
Työnantaja maksoi kolmelle työntekijälle liian pientä palkkaa –tuomion kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä
4.1.2022 10:44:17 EET | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Itä-Suomen hovioikeus pysytti Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomion kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Yhtiön edustaja tuomittiin 80 päiväsakon sakkorangaistukseen kolmesta kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ja yhtiö 10 000 euron yhteisösakkoon. Hovioikeus antoi tuomionsa 30.12.2021.
Lahdessa toimiva yritys oli ottanut palvelukseensa kolme ulkomaalaista työntekijää rakennusalan töihin keväällä 2018. Työnantaja maksoi heille palkkaa, joka alitti työhön sovellettavassa työehtosopimuksessa määritellyn palkan. Lisäksi työntekijöille oli jätetty kokonaan maksamatta muita palkanosia sekä lomarahaa. Maksamatta jääneiden palkkojen suhteellinen ja euromääräinen osuus oli merkittävä.
Työnantajan edustajalla oli kokemusta rakennusalalta ja yhtiöllä oli palveluksessaan muitakin työntekijöitä. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että työnantajan edustajan oli täytynyt ymmärtää, ettei kysymys ollut harjoittelusta, josta voidaan maksaa vähimmäispalkkaa alempaa palkkaa, vaan tavanomaisesta rakennusalan työstä. Työntekijöille oli maksettu palkkaa oleellisesti vähemmän kuin työntekijöille vastaavassa asemassa työmarkkinoilla Suomessa yleensä maksetaan. Asiassa katsottiin selvitetyksi, että asianomistajien kansallinen alkuperä tai kansalaisuus oli vaikuttanut siihen, että työntekijöille oli maksettu pienempää palkkaa.
Työnantajan edustajan katsottiin hyväksikäyttäneen työntekijöiden ajattelemattomuutta, ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä. Työntekijöillä oli voimakas tarve työllistyä palkasta ja muista työsuhteen ehdoista riippumatta. Tapahtuma-aikaan työntekijät olivat oleskelleet Suomessa vasta lyhyen aikaa eikä kellään heistä ollut kokemusta työskentelystä Suomessa tai tietoa työntekijän oikeuksista. Heidän kielitaitonsa oli ollut tapahtuma-aikaan hyvin rajoittunut.
Lisäksi yhden työntekijän katsottiin olleen riippuvaisessa asemassa työnantajasta. Työpaikan tarve oli liittynyt osittain työntekijän oleskeluoikeuden turvaamiseen, minkä johdosta työntekijä oli jatkanut työskentelyä palkanmaksussa ilmenneistä ongelmista huolimatta.
Työnantajan edustaja oli ollut muodollisesta työntekijäasemastaan huolimatta päättävässä asemassa yhtiössä. Näin ollen yhtiö tuomittiin yhteisösakkoon sillä perusteella, että yhtiössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä oli ollut osallinen rikokseen.
Työsuojelun lakimies Noora Haapa-alho muistuttaa, että työnantajan on noudatettava vähintään alan yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä palkanmaksusta ja muista työsuhteen ehdoista. Työnantajan on oltava selvillä työnantajalle kuuluvista velvollisuuksista, eikä tietämättömyys työehtosopimuksen määräyksistä poista työnantajan vastuuta.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 30.12.2021, asianumero R 21/97
Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomio 3.12.2020, asianumero R 20/929
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Noora Haapa-alho, puh. 029 501 6240, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketTyösuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.