Toinen pandemiavuosi palautti Hesburgerin myynnin normaalitasolle
11.1.2022 09:11:32 EET | Hesburger | Tiedote

– Viime vuosi oli meille olosuhteisiin nähden hyvä, ja siitä on kiittäminen henkilöstöämme. Ravintoloissamme jouduttiin venymään poikkeuksellisen paljon, sillä kesä oli todella kiireinen, tilausten mukaan pakkaaminen työllisti tavallista enemmän ja samaan aikaan koko ravintola-ala kärsi henkilöstöpulasta, kertaa Hesburgerin toimitusjohtaja Kari Salmela.
Pikaruoka-alan muutoksesta kertoo se, että jo lähes puolet Hesburgerin myynnistä tulee muualta kuin perinteiseen tapaan kassalla tehdyistä tilauksista. Tilauskanavien pirstaloituminen ja tilausten mukaan pakkaaminen lisää kiirettä ravintoloissa. Hesburgerilla henkilöstön kiireeseen on reagoitu monilla uudistuksilla. Esimerkiksi Suomessa Hesburger-ravintolat voivat väliaikaisesti sulkea eri tilauskanavia. Tuotevalikoimaa ja toimintatapoja on muokattu ajan säästämisen näkökulmasta ja itsepalvelukassoja on asennettu lisää.
– Ravintolatyöhön vaikuttavien konkreettisten uudistusten lisäksi avasimme henkilöstöllemme anonyymin palautekanavan ja perustimme palvelupuhelimen, josta henkilöstömme saa tukea työsuhdeasioissa. Poikkeuksellisen mittavilla rekrytointikampanjoilla olemme pyrkineet helpottamaan edelleen jatkuvaa henkilöstöpulaa, Salmela sanoo.
Keväällä 2022 Hesburgerin henkilöstölle tehdään ulkopuolisen toimijan toteuttama kyselytutkimus, jolla selvitetään syksyn ja talven aikana tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta henkilöstön jaksamiseen ja hyvinvointiin.
Ketjun myynti 360 miljoonaa euroa
Hesburger-ketjun ravintoloissa asioi päivittäin yli 190 000 asiakasta ja niissä työskentelee noin 8 000 ihmistä. Vuonna 2021 koko ketjun verollinen myynti oli noin 360 miljoonaa euroa, josta Suomen ravintoloiden osuus oli 234 miljoonaa euroa. Suomessa myynti toipui koronapandemiaa edeltäneelle tasolle: vuonna 2020 seitsemän prosenttia pudonnut myynti nousi nyt kahdeksan prosenttia edellisvuoteen nähden. Ravintolamäärässä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia eikä ketju tehnyt Suomessa isompia investointeja.
Suomen lisäksi Hesburger toimii Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä, Saksassa, Bulgariassa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä. Ulkomailla ketjun verollinen myynti vuonna 2021 oli 126 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 17 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna.
– Koronarajoitukset ovat vaihdelleet vuoden aikana maakohtaisesti erittäin paljon. Kotiinkuljetus, autokaistat ja mukaan pakkaaminen ovat olleet ulkomailla pääasialliset myyntitavat koko vuoden, hetkittäisiä maakohtaisia helpotuksia lukuun ottamatta, kertoo Hesburgerin operatiivinen johtaja Vesa Viitanen.
– Kotiinkuljetus kattaa jo kaikki toimintamaamme ja rajoitteiden vuoksi kotiinkuljetuksen kasvu on ollut merkittävää. Viron Hesburger-ravintoloihin asennettiin päättyneen vuoden aikana itsepalvelukassat, joiden käyttö on kasvanut odotustemme mukaisesti.
Liettuan Kaunasiin avattiin alkuvuodesta 2021 Hesburgerin logistiikkakeskus ja majoneesitehdas, mikä helpottaa merkittävästi ketjun logistiikkaa ulkomailla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri PohjonenViestintäpäällikkö
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta ja Valko-Venäjältä. Ketjun ravintoloissa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Vuoden 2021 verollinen myynti Suomessa oli 234 miljoonaa euroa ja ulkomailla 126 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Hesburger maksaa opiskelijoille ja nuorille samaa palkkaa kuin aikuisille9.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Hesburger on julkaissut ketjun omissa ravintoloissa työskentelevien naisten ja miesten keskimääräiset palkat ja palkkaerot jo vuodesta 2023 lähtien. Yli yhdeksän kymmenestä työntekijästä kokee palkkatasa-arvon toteutuvan työpaikallaan.
Koululiikuntakilpailu Hese-kisat uudistui – Tuplavoitto Tampereelle20.5.2026 14:04:29 EEST | Tiedote
Koululaisten yleisurheilukilpailun, Hese-kisojen, voittoon ylsivät Sammon koulu ja Harjun koulu Tampereelta. Kisoihin osallistuivat ensimmäistä kertaa myös nuoremmat, 3.–4.-luokkalaiset, ja heti heitä oli jo kolmasosa osallistujista.
Kymmenes Döner HeseKebab® & Gyros -ravintola avautui Turussa13.5.2026 11:37:46 EEST | Tiedote
Turun Länsikeskuksessa Citymarketin yhteydessä toimiva Hesburger-ravintola avaa ovensa uudistettuna 13. toukokuuta.
Hesburger ottaa Huhtamäen uudet kuitukannet käyttöön juomamukeissaan6.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Hesburger vaihtaa juomien kannet Huhtamäen uusiin kuitukansiin. Siirtymä muovisista kansista kuitupohjaisiin vähentää 41 000 kg muovia vuositasolla mitattuna.
Hesburger tuo lajittelun näkyväksi myös asiakastiloihin22.4.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Hesburger panostaa lajitteluun Hesburger-ravintoloiden asiakastiloissa. Uusien lajittelupisteiden tavoitteena on saada asiakkaat osallistumaan lajitteluun entistä sujuvammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

