksena professori Hannu I. Heikkinen. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla salissa L10 klo 12, etäyhteys: https://oulu.zoom.us/j/67963562508
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
FM Taina Cooke
p. 0400 834721
taina.cooke@oulu.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme