Vinkkejä moottoripyörävakuutuksen ottajalle - huomio sisältöön ja voimassaoloon ulkomailla
- Selvitä ja päivitä oman vakuutusturvasi tarve. Onko lakisääteinen liikennevakuutus voimassa, onko kasko riittävän laaja ja onko vakuutusten hinta kohdallaan.
- Arvioi oman ajokauden pituus ja valitse sopivin vakuutus sen mukaan.
- Kaikki vakuutusyhtiöt tarjoavat asiakkaille helppoja vuodenaika- tai ajokausihinnoiteltuja vakuutuksia, joissa vakuutus on aina voimassa ja joiden vakuutusmaksu muodostuu pääosin kesäkuukausilta. Useimmissa näistä vakuutuksista saa maksuhyvitystä liikennekäytöstäpoiston ajalta. Yhtiöiden välillä on kuitenkin eroja siinä, laskutetaanko vakuutusten maksu tasaisesti ympäri vuoden vai ajokaudelle painottuen.
- Tarkista vakuutusyhtiön nettilaskurin hinta vakuutukselle.
- Onko maksu koko vuodelta ilman seisonta-aikoja vai esimerkiksi arvioitu hinta arvioidulla ajokaudella. Maksu veloitetaan kuitenkin ajoneuvorekisterin tietojen mukaisen toteutuneen liikennekäytössäolon mukaan.
- Tarkista miten bonukset kertyvät vakuutuksessasi.
- Bonusjärjestelmät vaihtelevat ja bonusprosentti voi olla saman henkilön tiedoilla hyvin erilainen eri yhtiössä. Eroja on siinä, miten nopeasti vuosittaiset bonukset kertyvät ja kuinka paljon bonusprosentti laskee sattuneen vahingon vuoksi. Esimerkiksi maksimibonusten kerryttäminen vaihtelee yhtiöittäin 5-11 vuotta. Joissakin yhtiöissä ensimmäinen vahinko alentaa heti bonuksia ja joissakin ei. Osa yhtiöistä ei tarjoa bonusturvaa lainkaan
- Jos matkustat ulkomaille, pyydä vihreä kortti omasta vakuutusyhtiöstäsi.
- Suomalainen liikennevakuutus on voimassa ETA-maissa ja ns. vihreän kortin järjestelmään kuuluvissa ETA-alueen ulkopuolisissa maissa. Vihreä kortti on todistus liikennevakuutuksen voimassaolosta.
- Tarkista mitä ajovarusteita vakuutuksestasi korvataan.
- Esimerkiksi kuljettajan kypärä on korvattavien listalla, usein myös kypäräpuhelin. Kaskovakuutuksissa eroja on enemmän muiden ajovarusteiden, kuten ajokäsineiden ja ajojalkineiden korvattavuudessa. Kyytiläisen varusteita kasko korvaa vain harvoin
Tutustu vertailuun: Moottoripyörien vakuuttaminen 2019, Hanna Salo.
Yhteyshenkilöt
Vakuutusasiantuntija Hanna Salo, p. 09 6850 1228, hanna.salo(at)fine.fi
Viestintäpäällikkö Elina Antila, p. 040 548 3838, elina.antila(at)fine.fi
Tietoja julkaisijasta
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta neuvoo asiakkaita vakuutus-, pankki- ja arvopaperiasioihin liittyvissä ongelmatilanteissa ja valitusasioissa. FINEn neuvonta- ja riidanratkaisupalvelut eivät maksa asiakkaalle mitään.
FINE on riippumaton ja puolueeton toimija, jonka toiminta perustuu Finanssivalvonnan, Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Finanssiala ry:n väliseen sopimukseen.
FINEn neuvonta on avoinna ma-to, klo 10–16, p. (09) 6850 120.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
FINEn vuosikertomus 2024: Huijaukset ja uudet haasteet korostavat riidanratkaisun merkitystä28.3.2025 08:07:43 EET | Tiedote
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on julkaissut vuosikertomuksensa 2024. Kuluneen vuoden aikana FINEn toimintaan vaikuttivat etenkin lisääntyneet pankkihuijaustapaukset sekä monimutkaisten ja uudentyyppisten tapausten selvittely vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa. Yhteydenottoja tuli kaikkiaan noin 10 000, joista yli kolmasosa koski pankkiasioita, vakuutusasioiden pysyessä edelleen määrällisesti suurimpana ryhmänä.
10 000 yhteydenottoa FINEen - pankkiasioissa huijaukset yhä näkyvämpi ilmiö21.1.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 aikana FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan otettiin yhteyttä vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa yhteensä noin 10 000 kertaa. Valtaosa, eli noin kaksi kolmasosaa, koski vakuutusasioita, kolmasosa pankkiasioita. Sijoitusasioiden määrä pysyi edelleen melko pienenä. Asioista yhdeksän kymmenestä ratkeaa neuvonnan keinoin, ja noin joka kymmenes ratkaistaan asiakkaan ja palveluntarjoajan välisenä riita-asiana, josta FINE antaa ratkaisusuosituksen.
Matkavakuutus tarjoaa turvaa matkailijoille – huomioi luonnonilmiövahingot ja riskialueille matkaamisen rajoitukset7.5.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Matkavakuutuksen huolellinen harkinta ja riittävä kattavuus ovat olennainen osa matkailijan turvallisuutta. Tietoisuus luonnonilmiövahingoista ja niihin varautumisesta sekä riskialueille matkustamisen rajoituksista auttaa matkailijoita tekemään turvallisia valintoja ja varautumaan mahdollisiin haasteisiin matkansa aikana. Laadimme muistilistan matkailijan avuksi luonnonilmiövahinkojen varalle.
FINE: Ennätyksellinen määrä yhteydenottoja, 90 prosenttia tapauksista ratkottiin neuvonnalla3.4.2024 09:00:31 EEST | Tiedote
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan saapui viime vuonna ennätysmäärä eli lähes 11 000 yhteydenottoa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 15 prosenttia. Yhteydenotoista noin kaksi kolmasosaa liittyi vakuutusasioihin, loput koskivat pankki- ja sijoitusasioita. Yhteydenottoja tuli runsaasti esimerkiksi sairaus- ja kotivakuutuksiin sekä huijauksiin liittyen.
Huijaukset - joudunko itse kärsimään vahingon?13.3.2024 07:24:45 EET | Tiedote
Yhä useammat huijauksen uhrit kääntyvät FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan puoleen saadakseen apua. He haluavat selvittää, täytyykö heidän kantaa itse vastuu vahingosta, ja mikä on pankin rooli asiassa. Uusi opas, "Huijausten selvittäminen ja ratkaisukäytännöt FINEssä", tarjoaa kattavaa tietoa moniin huijauksiin ja verkkopetoksiin liittyviin kysymyksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme