Oulun yliopisto

Kiertotalouden tutkimus vahvistuu Oulun yliopistossa

Jaa
Kolme Oulun yliopiston hanketta on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Suomen Akatemian Kriittiset raaka-aineet kaupunkien kiertotaloudessa -tutkimusohjelmasta. Hankkeissa tutkitaan sähköisen liikkuvuuden kriittisiä raaka-aineita, jätteenpolton tuhkien hyödyntämistä sekundaarisena raaka-aineena sekä pyritään luomaan kestävä ekosysteemi magnesiumin hyödyntämiseen.

Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston sekä VTT:n GoverMat-hankkeessa etsitään ratkaisuja sähköisen liikkuvuuden kannalta kriittisten raaka-aineiden kiertotalouteen. Hankkeessa tutkitaan esimerkiksi metallien uudelleenkäytön ja kierrätyksen edistämistä sekä kriittisiä raaka-aineita korvaavia materiaaliratkaisuja. Hanke keskittyy erityisesti akkuihin ja akkumateriaaleihin, elektroniikan komponentteihin ja tehokkaisiin magneetteihin. Lisäksi siinä tarkastelleen kriittisten raaka-aineiden kiertotaloutta systeemitasolla. Hanke tarjoaa uutta tietoa vuorovaikutussuhteista, materiaalivirtojen ominaisuuksista ja mahdollisista kehityskuluista sekä kiertotalouden mukaisista prosessikonsepteista.

”Alkava GoverMat-tutkimushanke vahvistaa entisestään Oulun yliopiston roolia akkukemian tutkimuksesta sekä epäorgaaniseen kiertotalouteen liittyvää tutkimusta osana InStreams Hubia”, sanoo hankkeen johtava tutkija, professori Ulla Lassi Oulun yliopistosta.

Toinen myönteisen rahoituspäätöksen saanut hanke on Oulun ja Tampereen yliopistojen sekä Åbo Akademin MAGNEX-hanke. Siinä pyritään mahdollistamaan kriittisen magnesiumin tuotanto paikallisista ja ehtymättömistä raaka-aineista: teollisuuden sivuvirroista ja magnesium-silikaattimineraaleista. Keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa laaja-alainen kiertotalousketju, jossa päätuotteina ovat puhtaan magnesiumin lisäksi teollisuuden sivuvirtojen hyötykäyttö ja hiilinegatiiviset rakennusmateriaalit. Prosessin sivutuotteena syntyy myös muita arvometalleja ja sidotaan jopa miljoonia tonneja hiilidioksidia vuodessa. Ekosysteemi mahdollistaa niin uusia tuotteita kuin liiketoimintamallejakin. Projektissa selvitetään myös sosio-ekonomisia ja lainsäädännöllisiä tarpeita, joihin vastaaminen vahvistaisi magnesiumin kiertotaloutta kaupungeissa.

”­Materiaalin kierron täytyy tulevaisuudessa perustua suljettuihin kiertoihin, jotta kehitys olisi kestävää ja tässä kehitettävät menetelmät ovat rohkea avaus siihen suuntaan. Olemme tieteen aallonharjalla aiheessa, ja se on hyvin palkitsevaa”, kertoo johtava tutkija, apulaisprofessori Päivö Kinnunen Oulun yliopistosta.

Kolmas rahoitettu hanke SECRES selvittää jätteenpolton tuhkien hyödyntämistä sekundäärisenä raaka-aineena. Yhdyskuntajätteen poltto pienentää kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää. Samalla jätteen sisältämä energia saadaan hyötykäyttöön. Jätteenpolton tuhkat voivat sisältää arvokkaita kriittisiä metalleja. Tuhkien mineraalijae puolestaan voi soveltua sementtiä korvaavaksi sideaineeksi rakennusteollisuuden käyttöön. Tutkimushankkeessa kehitetään menetelmiä, joiden avulla jätteenpolton tuhkasta voidaan tehokkaasti erottaa arvokkaat metallit ja samanaikaisesti parantaa mineraalijakeen hyödyntämistä sideaineena. Tavoitteena on löytää teknisesti toteutettava ja taloudellisesti kannattava menetelmä jätteenpolton tuhkien hyödyntämiseksi.

”Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti jätteenpoltosta syntyvät jakeet pitäisi saada hyötykäyttöön. Näin voitaisiin pienentää neitseellisten luonnonvarojen käyttöä ja materiaalien prosessoinnista syntyviä hiilidioksidipäästöjä”, toteaa hankkeen johtava tutkija, professori Mirja Illikainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Ulla Lassi, Oulun yliopisto, InStreams Hub, puh. 0294 4815 92, sähköposti: ulla.lassi@oulu.fi


Apulaisprofessori Päivö Kinnunen, Oulun yliopisto, InStreams Hub, puh. 0294 4880 20, sähköposti: paivo.kinnunen@oulu.fi


Professori Mirja Illikainen, Oulun yliopisto, InStreams Hub, puh. 0294 4823 94, sähköposti: mirja.illikainen@oulu.fi


Viestintäasiantuntija Jasmiini Tornberg, Oulun yliopisto, kuitu- ja partikkelitekniikan tutkimusyksikkö, puh. 0294 4823 15, sähköposti: jasmiini.tornberg@oulu.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.

Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote

Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye