Arkkitehdeille uusi työehtosopimus
Arkkitehtisuunnittelualan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen palkkaratkaisu noudattaa Teknologiateollisuudessa syntyneiden ylempien toimihenkilöiden palkkaratkaisuja. Sen myötä arkkitehtisuunnittelualalla on nyt mahdollista ensimmäistä kertaa sopia palkankorotuksista paikallisesti.
Jollei työnantaja neuvottele tai pääse sopuun palkkaratkaisusta luottamusmiehen tai vaihtoehtoisesti koko henkilöstön kanssa, noudatetaan niin kutsuttua perälautaa. Sen mukaan työnantaja maksaa maaliskuun alusta alkavalla palkanmaksukaudella jokaiselle vähintään 0,9 prosentin palkankorotuksen ja lisäksi 0,9 prosenttia työpaikkakohtaista erää. Sen työnantaja saa jakaa parhaaksi katsomallaan tavalla.
YTN, Palta ja ATL neuvottelevat vuoden 2023 palkkaratkaisun tulevana syksynä. Mikäli palkkaratkaisuun ei päästä, nyt syntynyt uusi TES on irtisanottavissa päättymään jo 30.11.2022.
Palkkaratkaisun lisäksi uuteen sopimukseen tuli muutoksia matkustamiseen ja lomarahaan liittyen. Asiakasprojektimatkojen osalta omavastuu vapaa-ajan matkustamisen korvaamisessa pieneni kahdesta yhteen tuntiin per vuorokausi. Matkakustannusten korvauksissa päivärahan maksuedellytys nousi 30 kilometristä 50 kilometriin. Lomarahan osalta uusi TES täsmentää, että lomarahaan liittyvät sopimukset ovat irtisanottavissa kolmen kuukauden irtisanomisajalla.
– Vaikka etätyöstä ei tullut mitään uutta varsinaiseen TES-sopimukseen, suosittelen, että työpaikoilla käytäisiin keskustelua etätyön pelisäännöistä. Teimme TESin liitteeksi listan asioista, joista kannattaa keskustella, sopimusalavastaava Tuula Aaltola kertoo.
Perhevapaauudistuksen ja yhteistoimintalain muutosten aiheuttamat työehtosopimuksen päivitykset sovittiin valmisteltavan työryhmätyönä syksyyn mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula Aaltola
sopimusalavastaava
suunnittelu- ja konsulttiala, YTN
tuula.aaltola@ytn.fi
(09) 2291 2280
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ylemmät toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme Akavan kentässä ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnasta teollisuudessa, palvelualoilla ja järjestöissä. YTN:n jäseninä on 19 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme 170 000 asiantuntijaa ja esihenkilöä eri toimialoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Tietotekniikan palvelualalle uusi valtakunnallinen työehtosopimus8.4.2025 13:04:26 EEST | Tiedote
YTN, Tietoala ry ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat neuvotelleet uuden valtakunnallisen työehtosopimuksen tietotekniikan palvelualalle. Sopimus astuu voimaan tänään tiistaina 8.4.2025.
YTN suunnittelualalle on syntynyt uusi työehtosopimus7.4.2025 15:53:05 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat hyväksyneet perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseksi.
YTN:n neuvottelusuma liikkeelle4.4.2025 16:46:24 EEST | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:ssä toivotaan, että neuvottelujärjestön ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n teknologiateollisuuden ylemmille toimihenkilöille sopima työehtosopimus antaa vauhtia myös muiden sopimusalojen neuvotteluille.
YTN suunnittelu- ja konsulttialalle neuvottelutulos uudesta työehtosopimuksesta4.4.2025 16:36:13 EEST | Tiedote
YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry ovat saaneet aikaan neuvottelutuloksen suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden uudeksi työehtosopimukseksi. Sopimuksen piirissä on noin 25 000 ylempää toimihenkilöä.
YTN antoi lakkovaroituksen kemianteollisuuteen27.3.2025 13:41:42 EET | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry antoi lakkovaroituksen kemian alan ylempien toimihenkilöiden työtehtäviin vauhdittaakseen jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluja. Kemian alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus päättyi 31.1.2025, ja neuvotteluja on käyty yli kymmenen kertaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme