Vuoden viimeisessä asukastilaisuudessa 13.12. suunnataan kohti tulevaisuuden Pohjois-Helsinkiä

Pohjoiseen Helsinkiin on tulossa entistä viihtyisämpää kaupunkiympäristöä uusien suunnittelu- ja rakennushankkeiden myötä. Samalla myös alueen kadut ja puistot kohenevat.
Kaupungin asiantuntijat kertovat Oulunkylän, Maunulan, Pakilan ja Tuomarinkylän ajankohtaisista suunnitelmista ja hankkeista verkkoasukastilaisuudessa maanantaina 13. joulukuuta kello 17 alkaen.
Kattauksen täydeltä kiinnostavaa ohjelmaa
Illan aikana saat tietoa muun muassa Raide-Jokerin rakentamisen kuulumisista, Paturintien jalankulun parantamisesta sekä taloyhtiöille tarjottavasta energiaremonttineuvonnasta.
Tilaisuudessa esitellään useita alueen ajankohtaisia hankkeita, joihin asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa jättämällä mielipiteensä. Paraikaa nähtävillä olevia hankkeita ovat Oulunkyläntien ympäristöön suunnitellut puukerrostalot ja 500 oppilaan peruskoulu sekä Torivoudintie 1:n ja Kuusmiehentie 2:n asemakaavamuutokset, joissa alueille suunnitellaan uusia asuntoja.
Lisäksi tilaisuuden aikana esillä ovat Länsi-Pakilan suunnitteluperiaatteet, joissa on määritelty alueen tiivistämisen ja täydennysrakentamisen mahdollisuuksia ja reunaehtoja. Länsi-Pakilan suunnitteluperiaatteet ovat nähtävillä ja kommentoitavissa 6. joulukuuta alkaen. Kaikki nähtävillä oleva aineisto löytyy kaupungin verkkosivuilta www.hel.fi/suunnitelmat.
Pohjoishelsinkiläiset ovat myös voineet vaikuttaa asuinalueensa kehitykseen OmaStadi-äänestyksessä. Illan aikana kerrotaan, mitä uutta alueelle on tulossa yli 450 000 euron budjetin voimin.
Asukasilta siellä missä sinäkin – kuuntele koko ilta tai nappaa ohjelmasta kiinnostavimmat palat
Koska asukastilaisuus järjestetään verkossa, voit osallistua siihen lokoisasti kotisohvalta tai sinulle parhaiten sopivasta paikasta. Mahdollista on tulla mukaan koko illan ajaksi tai vain hetkeksi. Illan aikana voit kommentoida suunnitelmia ja esittää kysymyksiä tilaisuuden aiheista. Keskustelussa esitettyihin kysymyksiin vastataan mahdollisuuksien mukaan.
Alueen asukkaat ovat voineet osallistua illan kulkuun jo ennakkoon esittämällä kysymyksiään ja aihetoiveitaan etukäteen Kerrokantasi-palvelussa. Asiantuntijat pyrkivät ottamaan esityksissään huomioon ennakkoon esitetyt kommentit ja kysymykset.
Illasta tehdään tallenne, joka on katsottavissa kolmen kuukauden ajan. Tallenne tekstitetään saavutettavaksi. Illan tarkka ohjelma, liittymislinkki sekä osallistumisohjeet: hel.fi/asukastilaisuudet.
Ensi vuoden ensimmäinen Uutta Helsinkiä -ilta järjestetään 2. helmikuuta 2022, jolloin esittelyssä ovat Koillis-Helsingin ajankohtaiset suunnitelmat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Hurmeranta
vuorovaikutussuunnittelija
kaupunkiympäristön toimiala
viestintäpalvelut
puh. (09) 3103 4808
anna.hurmeranta@hel.fi
Sara Juntunen
viestintäsuunnittelija
kaupunkiympäristön toimiala
viestintäpalvelut
puh. (09) 3103 9104
sara.juntunen@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Pioneer in construction – Finland's first service and warehouse building from reused materials to be completed13.6.2025 14:48:56 EEST | Press release
The end of June will see the completion of a building in Mustikkamaa Island, constructed primarily from reused building materials. The building is a pilot project of the City of Helsinki, the lessons of which will also be utilised in other construction projects in the future.
Sambakulkue, soittokunnat, Iron Maiden ja Pride näkyvät Helsingin katukuvassa kesäkuussa13.6.2025 11:16:06 EEST | Tiedote
Helsinki Pride-viikkoa vietetään kesäkuun lopulla. Viikko huipentuu perinteiseen kulkueeseen lauantaina 28. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme