HSL Helsingin seudun liikenne

HSL sai asiakkailtaan kiitettävän arvosanan viime syksyn bussilinjojen muutosten viestinnästä

Jaa
HSL:n kyselyn mukaan viesti elokuun 2021 bussilinjojen muutoksista tavoitti asiakkaat kattavasti etenkin tehokkaan digiviestinnän ansiosta. Asiakkaat olivat tyytyväisiä myös mahdollisuuksiinsa osallistua linjojen suunnitteluun.

HSL:n viesti elokuun 2021 bussiliikenteen muutoksista tavoitti matkustajat kattavasti. HSL kysyi viime syksynä asiakkaittensa mielipiteitä siitä, kuinka uusien runkobussilinjojen, Helsingin poikittaislinjojen sekä Haagan ja Lahdenväylän linjastomuutosten viestintä oli kesän aikana onnistunut. 

Haagan linjastomuutosten viestintää arvioineista vastaajista yli 80 prosenttia kertoi, että tieto muutoksista oli tavoittanut heidät. Vastaajat antoivat tiedonsaannille arvosanan 4,5 asteikolla 1-5. Muiden linjastomuutosten viestintää arvioineista tieto oli tavoittanut yli 70 prosenttia vastaajista ja tiedonsaanti sai arvosanakseen 4+.

HSL halusi myös selvittää asiakkaiden toiveita muutostiedotukseen liittyen. Vastauksia tuli yhteensä 12 000 ja niiden perustella saatu tulos on selvä.

”Tärkeimmät kanavat, joista asiakkaamme toivovat saavansa tietoa muutoksista, ovat HSL-sovellus, Reittiopas, oman liikkumisen perusteella kohdennettu sähköpostiviestintä sekä pysäkkien ja liikennevälineiden näytöt”, matkustajainfotiimin vetäjä Joona Packalén HSL:stä kertoo.

”Digitaalisten kanaviemme kehittäminen mahdollistaa sen, että meidän on mahdollista jakaa tulevaisuudessa tietoa, joka on räätälöity entistä täsmällisemmin kunkin asiakkaan omiin liikkumistarpeisiin. Näiden rinnalla kulkee luontevasti myös yleisempi tiedotus liikenteestä, joka tuntuu aina kiinnostavan yleisöä”.

Asiakkaat olivat tyytyväisiä mahdollisuuksiinsa osallistua suunnitteluun

Vastaajat olivat kyselyn mukaan tyytyväisiä mahdollisuuksiinsa osallistua linjastomuutosten suunnittelun. Enemmistö linjastomuutosten viestintää arvioineista ajatteli, että HSL oli tarjonnut asiakkailleen mahdollisuudet tuoda tarpeensa ja toiveensa kuuluviin.

Enemmistö vastaajista ymmärsi myös sen, miksi osa bussilinjojen muutoksista oli sellaisia, että ne eivät täysin vastanneet omia tarpeita.

Kun HSL suunnittelee muutoksia, se tarjoaa asiakkailleen erilaisia keinoja osallistua suunnittelutyöhön, niin suunnitelmien kommentointia verkossa kuin työpajojakin.

Tavallisin tapa, jolla asiakkaat osallistuivat syksyn 2021 linjastomuutosten suunnitteluun oli liikkumiskyselyyn vastaaminen. HSL kartoittaa liikkumiskyselyillä asukkaiden liikkumistapoja ja -tarpeita ennen suunnittelun alkamista.



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matkustajainfotiimin vetäjä Joona Packálen, HSL, puh. 040 573 1283

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 420 työntekijää, ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin ennen koronaa yli 390 miljoonaa matkaa vuodessa. Korona on vaikuttanut merkittävästi joukkoliikenteen käyttöön, ja matkustajamäärämme ovat nyt noin 40 prosenttia pienemmät. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, automaatit ja haltijakohtaiset kortit säilyvät käytössä pidempään5.5.2025 13:03:00 EEST | Tiedote

HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta, alustavasta ajankohdasta kolmella viikolla. Tämä vaikuttaa myös HSL-lippukaupan aukeamisen, isojen automaattien sulkemisen ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten korttien poistumisen aikatauluun. Isot lippuautomaatit suljetaan ja haltijakohtaiset HSL-kortit jäävät pois käytöstä 2.6., kun HSL aloittaa palveluidensa siirron uuteen taustajärjestelmään. HSL-lippukauppa aukeaa siirron jälkeen 4.6.

HSL:n selvitys: Jopa joka toinen voisi tehdä enemmän lähitöitä, jos työmatkaa tuettaisiin – etenkin nuorille hybridityö tärkeää2.5.2025 10:00:02 EEST | Tiedote

Monella työpaikalla keskustellaan nyt työnteon paikoista ja hybridityön sujuvoittamisesta. HSL:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan työmatkaetu voisi ratkaista yhden hybridityön kipukohdista. Kyselyn mukaan jopa yli puolet työntekijöistä voisi olla valmis tulemaan useammin toimistolle, jos työmatkakuluja tuettaisiin. Nuorista lähes 90 prosenttia arvostaa työmatkan tukemista.

HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote

HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye