Verenluovuttajien apua tarvitaan flunssakaudellakin

Flunssaan sairastuminen on yksi yleisimmistä syistä verenluovutuksen estymiseen. Vilustuminen ja influenssa aiheuttavat väliaikaisen verenluovutusesteen.
”Jos oma vointi mietityttää, voi avuksi ottaa nyrkkisäännön liikunnasta: Jos voit kuvitella lähteväsi esimerkiksi reippaalle lenkille tai kuntosalille, voit todennäköisesti myös luovuttaa verta”, kertoo Veripalvelun erikoislääkäri Riikka Lehtisalo.
Flunssan oireet – esimerkiksi nuha, yskä tai kuume – estävät luovutuksen ainakin sairastamisen ajaksi.
Tällä hetkellä moni miettii, voiko lähteä verenluovutukseen, jos perheenjäsenellä on oireita. Paheneva koronavirustilanne ja flunssakausi ovat yhdessä vähentäneet verenluovuttajien määrää. Perussääntö on, että verenluovutukseen tullessa on oltava terve ja tunnettava vointinsa hyväksi.
”Potilaat kuitenkin tarvitsevat verivalmisteita sairaaloissa 365 päivänä vuodessa, kaikista veriryhmistä. Nyt on tärkeää, että oireettomat verenluovuttajat varaavat ajan verenluovutukseen. Myös ensikertalaiset 18–59-vuotiaat ovat erittäin tervetulleita”, Lehtisalo sanoo.
Lievän flunssan jälkeen voi luovuttaa heti, kun yleiskunto on hyvä
- Jos sinulla on ollut alle 38 astetta kuumetta tai ei kuumetta lainkaan, saat tulla luovuttamaan, kun olet ollut täysin oireeton vähintään vuorokauden ajan.
- Jos sinulla on ollut kuumetta yli 38 astetta, sinulla on todettu influenssa tai olet saanut antibioottikuurin, voit tulla verenluovutukseen kaksi viikkoa oireiden tai kuurin päättymisestä.
- Vaikean, sairaalahoitoa vaatineen infektion jälkeen varoaika on 3 kuukautta.
Koronatartunnasta vähintään kahden viikon varoaika
- Koronavirustartunnan jälkeen tulee odottaa paranemisen jälkeen vähintään 14 vrk ennen luovutusta.
- Vaikean, sairaalahoitoa vaatineen koronavirusinfektion jälkeen varoaika on 3 kuukautta.
- Jos tartuntatautilääkäri on määrännyt sinut viralliseen karanteeniin tai sinulle on suositeltu vapaaehtoista kontaktien välttämistä, älä tule verenluovutukseen. Virallisen karanteenin pituus on yleensä 10 päivää.
Korona- ja influenssarokotukset eivät estä verenluovutusta
Voit luovuttaa verta, vaikka olisit juuri saanut korona- tai influenssarokotteen. Niistä ei tule luovutusestettä. Voimakas rokotusreaktio – esimerkiksi kova särky tai kuume – aiheuttaa kuitenkin kahden vuorokauden luovutusesteen oireiden päättymisestä lukien.
Veripalvelu suosittelee vahvasti kirurgisen kasvomaskin käyttöä verenluovutustiloissa. Myös henkilökunta käyttää kasvomaskia kohdatessaan verenluovuttajia. Veripalvelun verkkosivuilta löydät lisätietoja koronaepidemian vaikutuksista luovutussoveltuvuuteen ja varotoimista verenluovutuspaikoilla.
Koronaviruksen tartuntoja veriteitse ei ole todettu.
Veripalvelun toimipisteet
Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800 verenluovuttajaa, jotta potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet.
Aika verenluovutukseen varataan etukäteen osoitteessa veripalvelu.fi/ajanvaraus.
Veripalvelu järjestää verenluovutustilaisuuksia ympäri maata. Tilaisuudet voi katsoa Veripalvelun sivuilta löytyvästä kalenterista.
Lisäksi verta voi luovuttaa Veripalvelun kymmenessä kiinteässä toimipisteessä eri puolilla maata. Toimipisteiden aukioloajat löytyvät kunkin toimiston verkkosivuilta:
- Espoo Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040
- Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030
- Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020
- Jyväskylä Kolmikulma, Puistokatu 2-4, p. 029 300 1220
- Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170
- Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240
- Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110
- Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190
- Tampere Koskikeskus, Hatanpään valtatie 1, p. 029 300 1130
- Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuuli VuoriTiedottaja
Puh:+358 29 300 1174tuuli.vuori@veripalvelu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi) tai tiedottaja Tuuli Vuoreen (puh: +358 29 300 1174, tuuli.vuori@veripalvelu.fi)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Superpesiksen ja Veripalvelun "Anna unelmien elää" -kampanja kannustaa liittymään Kantasolurekisteriin12.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Superpesis ja Veripalvelu käynnistävät yhteisen "Anna unelmien elää" -kampanjan, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta Kantasolurekisteristä ja kannustaa 18–35-vuotiaita liittymään mukaan.
Kiitos, verenluovuttajat – Maailman verenluovuttajien päivää juhlitaan 14.6. Helsingissä11.6.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Kansainvälistä Maailman verenluovuttajien päivää vietetään vuosittain 14. kesäkuuta. Päivän tarkoituksena on kiittää vapaaehtoisia verenluovuttajia, lisätä tietoisuutta verivalmisteiden tarpeesta maailmanlaajuisesti sekä kannustaa uusia luovuttajia mukaan.
Verenluovuttaja voi auttaa potilaita uudella tavalla: Veripalvelu aloittaa seerumisilmätippojen valmistuksen2.6.2025 12:00:41 EEST | Tiedote
Veripalvelussa aloitetaan seerumisilmätippojen valmistus vaikeiden silmän pintasairauksien hoitoon. Silmätipat valmistetaan luovutetusta verestä talteen otetusta seerumista.
Kesän alku haastaa verenluovutuksessa: verenluovuttajien tarve on jatkuva21.5.2025 12:10:08 EEST | Tiedote
Touko-kesäkuun vaihde on haastava ajankohta saada riittävästi verenluovuttajia luovutuspisteille. Samalle viikolle toukokuun lopussa osuvat helatorstai ja koulujen päätösviikonloppu, joten monilla on kalenterissaan juhlakiireitä. Helatorstaina 29.5. luovutuspisteet ovat kiinni, ja verenluovutuspäiviä on viikossa viiden sijasta vain neljä. Jokainen verenluovutus on korvaamattoman tärkeä apu.
Verenluovutus on tutkitusti helppoa - Suomalaiset julkkikset näyttävät, että auttaminen on ihanan helppoa8.4.2025 09:00:26 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kyselytutkimusten mukaan verenluovutus koetaan helpoksi tavaksi auttaa. Veripalvelun Ihanan helppoa -kampanja tuo julkisuudesta tunnettujen henkilöiden avulla verenluovutuksen vaivattomuutta ja tärkeyttä. Verenluovutus vie vain tunnin, mutta voi pelastaa hengen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme