Laptin tulostiedote 2021: RS-asuntorakentamisen vahva vire kannattavan kasvun lähteenä
4.2.2022 08:00:00 EET | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote

Rakennusliike Lapti Oy:n liikevaihto nousi kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle ollen 344,4 miljoonaa euroa vuonna 2021 (277,6 miljoonaa euroa vuonna 2020). Myös euromääräinen liiketulos oli vahva ollen 25,1 miljoonaa euroa (16,6 miljoonaa euroa) eli 7,3 % (6,0 %) liikevaihdosta. Vahvan tuloksen taustalla olivat erityisesti Laptin omakehitteisten RS-asuntokohteiden korkeat myyntiasteet sekä rakennustyömaiden hyvät taloudelliset tulokset poikkeuksellisesta toimintaympäristöstä huolimatta. Vuonna 2021 Laptin liikevaihdosta n. 60 % tuli omakehitteisestä RS-asuntorakentamisesta. Vuodesta 2013 alkaen Laptin liikevaihto on kasvanut keskimäärin 23,3 % vuodessa ja liiketulos on ollut keskimäärin 7,1 % liikevaihdosta, vaihdellen välillä 5,8 % - 8,2 %.
Maaliskuussa 2020 teimme päätöksen lisätä entisestään panostuksiamme RS-asuntotuotantoon, kun havaitsimme markkinoilla tapahtuvan voimakkaita toimenpiteitä ja muutoksia, jotka eivät olleet linjassa asuntomarkkinoiden ison kuvan ja toimialan megatrendien kanssa. Tämä panostus on nyt kantanut hedelmää. Hyvän tuloksemme taustalla on koko henkilöstön määrätietoinen työ ja yhteiset ponnistukset sovittujen tavoitteiden eteen, kertoo toimitusjohtaja Timo Pekkarinen.
Vuoteen 2022 vahvassa kunnossa
Taloudellisesti onnistuneen vuoden myötä Lapti lähtee vuoteen 2022 vahvassa kunnossa. Vakavaraisuutta kuvaava omavaraisuusaste oli tilikauden päättyessä 56,6 % (47,8 %). Tilikauden päättyessä Laptissa työskenteli 567 (569) henkilöä ja rakenteilla oli yhteensä 1701 asuntoa, joista RS-asuntotuotantoa 1298 asuntoa. Tilikauden lopussa tilauskantamme oli 251,5 (212,5) miljoonaa euroa. Laptin urakkatuotannon merkittävimmät tilauskantaan sisältyvät hankkeet ovat Kuopion Yliopistollisen sairaalan (KYS) uudisrakentamis- ja peruskorjaushanke, Emäkosken koulu Nokialla, Kaurialan koulu Hämeenlinnassa, Karstulan sosiaali-, terveys- ja kuntoutuskeskus sekä asunto- ja palvelutalourakoita eri puolia Suomea.
Alkuvuoden aikana olemme sopineet uusia urakoita ja käynnistäneet uusia RS-hankkeita, joiden myötä tilauskanta kehittyy suotuisasti. Ratkaisevaa vuoden 2022 osalta on kustannustason hallitseminen ja kuluttaja-asuntomyynnin varmistaminen. Vaikka markkinoihin liittyy aina epävarmuutta, tulevaisuuden näkymä on positiivinen ja jatkamme tänäkin vuonna systemaattisia panostuksia tontinhankintaan kasvukeskuksissa, jatkaa Pekkarinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Pekkarinen, toimitusjohtaja,
Rakennusliike Lapti Oy
puh. 040 544 9245
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lapti on vakavarainen rakentaja, joka keskittyy toiminnassaan kohtuuhintaisten asuntojen uudisrakentamiseen Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Laptin palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi laadukkaiden liike- ja toimitilojen, koulujen ja terveydenhuoltokiinteistöjen sekä päivähoito- ja hoivakiinteistöjen rakentaminen maanlaajuisesti. Rakennusliike Lapti -konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä noin 600 henkilöä. www.lapti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Kastellin uuden liikekeskuksen rakentaminen on alkanut Oulussa28.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Liikekeskus Kastellinkartanon rakentaminen on alkanut Oulun Kastellin kaupunginosassa, vanhan ostoskeskuksen viereisellä tontilla. Kastellinkartano on suunniteltu avattavaksi asiakkaille keväällä 2027.
Joensuuhun rakentuu kahteen uuteen asumisyksikköön yhteensä 120 asuntoa ikääntyneille13.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti suunnittelee ja rakentaa Pohjois-Karjan hyvinvointialueen – Siun soten käyttöön kaksi ikäihmisten asumispalveluyksikköä Joensuuhun. Rantakylään toteutettavien kohteiden rakentaminen alkoi huhtikuun alussa, ja asumispalveluyksiköt valmistuvat kesällä 2027.
Lapti toteuttaa Poriin uuden 50-paikkaisen palvelutalon2.4.2026 11:15:02 EEST | Tiedote
Lapti suunnittelee ja rakentaa Yrjö ja Hanna Hoivan käyttöön uuden ikäihmisten palvelutalon Poriin. Vähärauman Suntinkujalle toteutettavan kohteen rakentaminen alkaa huhtikuussa, ja palvelutalo valmistuu keväällä 2027.
Laptin liikevaihto kasvussa, vahva taloudellinen asema27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli Rakennusliike Laptille kasvun ja talouden vahvistumisen vuosi. Laptin liikevaihto kasvoi vuonna 2025 reilut 15 %: liikevaihto oli 260,4 M€ ja liiketulos 2,6 M€. Yhtiö on säilyttänyt erinomaisen vakavaraisuutensa – sen omavaraisuusaste oli 55,0 %. Lapti lähtee vuoteen 2026 yli 400 M€:n voitetulla ja tulouttamattomalla hankekannalla sekä neljällä rakenteilla olevalla RS-asuntokohteella.
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa5.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa. Kouluun avautuu 5–9. luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat elokuussa 2028.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
