Influenssa- ja koronavirusrokotteiden ottamisella on kiire
Influenssarokotteita hyvin saatavilla riskiryhmiin kuuluville ja lähipiirille
Maksuttoman influenssarokotteen saavat vakavan influenssataudin riskiryhmiin kuuluvat ja heidän lähipiirinsä. Heitä ovat muun muassa kaikki yli 65-vuotiaat, 6 kuukauden – 6 vuoden ikäiset lapset, raskaana olevat, merkittävästi ylipainoiset sekä henkilöt, joilla on riski sairautensa tai lääkityksensä takia sairastua vakavasti.
Myös rokotettavien lähipiiriin kuuluvat saavat ilmaisen rokotteen. ”Käytännössä meillä kaikilla on riskiryhmiin kuuluvia läheisiä, ja sen vuoksi kehotan heitä hakeutumaan matalalla kynnyksellä rokotukseen. Rokotteita on hyvin saatavilla. Olisi todella sääli, jos maksuttomia rokotteita jäisi käyttämättä ja influenssaepidemia pääsisi epidemiakauden aikana vaikeaksi”, sanoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.
Kolmannet koronavirusrokotukset ovat erityisen tärkeitä yli 60-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville
Kolmansia koronavirusrokotuksia aloitettiin antamaan Uudellamaalla syyskuussa. ”Kolmannet rokoteannokset ovat erityisen tärkeitä kaikille 60 vuotta täyttäneille, voimakkaasti immuunipuutteisille, riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville sekä laitoksissa ja hoivakodeissa asuville”, sanoo Ruotsalainen.
Noin 145 000 henkilöä on ottanut kolmannen koronavirusrokotteen Uudellamaalla. ”On tärkeää, että yli 60-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat hakeutuvat kolmanteen rokotukseen heti suositeltuna ajankohtana. Kolmannen annoksen merkitys korostuu omikronvariantin vuoksi, sillä alustavien tietojen mukaan se tehostaa suojaa myös omikronvarianttia vastaan”, kertoo Ruotsalainen.
Viime viikolla THL suositteli, että kolmannet koronavirusrokoteannokset aloitetaan aiempien ryhmien lisäksi kaikille 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille vähintään viiden kuukauden kuluttua toisesta rokoteannoksen jälkeen. Samalla aiemmin rokotusten piiriin kuuluneiden kuuden kuukauden annosvälillä rokotettavien rokotusväli lyheni viiteen kuukauteen.
HUSin alueen kunnat tiedottavat alle 60-vuotiaiden kolmansien koronavirusrokotusten etenemisestä ja järjestelyistä asukkailleen. Kunnat etenevät tässä eritahtisesti. Kunnat pyrkivät lisäämään rokotusresursseja, jotta kaikilla rokotettavilla saadaan annosväli siirrettyä viiteen kuukauteen ja alle 60-vuotiaiden kolmannet rokotukset hyvään vauhtiin. Osassa Uudenmaan kunnissa tämä jo toteutuu. Koronarokotusaika.fi-palvelussa on nyt mahdollista varata aika aikaisintaan viiden kuukauden (153 vuorokauden) päähän toisesta rokoteannoksesta.
Täysin rokottamattomia HUSin alueen koko väestöstä on edelleen yli 400 000. Ensimmäisten ja toisten koronavirusrokoteannosten antaminen jatkuu kolmansien rokotusten rinnalla. Riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden lasten rokotuksia valmistellaan. Kunnat tiedottavat lasten rokotusten aloituksesta.
Koronarokotusaika.fi-palvelusta löytyy kootusti linkit Uudenmaan kuntien koronarokotussivuille ja sivustolla on myös tietoa koronavirusrokotusten edistymisestä HUSin alueella.
Auta iäkästä saamaan influenssa- ja koronavirusrokotteet
Ikääntyneet ovat suurimmassa riskissä saada vaikea tauti, ja heillä rokotteiden teho jää matalammaksi kuin terveillä työikäisillä. ”Suosittelemme, että ikääntyneen läheiset auttavat ajan varaamisessa ja rokotuksiin hakeutumisessa”, sanoo Ruotsalainen.
Lisätietoja medialle:
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Jourvård för misshandlade utvecklad inom HUS – ny vårdkedja ger klarhet och stöd15.7.2025 12:48:26 EEST | Pressmeddelande
HUS har tagit i bruk en ny vårdmodell vid samjourerna i Pejas, Jorv och Mejlans som förbättrar vården av patienter som utsatts för våld. Målet med modellen är ett enhetligt tillvägagångssätt för att identifiera och undersöka våld samt hänvisa patienten till stödtjänster inom HUS. Den praktiska och tydliga verksamhetsmodellen säkerställer att alla som utsatts för våld får det stöd de behöver, oberoende av vilken jour de besöker.
Pahoinpideltyjen päivystyksellistä hoitoa kehitetty HUSissa – uusi hoitoketju tuo selkeyttä ja tukea15.7.2025 12:48:26 EEST | Tiedote
Peijaksen, Jorvin ja Meilahden yhteispäivystyksissä on otettu käyttöön uusi hoitomalli, joka parantaa väkivaltaa kokeneiden potilaiden hoitoa. Mallin tavoitteena on, että HUSissa on yhtenäinen toimintatapa väkivallan tunnistamiseen, tutkimiseen ja potilaiden ohjaamiseen tukipalveluihin. Käytännönläheinen ja selkeä toimintamalli varmistaa, että jokainen väkivaltaa kokenut saa tarvitsemansa tuen, riippumatta siitä, missä päivystyksessä hän asioi.
Emergency care of victims of violence developed at HUS – new care chain brings clarity and support15.7.2025 12:48:26 EEST | Press release
The Emergency Departments of Peijas, Jorvi and Meilahti have introduced a new care model that improves the treatment of patients who have experienced violence. The model is aimed at ensuring a uniform practice for recognizing violence, examining the patients and referring them to support services. A practical and clear operating model ensures that everyone who has experienced violence receives the support they need, regardless of which emergency department they visit.
Graviditetskomplikationer ojämnt fördelade i Finland – mer blodtrycksproblem i östra och norra Finland8.7.2025 10:15:28 EEST | Pressmeddelande
Graviditetskomplikationer förknippade med högt blodtryck, såsom preeklampsi och blodtryckssjukdom under graviditeten, är vanligare i östra och norra Finland jämfört med resten av landet. Förhöjt blodtryck under graviditeten kan vara kopplat till för låg fiberhalt i livsmedelsinköpen.
Raskauskomplikaatiot eivät jakaannu Suomessa tasaisesti – Itä- ja Pohjois-Suomessa on enemmän verenpaineongelmia8.7.2025 10:15:28 EEST | Tiedote
Korkeaan verenpaineeseen liittyvät raskauskomplikaatiot kuten pre-eklampsia ja raskaudenaikainen verenpainetauti ovat yleisempiä Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin muualla Suomessa. Raskaudenaikainen verenpaineen nousu saattaa olla yhteydessä vähäiseen kuidun määrään ruokaostoksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme