Tammikuun hyvinvointikirjoissa keskitytään mielen ja tunteiden tasapainoon

Emilia Kujala: Suorittajan mieli – Vapaudu ylikontrollista
Tunteitaan ja ajankäyttöään hallitsevia ihmisiä ihaillaan, ja hyvä itsekontrolli onkin hyödyllinen ominaisuus. Ylikontrolliin taipuvainen vaatii kuitenkin itseltään liikaa ja kokee helposti riittämättömyyttä ja ulkopuolisuutta.
Kirja tarjoaa uusia oivalluksia ja hyvät käytännön työkalut lempeämmän ja joustavamman suhtautumisen opetteluun. Lukijan tukena ovat kokemusasiantuntijoiden kertomukset ja kirjailijan oma ääni niin ammattilaisena kuin itsekin ylikontrolliin taipuvaisena suorittajahmisenä. Ilmestyy 29.12.2021
Leeni Peltonen, Minna Huotilainen, Silja Vahtokari ja Helmi Uusitalo:
Uni ja unettomuus – Näe nukkuminen uusin silmin
Unettomalle satelee hyvää tarkoittavia neuvoja, mutta aina niistä ei löydy apua. Unikeskustelua pitkään seuranneet konkarit, aivotutkija ja tunnettu uneton, päättivät kirjoittaa uudenlaisen kirjan nukkumisesta.
Uni näyttää olevan monitahoisempi asia kuin tähän asti on ajateltu. Olemme erilaisia nukkujia persoonallisten tekijöiden vuoksi, mutta lisäksi uneen vaikuttavat myös monet yhteiskunnalliset päätökset, kuten työajat. Kirjassa on uusinta tutkimustietoa unen fysiologiasta ja psykologiasta. Ilmestyy 10.1.2022
Eevi Vuoristo: Tunne itsesi parisuhteessa
Parisuhde on usein elämämme intiimein suhde, joka suuntaa kohdevalon haavoittuvuuteemme, kipukohtiimme ja tiedostamattomiin toimintamalleihimme niin hyvässä kuin pahassakin.
Parisuhteessa toistamme usein vanhaa kaavaa. Alitajunnasta nousevat tunteet, roolit ja selviytymiskeinot saattavat silti yllättää meidät itsemmekin. Miten tällä kertaa tehdä asiat toisin? Ilmestyy 29.12.2021
Anna-Mari Nurminen: Mieli hoidossa –
Kokemuksia psykoterapiasta, toivosta ja onnistuneesta muutoksesta
Mitä terapiassa todella tapahtuu? Millaisiin ongelmiin terapiasta voi löytää apua? Teoksessa onnistuneen terapian läpikäyneet henkilöt kertovat kokemuksistaan: mitä kaikkea mielensisäinen muutos voi tarkoittaa ja miten vaikeatkin ongelmat taipuvat kertomuksiksi toivosta. Myös eri terapiasuuntauksia edustavat terapeutit kertovat näkemyksensä psykoterapian toteutuksesta ja onnistumisista. Ilmestyy 4.1.2022
Sanna Wikström ja Reija Könönen: Lempeästi eroon murehtimisesta
Murheet ja huolet ovat osa jokaisen elämää, mutta toisiin meistä nuo tunteet ikään kuin tarttuvat kiinni – aivan turhaan. Tehtäväkirja tutustuttaa erilaisiin ajattelu-, uskomus- ja toimintamalleihin, jotka ylläpitävät murehtimisen kehää. Se antaa välineitä huolten syntysyiden löytämiseen ja murehtimisen vähentämiseen. Tehokkaiden harjoitusten avulla opit laskemaan huolirepun selästäsi. Kun et käytä energiaasi murehtimiseen, voit käyttää sen johonkin, mikä on sinulle hyväksi. Ilmestyy 28.12.2021
Rick Pastoor: Grip – Hallitse viikkoasi, vuottasi, elämääsi
Tehokkaan organisoinnin, priorisoinnin ja ajankäytön arvioinnin avulla voi hallita niin yksittäistä työpäivää kuin koko elämää. Suunnitteluun satsatut minuutit palkitsevat: kiire päättyy ja työ on kivaa. Aivotutkimuksesta ponnistava kirja sopii mainiosti niin opiskelijalle, yritysjohtajalle, itsensä työllistävälle kuin meilitulvan uuvuttamalle. Eli meille kaikille. Ilmestyy 3.1.2022
Outi Pikkuoksa: Mielijoogaa – Harjoituksia henkiseen hyvinvointiin
Joogan juuret ovat mielen tasapainossa: harjoitus lievittää ahdistusta, stressiä ja masennusoireita. Liikkeet purkavat kehosta tunteita, joita esimerkiksi keskustelussa ei aina tavoiteta. Psykologi ja joogaohjaaja Outi Pikkuoksan kirja keskittyy hoitamaan mieltä harjoittamalla kehoa lempeästi. Teos tarjoaa viisi helppoa liikesarjaa niin uupumuksen, hermostuneisuuden kuin alakulonkin itsehoitoon. Ilmestyy 14.1.2022
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloViestintäpäällikköOtava
Atena, Moreeni, Nemo, viihde
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Derya Dincerin ja Patricia Strömin uutuuskirja on bestisten yhteinen aarre6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Supersuosittujen vaikuttajien täyttökirja Bestisten bucket list sisältää 52 kivaa ideaa yhdessä kaverin kanssa tehtäväksi.
Kaisu Tuokko koukutti lukijat jo ensimmäisellä romaanillaan – nyt ilmestyy Eevi Manner -sarjan kolmas osa, Valhe5.5.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Kaisu Tuokon odotettu romaani Valhe jatkaa suosittua Eevi Manner -sarjaa, jota on myyty Suomessa jo yli 45 000 kappaletta. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Tuokon lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkakuntaan Kristiinankaupunkiin, joka on myös kasvanut yhdeksi sarjan keskeisistä henkilöhahmoista.
Otavalta ja Likeltä alkukesään piinaavaa jännitystä5.5.2025 10:32:57 EEST | Tiedote
Liken ja Otavan alkukesä on jännitystä täynnä. Toukokuussa ilmestyy koukuttavia uutuuksia kansainvälisiltä menestyskirjailijoilta Katrine Engbergiltä, Mattias Edvardssonilta ja Sarah Pearselta.
Tervetuloa kurkistamaan, mitä punavuorelainen plastiikkakirurgi tekee työkseen. Varoitus: veri roiskuu!5.5.2025 08:50:27 EEST | Tiedote
Punavuorelaisen plastiikkakirurgin työ on paljon muuta kuin täyteaineita ja silikonirintoja, paljastaa suosikkitoimittaja Riikka Smolander-Slotte uutuuskirjassaan Plastiikkakirurgi Atte Manninen – Ihmisten korjaaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme