Tekoäly voi tehdä julkisesta palvelusta syrjivän tai tietoturvariskin – osallistava tutkimushanke tähtää parempiin palveluihin
8.2.2022 14:45:00 EET | Aalto-yliopisto | Tiedote
Tekoäly tehostaa jatkuvasti suurempaa osaa julkisista palveluista. Samalla algoritmipohjaisiin apuvälineisiin liittyy aina riskejä syrjinnästä yksityisyyden suojan loukkauksiin – etenkin, jos loppukäyttäjät eivät itse pääse vaikuttamaan kehitystyöhön.
Aalto-yliopiston uusi tutkimusprojekti tuo kansalaiset, sovellusten kehittäjät ja viranomaiset yhteen parempien tekoälyyn nojaavien palvelujen kehittämiseksi.
“Haluamme voimaannuttaa kaikki osapuolet tekemään parempia päätöksiä ja ymmärtämään näiden teknologioiden seuraamuksia”, sanoo projektia johtava työelämäprofessori Nitin Sawhney Aalto-yliopistolta ja Suomen tekoälykeskus FCAI:lta.
“Meidän täytyy suojella itseämme järjestelmiltä, jotka tekevät meistä oletuksia jotka eivät ole reiluja tai oikeita.”
Civic Agency in AI -projektin tarkoitus on parantaa erityisesti valtion sekä Helsingin ja Espoon kaupunkien käyttämiä tekoälytyökaluja. Hankkeen ytimessä ovat tapaustutkimukset, joissa tarkastellaan, miten luotettavia ja eri ihmisryhmien kannalta tasapuolisia kansalaisille tarjotut palvelut ovat. Suunniteltujen tutkimuskohteiden joukossa ovat muun muassa Espoon kaupungin maahanmuuttajille suunnatut digitaaliset neuvontapalvelut sekä Kelan asiakkaita auttava chatbot.
Tekoälypohjaisten palveluiden luotettavuus on Suomessa juuri nyt erityisen ajankohtainen kysymys, koska Euroopan Unioni on kehittämässä uutta lainsäädäntöä niiden säätelemiseksi. Yksi tutkimusprojektin päämääristä on auttaa julkista sektoria ymmärtämään odotettavissa olevan lainsäädännön seuraamukset olemassa oleville ja suunnitelluille palveluille.
“Näen säätelyn mahdollisuutena innovaatioille. Jos me Suomessa pystymme rakentamaan järjestelmiä, jotka ovat ymmärrettäviä ja vastuullisia sekä osoittamaan työkalumme ja käytäntömme luotettaviksi, meillä on kilpailuetu muuhun maailmaan nähden”, Sawhney sanoo.
Tutkijoiden tarkoituksena on esitellä työtään sekä Suomen hallitukselle että EU:lle, ja lopulta vaikuttaa politiikan linjauksiin.
Työpajat tuovat yhteen sovellusten kehittäjät ja käyttäjät
EU ei ole ainoa alue, jossa säätely tai sen mahdollisuus asettaa palveluntarjoajat uuden eteen. Yhdysvalloissa useat rahoitusta kahmineet startup-firmat tekevät jo sitä työtä, jota Sawhney kumppaneineen aloittelee Suomessa.
“Panokset ovat todella korkealla. Yritykset tuntevat lainsäätäjiltä tulevan paineen ja ne investoivat paljon rahaa. Siksi uusia startupeja syntyy auttamaan firmoja säätelyn kanssa ja kehittämään työkaluja ja teknologiaa niiden avuksi”, Sawhney sanoo.
Sawhney pitää tärkeänä, ettei keskeinen työ tekoälysovellusten läpinäkyvyyden edistämiseksi jää vain yksityisille yrityksille.
Tutkijat aikovat järjestää haastatteluja ja työpajoja, joihin he kutsuvat laajan joukon sovellusten kehittäjiä ja käyttäjiä. Tapahtumien pohjalta he kokoavat yhteen toimivia toimintamalleja ja yleistettäviä suosituksia hyvään hallintoon. Projektissa myös kerätään muun muassa mediateksteistä ja poliittisista dokumenteista aineisto, jonka avulla tutkijat analysoivat kielitieteen keinoin tekoälyyn ja sen etiikkaan liittyviä puhetapoja yhteiskunnassa.
“On tärkeää ymmärtää, miten erilaiset toimijat puhuvat näistä algoritmeista. Se vaikuttaa meidän ymmärrykseemme tekoälystä ja sen mahdollisuuksista,” projektin kielitieteellisestä analyysistä vastaava väitöstutkija Kaisla Kajava sanoo.
Civic Agency in AI -hanke on saanut Koneen säätiöltä nelivuotisen rahoituksen. Projekti alkoi vuoden alussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nitin Sawhney
Työelämäprofessori
Aalto-yliopisto
nitin.sawhney@aalto.fi
+358 45 270 8868
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle24.4.2026 08:39:25 EEST | Tiedote
Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.
Kutsu: Opiskelijoiden projekteista syntyy patentteja ja startupeja – tuotekehityskurssin loppugaala esittelee ratkaisut aitoihin haasteisiin23.4.2026 09:45:00 EEST | Kutsu
Aalto-yliopiston huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Jo 30 vuoden ajan järjestetyllä kurssilla kehitetyistä prototyypeistä on syntynyt myös lukuisia patentteja ja startupeja. Tänä vuonna opiskelijat kehittivät ratkaisuja muun muassa teho-osastoille, laivojen ohjaamoihin ja rakennustyömaille.
Tutkimus paljastaa, missä näätä, kärppä ja lumikko viihtyvät – elinympäristöt kartoitettiin ensimmäistä kertaa koko Suomessa15.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Näädän, kärpän ja lumikon kannat ovat kutistuneet merkittävästi eri puolilla Suomea viime vuosikymmenten aikana. Sillä voi olla vaikutusta peto-saalis-suhteisiin ja laajemmin metsiin ekosysteeminä. Tuore tutkimus antaa nyt eläinten suojelulle arvokasta tietoa siitä, millaisissa elinympäristöissä näätäeläimet parhaiten menestyvät.
Uuvuttaako puhelimen selailu? Tekoälymalli simuloi nyt fyysistä ponnistelua14.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Älypuhelinten keräämät lokit kertovat, mitä kohtia näytöstä käyttäjät napauttavat ja pyyhkäisevät. Nyt tutkijat ovat kehittäneet tekoälymallin, joka simuloi näihin liikkeisiin liittyvää tuki- ja liikuntaelimistön rasitusta.
Ennätyksellinen fotoniikan keksintö vangitsee valon sirulle miljooniksi kierroksiksi13.4.2026 13:15:00 EEST | Tiedote
Uusi löydös avaa tien kohti nopeampia ja energiatehokkaampia siruja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi fotoniikka- ja kvanttilaitteiden rakennusmateriaalina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
