Kastellin uuden liikekeskuksen rakentaminen on alkanut Oulussa
28.4.2026 09:00:00 EEST | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote
Liikekeskus Kastellinkartanon rakentaminen on alkanut Oulun Kastellin kaupunginosassa, vanhan ostoskeskuksen viereisellä tontilla. Kastellinkartano on suunniteltu avattavaksi asiakkaille keväällä 2027.

Uudessa liikekeskuksessa tullaan näkemään sekä nykyisestä ostoskeskuksesta tuttuja että täysin uusia liikkeitä. Kastellinkartanoon tulee esimerkiksi lähes 1 000 neliön tilat K-Marketille.
– Kastellin liikekeskus toteutetaan Keskon ja Jaara Yhtiöitten hienon yhteistyön tuloksena. Liikekeskuksesta on tulossa monipuolinen eri toimijoiden muodostama kokonaisuus, kertoo Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen.
Uuden liikekeskuksen omistaa Kesko ja Jaara Yhtiöt. Tontin hankekehityksestä ja liikekeskuksen rakentamisesta vastaa projektinjohtourakkana Rakennusliike Lapti.
– On hienoa päästä aloittamaan kauan odotetun Kastellinkartanon rakentaminen. Kehitimme liikekeskuksen suunnitelmia pitkään, jotta lopputulos palvelee niin eri toimijoiden, Oulun kaupungin kuin alueen asukkaiden toiveita, kertoo aluejohtaja Mikko Lohi Laptilta.
Uusi 2 000 bruttoneliön liikekeskus sijaitsee hieman lähempänä Kajaanintietä kuin nykyinen ostoskeskus. Vanha ostoskeskus puretaan pois vasta uuden liikekeskuksen valmistuttua, joten ostoskeskuksessa oleville palveluille ei tule katkoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Lohi, aluejohtaja, Lapti, puh. 045 631 2946, mikko.lohi@lapti.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi
Vaikuttavaa jälkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Joensuuhun rakentuu kahteen uuteen asumisyksikköön yhteensä 120 asuntoa ikääntyneille13.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti suunnittelee ja rakentaa Pohjois-Karjan hyvinvointialueen – Siun soten käyttöön kaksi ikäihmisten asumispalveluyksikköä Joensuuhun. Rantakylään toteutettavien kohteiden rakentaminen alkoi huhtikuun alussa, ja asumispalveluyksiköt valmistuvat kesällä 2027.
Lapti toteuttaa Poriin uuden 50-paikkaisen palvelutalon2.4.2026 11:15:02 EEST | Tiedote
Lapti suunnittelee ja rakentaa Yrjö ja Hanna Hoivan käyttöön uuden ikäihmisten palvelutalon Poriin. Vähärauman Suntinkujalle toteutettavan kohteen rakentaminen alkaa huhtikuussa, ja palvelutalo valmistuu keväällä 2027.
Laptin liikevaihto kasvussa, vahva taloudellinen asema27.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli Rakennusliike Laptille kasvun ja talouden vahvistumisen vuosi. Laptin liikevaihto kasvoi vuonna 2025 reilut 15 %: liikevaihto oli 260,4 M€ ja liiketulos 2,6 M€. Yhtiö on säilyttänyt erinomaisen vakavaraisuutensa – sen omavaraisuusaste oli 55,0 %. Lapti lähtee vuoteen 2026 yli 400 M€:n voitetulla ja tulouttamattomalla hankekannalla sekä neljällä rakenteilla olevalla RS-asuntokohteella.
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa5.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Myllypellon koulun rakentaminen alkaa Raisiossa. Kouluun avautuu 5–9. luokkien opetustilojen lisäksi Mylly-Antin koulun toimintatilat sekä kirjasto- ja nuorisotilat elokuussa 2028.
Ylikylän koulun ja alueen urheiluseurojen käyttöön valmistui uusi liikunta- ja tapahtuma-areena Kempeleessä29.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ylikylän koulu Kempeleessä laajeni nykyaikaisella liikuntaan ja tapahtumiin soveltuvalla Pekka Rinne -areenalla sekä erityisopetuksen ja iltapäiväkerhon tiloilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme