Lähteiden kansalaishavainnointi tuotti yli 200 ilmoitusta Pirkanmaalla

Pirkanmaan ELY-keskus on kesän aikana kerännyt havaintoja Pirkanmaan lähteistä kansalaishavainnoinnin avulla. Havainnointilomakkeen kartalla on ollut merkattuna kohteita, joita on voinut käydä tarkistamassa tai havainnointilomakkeella on voinut ilmoittaa tietoja myös muista lähteistä. Pirkanmaan lisäksi havainnointikokeilu on ulottunut Pohjanmaalle. Havainnointikokeilu on tehty yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa.
Lähteiden havainnointikokeilu tuotti kokonaisuudessaan 245 havaintoa, joista valtaosa oli Pirkanmaalla. Pirkanmaalla ilmoituksia kertyi havaintoaikana 207 kappaletta, 20 eri Pirkanmaan kunnasta. Erityisesti Virtain kunnassa on ollut aktiivisia havainnoitsijoita, jotka ovat tehneet 53 lähdeilmoitusta. Tämän lisäksi havaintoja on tullut runsaasti Ylöjärveltä (34) ja Parkanosta (17). Tuloksia voi katsoa tarkemmin täältä (ely.maps.arcgis.com).
Tyypillinen havainto luonnontilainen allikkolähde
Havainnot ovat olleet laadultaan hyviä. Myös lomakkeet ovat olleet huolellisesti täytettyjä, mikä on auttanut tietojen keräämisessä. Monessa ilmoituksessa on ollut lisäksi kuvia ja lisätiedoissa on tuotu esille lähteen historiaa.
Tyypillinen havainto on ollut havainnoitsijan luonnontilaiseksi arvioima allikkolähde. Pirkanmaalla allikkolähteiksi ilmoitettiin noin puolet havainnoista, lähdepuroiksi noin 10 prosenttia ja tihkupinnoiksi noin 2 prosenttia. Loput sisälsivät useita lähdetyyppejä tai lähdetyyppi oli jätetty arvioimatta.
Vaikka luonnontilaiseksi oli arvioitu noin kolmasosa lähteistä, oli monen lähteen luonnontila ilmoitettu jollain tapaa muuttuneeksi. Lisäksi joka kymmenes ilmoitettu lähde oli käyntihetkellä kuiva. Tuhoutuneista lähteistä oli 17 ilmoitusta.
Lähteiden luonnontilaa muuttaneista tekijöistä metsähakkuut, ojitus ja näiden yhdistelmä, kattoivat noin 25 prosenttia ilmoituksista. Näiden lisäksi luonnontilaa muuttaneista tekijöistä nousi esiin vedenotto, jota ilmoitettiin kymmenellä prosentilla lähteistä.
Lähteiden kansalaishavainnointikokeilu on osa Helmi-elinympäristöohjelman pienvesiteemaa, jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa. Saatuja lähdehavaintoja käytetään apuna Pirkanmaan pienvesien luonnontilan selvittämisessä. Havainnot käydään läpi ja varmistetaan tarvittaessa maastossa.
Lähteiden havainnointilomake pysyy auki
Havainnointiaika on nyt päättynyt. Aiemmasta tiedotteesta poiketen, lähdehavainnointilomakkeella pystyy ilmoittamaan havainnoista myös havainnointiajan päätyttyä. Havainnointiajan jälkeen tulleet lähdehavainnot tallentuvat järjestelmään ja niitä voidaan tarkastella myöhemmällä ajankohdalla.
Kiitämme kaikkia havainnoitsijoita!
Lue lisää:
- Helmi-ohjelma (ym.fi)
- Auta Pirkanmaan lähteitä – aikaa on vielä lumen tuloon asti, tiedote 13.9: (sttinfo.fi)
- Auta selvittämään Pirkanmaan lähteiden tila, tiedote 10.6.2021: (sttinfo.fi)
- Pirkanmaan lähteiden havainnointilomake (ymparisto.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
projektisuunnittelija Miia Mäkilouko, puh. 0295 036 183
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Sinilevää oli keskimääräistä vähemmän tänä kesänä Pirkanmaalla - leväseuranta päättyy28.9.2023 09:53:44 EEST | Tiedote
Tällä viikolla sinilevää näkyi seitsemällä järvellä Pirkanmaalla. Valtakunnallinen leväseuranta päättyy tänään. Pääosin sinilevää havaittiin tänä kesänä pitkäaikaiskeskiarvoa vähemmän. Vain muutamina viikkoina levää oli keskimääräistä runsaammin.
Pirkanmaan työllisyyskatsaus: Työttömien määrä oli elokuussa 2 338 henkilöä suurempi kuin vuotta aiemmin26.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli elokuussa 22 667 henkilöä. Heinäkuusta laskua tuli yli 3 300 henkilöä. Lomautettujen määrä oli 1 425 henkilöä, kasvua vuositasolla oli 754 henkilöä.
Sinilevää nyt normaalia vähemmän Pirkanmaalla - leväseuranta loppuu ensi viikolla21.9.2023 10:02:37 EEST | Tiedote
Sinilevää näkyi neljällä järvellä Pirkanmaalla tällä viikolla. Levää on nyt ajankohtaan nähden normaalia vähemmän. Valtakunnallinen sinileväseuranta päättyy ensi viikolla.
Sinilevähavaintojen määrä kasvoi hieman Pirkanmaalla14.9.2023 10:33:42 EEST | Tiedote
Sinilevää havaittiin tällä viikolla kahdeksalla havaintopaikalla Pirkanmaan viranomaisseurannassa. Ajankohtaan nähden havaintojen määrä ei ole kuitenkaan tavaton. Lämmin syyskuun alku on edesauttanut leväkukintojen muodostumisessa.
Sinilevää näkyy nyt keskimääräistä vähemmän Pirkanmaalla - myös järvivedet lämpimämpiä7.9.2023 10:26:41 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintoja tehtiin tällä viikolla kuudella järvellä Pirkanmaalla viranomaisseurannassa. Sinilevää on nyt ajankohtaan nähden keskimääräistä vähemmän. Myös järvivedet ovat hieman keskimääräistä lämpimämpiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme