Tuomaan Markkinoilla jo 200 000 kävijää
14.12.2021 12:06:20 EET | Helsingin tapahtumasäätiö | Tiedote

Poikkeuksellisesti Kauppatorilla vietettävä Tuomaan Markkinat kokoaa jälleen yli sata käsityöläistä ja pientuottajaa myymään vastuullisesti tuotettuja lahja- ja ruokatuotteita. osa paikoista on varattu viikottain vaihtuville myyjille, joten joulutorilta voi löytää uutta jokaisella käynnillä.
Mantan patsaan ympäristöön levittäytyvällä ravintolapihalla kauden herkkuja tarjoilee 11 ravintola- ja kahvilatoimijaa. Herkuttelijoille ovat maistuneet runsain joukoin muun muassa Börje’s Bavarian Bazaarin itävaltalainen Glühwein, Sofia Helsingin makeat jouluomenat sekä Haapasalon Hatsapurin juustoleivät ja georgialainen glögi. Ravintolapihalla on päivittäin myös ohjelmaa musiikista pienimuotoisiin sirkusesityksiin.
"Ihmiset ovat olleet pakkasesta huolimatta lämpimän jouluisella mielellä. Suosikkituotettamme Glühweinia on myyty jo yli 5000 annosta”, kertoo Börje’s Bavarian Bazaarin Veikko Hirvonen. Haapasalon Hatsapuri on tuonut joulutorilla hatsapurit tutuiksi myös helsinkiläisille. ”Täällä ymmärretään rasvaisen leivän ja punaisen juoman päälle. Georgiassa aterialla on aina tarjolla jotakin punaista”, sanoo perustaja Ville Haapasalo.
Perheen pienimpien suosikkeja ovat olleet uusi, Helsingin ja joulun historiaan tutustuttava Joulumysteeri-mobiilipeli sekä joulutorin sydämenä toimiva perinteinen hevoskaruselli. Karusellissa on pyörinyt tähän mennessä jo yli 22 000 lasta ja lapsenmielistä.
Tuomaan Markkinoilla huolehditaan koronaturvallisuudesta muun muassa kiinnittämällä erityistä huomioita hygieniaan ja siivoukseen. Joulutorin alue on suunniteltu mahdollisimman väljäksi, ja laajojen aukioloaikojen johdosta markkinoilta löytyy helposti myös rauhallisia hetkiä jouluostoksille. Ravintolapihalla on iltaisin käytössä koronapassi.
Tuomaan Markkinat on avoinna Helsingin Kauppatorilla 27.11.–22.12.2021 ma–to klo 11–19 ja pe–su klo 10–20. Markkinoille on vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vastaava tiedottaja Laura Gottleben, laura.gottleben@eventshelsinki.fi, puh. 050 468 7243
Vastaava tuottaja Marianne Saukkonen, marianne.saukkonen@eventshelsinki.fi, puh. 040 334 7148
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt säätiö kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Helsinki-päivä täyttää kaupungin ennätysmäärällä tapahtumia 12.6.3.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin syntymäpäivää juhlitaan jälleen 12. kesäkuuta, kun sadat maksuttomat tapahtumat kutsuvat nauttimaan kaupungista musiikin, tanssin, urheilun, luontoelämysten ja erilaisten aktiviteettien äärellä. Koko päivän kestävää ohjelmaa on luvassa muun muassa Helsingin kulttuurikeskuksissa ja Lasipalatsin aukiolla. Yhteensä mukaan on ilmoitettu jo lähes 300 tapahtumaa ympäri kaupungin.
Sami Ylisaari Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtajaksi14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin suurimmista yleisötapahtumista vastaavan Helsingin tapahtumasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Sami Ylisaari. Hän aloittaa tehtävässä 1. kesäkuuta ja siirtyy Tapahtumasäätiöön Vantaan kaupungin kulttuurijohtajan virasta.
Lux Helsingissä 450 000 kävijää – vuoden päästä festivaalia juhlitaan kahdeksan päivän ajan11.1.2026 22:03:00 EET | Tiedote
Lux Helsinki toi talven kaupunkiin ja houkutteli 6.–11. tammikuuta huikeat 450 000 kävijää kokemaan valon, värin ja pysähtymisen hetkiä. Valotaidefestivaali laajeni yleisön toiveesta kuusipäiväiseksi, ja ensi vuonna kestoa pidennetään kahdeksaan päivään.
Huomenna alkava Lux Helsinki kutsuu pysähtymään valotaiteen äärelle5.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Valotaidefestivaali Lux Helsinki käynnistyy huomenna 6. tammikuuta ja kestää yleisön toiveesta nyt ennätykselliset kuusi päivää eli 11. tammikuuta asti. Festivaalin oheisohjelma sisältää opastettuja kierroksia ja aamulenkin sekä valoaiheisia työpajoja ja senioritoimintaa.
Helsingin uusivuosi keräsi Kansalaistorille lähes 70 000 kävijää1.1.2026 00:49:19 EET | Tiedote
Vuoden vaihtumista juhlittiin jälleen Helsingissä tähtiartistien ja säihkyvien pyronäytösten parissa. Lasten uusivuosi ja loppuillan konsertti keräsivät Kansalaistorille noin 68 000 kävijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


