Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kunnissa kaivataan nopeasti selkeyttä hallituksen koronapäätöksiin

Jaa
Kunnissa kaivataan valtioneuvostolta ja ministerityöryhmiltä selkeämpiä ohjeita tehtäviin koronapäätöksiin sekä perusteluja siitä, mihin linjaukset perustuvat.

”Nykyisellään kunnissa on hankala toimia ja seurata poliittisia linjauksia. Vähintä olisi, että linjausten perusteena mahdollisesti olevat esitykset, niiden perustelumuistot ja vaikutusarvioinnit olisivat heti julkisia. Kunnat tarvitsevat myös tarkempaa ohjeistusta, jos niiden oletetaan toimivan muuttuvissa koronatilanteissa tietyillä toimintatavoilla”, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina sanoo.

Toimivaltainen viranomainen tekee päätökset

Koronatoimien toimivaltuuden epäselvä viestintä on herättänyt epävarmuutta. Valtioneuvostolla tai etenkään ministerityöryhmillä ei ole toimivaltuutta päättää esimerkiksi etäopetukseen siirtymisestä koko Suomessa, ellei ole kyse valmiuslain käyttämisestä poikkeusoloissa. Valtioneuvosto voi suositella, mutta varsinaisesta päätöksestä ja toimeenpanosta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset.

”Kun hallitus esimerkiksi linjaa opetusta ja koulutusta koskevia asioita, ne ovat todellakin vain suosituksia”, Reina kommentoi.

Perusopetuksen poikkeukselliset opetusjärjestelyt, eli etäopetus, vaatii kahden viranomaisen päätöksen. Paikallinen tai alueellinen tartuntatautiviranomainen voi tartuntalain perusteella sulkea koulujen tilat osittain tai kokonaan. Tämän jälkeen opetuksen järjestäjä voi tehdä päätöksen etäopetukseen siirtymisestä.

”Kuntia, koulutuksen järjestäjiä, kouluja, opettajia, opiskelijoita ja huoltajia hämmentää kovasti se, että ministerit kertovat tekevänsä päätöksiä, joihin heillä ei ole toimivaltaa. Olisi hyvä viestiä selkeästi toimivallasta koronaan liittyvissä ohjeistuksissa, kuten nyt käsillä olleissa opetukseen liittyvissä puheissa. Samoin olisi tärkeää miettiä etukäteen, miten esimerkiksi koulujen testausta siihen liittyvine mittavine hankintatarpeineen koskeva linjaus oikeasti toteutetaan, ja mikä testaamisen vaikutus on”, Reina sanoo.

”Hallitus voi kertoa tahtotilastaan, mutta toimivaltainen viranomainen tekee päätökset.”

Kunnat tarvitsevat aikaa toimeenpanoon – viikonlopussa ei voi valmistella asioita huolella

Päätöksen toimeenpano vaatii aikaa. Esimerkiksi kouluja koskevat muutokset on saatava tietää riittävän ajoissa, jotta kunnat voivat valmistautua tarvittaviin toimenpiteisiin huolella, tiedottaa niistä oppilaita ja opiskelijoita sekä heidän huoltajiaan.

”Viikonloppu ei millään riitä huolelliseen asioiden valmisteluun. Kunnissa ja alueilla on oltava riittävä mahdollisuus valmistella näin suuria toimenpiteitä”, Kuntaliiton sivistys- ja hyvinvointiyksikön johtaja Terhi Päivärinta toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliitto selvitti suomalaisten ja kuntapäättäjien kestävän kehityksen arvostuksia: Talous yhdistää – ilmasto jakaa7.5.2025 11:38:31 EEST | Tiedote

Talous yhdistää – ilmasto jakaa: kuntapäättäjät ja kuntalaiset suhtautuvat kestävään kehitykseen myönteisesti, mutta eri painotuksin. Kestävä kehitys saa laajaa kannatusta kunnissa, mutta näkemyseroja löytyy sen eri osa-alueiden välillä. Kuntaliiton tuoreet tutkimukset osoittavat, että erityisesti taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys yhdistävät kuntalaisia ja päättäjiä yli puoluerajojen. Ekologinen kestävyys puolestaan – erityisesti ilmastotoimet – jakaa näkemyksiä merkittävästi erityisesti poliittisesti ja roolien mukaan. Kuntien viranhaltijat ovat päättäjiä valmiimpia edistämään monia kestävyyteen liittyviä toimia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye