Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 335 000 henkilölle
2.2.2022 07:00:00 EET | Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö | Tiedote

Työttömyyskassat maksoivat viime vuonna ansiopäivärahaa 335 000 henkilölle, mikä on 26 % edellisvuotta vähemmän. Saajien määrä myös laski vuoden aikana. Tammikuussa ansiopäivärahaa maksettiin 186 000 henkilölle. Joulukuuhun mennessä saajien määrä oli laskenut 34 % ja saajia oli enää 123 000.
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 2,5 miljardia euroa, mikä on 8 % edellisvuotta vähemmän. Päivärahakulut laskivat saajien määrän tapaan vuoden aikana. Ansiopäivärahaa maksettiin joulukuussa 31 % vähemmän, kuin tammikuussa.
Joulukuun luvut lähestyivät saajien ja kulujen osalta jo koronaa edeltävää tasoa. Kulut olivat vielä 22 % koholla suhteessa vuoden 2019 joulukuuhun. Saajien määrässä oli sen sijaan enää 14 %:n ero.
Lomautettuja oli viime vuonna 112 000, mikä on 54 % vähemmän, kuin edellisvuonna. Vuoden 2021 joulukuussa lomautettujen määrä oli enää 12 % korkeampi, kuin koronaepidemiaa ennen joulukuussa 2019.
”Ansiopäivärahan saajien ja päivärahakulujen määrä oli viime vuonna yhä korkealla tasolla. Tilanne näyttää kuitenkin paremmalta, kun katsotaan kuukausitasoisia tietoja. Kassan jäsenten työllisyys on kehittynyt positiivisesti vuoden aikana ja loppuvuoden luvut eivät enää ole kaukana koronaepidemiaa edeltävästä tasosta”, Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman toteaa.
Koronatilanne heikkeni loppuvuoden aikana ja joulu- ja tammikuussa tuli voimaan uusia kiristyksiä koronarajoituksiin. Tämä muutos ei vielä näy joulukuun tiedoissa. ”Tartuntalukujen alkaessa nousta syksyn aikana positiivinen kehitys ansiopäivärahan maksatuksen vähenemisessä hidastui. Luvut eivät kuitenkaan lähteneet loppuvuonna nousuun. On luultavaa, että rajoitusten vaikutus tulee esiin tammikuun tiedoissa”, Villman sanoo.
| 2021 | Muutos | 2020 | Muutos | 2019 | |
| Maksetut ansiopäivärahat | 2,5 mrd. | – 8 % | 2,7 mrd. | + 58 % | 1,7 mrd. |
| Ansiopäivärahan saajat | 335 t. hlö | – 26 % | 456 t. hlö | + 86 % | 246 t. hlö |
| Lomautetut | 112 t. hlö | – 54 % | 244 t. hlö | + 447 % | 45 t. hlö |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 12 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Työttömyyskassojen työllisyyspalveluja käytettiin viime vuonna noin 70 000 kertaa7.5.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Työttömyyskassat saivat oikeuden alkaa tarjota työllisyyttä tukevia palveluja jäsenilleen vuoden 2024 kesällä. Viime vuoden aikana seitsemän kassaa tarjosi jäsenilleen tukea työn etsimiseen. Kassoilta sai apua esimerkiksi CV:n päivittämiseen tai tekoälyn käyttöön työnhaussa.
Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna 7 prosenttia27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli 7 prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.
Opinnoille ja yritystoiminnalle työttömyyden aikana tulisi luoda selkeät säännöt17.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö esittää, että työttömyysturvaa koskevaa lainsäädäntöä selkeytettäisiin opintojen ja yritystoiminnan osalta. Erityisen tärkeää on, että viranomaisen tulkinta opintojen tai yritystoiminnan vaikutuksesta työttömyysturvaan ei voisi muuttua takautuvasti, jos henkilö on toimittanut tilanteestaan oikeat tiedot.
Ansiopäivärahan saajien määrä laski viime vuonna 8 %4.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat viime vuonna ansiopäivärahaa 1,8 miljardia euroa 260 000 henkilölle. Sekä etuuden saajien että maksettujen ansiopäivärahojen määrä vähenivät edellisvuodesta.
Ansiopäivärahakulut laskivat lokakuussa 17 %21.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Ansiopäivärahaa maksettiin lokakuussa 132 miljoonaa euroa. Tämä on 17 % vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




