Kevätmessut esittelee ideoita pihoihin ja puutarhoihin

Messuilla esitellään kolme inspiroivaa ideapihakokonaisuutta: Ideapuutarha, Mökkipiha ja Kotipiha.
Neljästä täysin samankokoisesta alueesta koostuvassa Ideapuutarhassa voi tutustua moderniin pihaan, kukkivaan pihaan, sadepuutarhaan ja hyötypuutarhaan. Graafisuuteen ja rakennettuihin elementteihin perustuvalle modernille pihalle luo vastapainoa ylitsepursuava ja hempeän herttainen kukkiva puutarha. Sadepuutarha tuo puolestaan vehreää viidakkomaista tunnelmaa, jossa puutarha on luonnollinen paikka rentoutumiseen muun muassa joogaamalla. Hyötypuutarha innostaa nimensä mukaisesti trendikkäiden hyötykasvien saloihin.
Mökkipihan kantavana ideana on se, että mökkeilyyn ja mökkeihin panostetaan nykyisin paljon. Etätyön lisääntymisen myötä mökeillä vietetään koko ajan enemmän aikaa. Kevätmessujen Mökkipiha koostuu muun muassa terassipinnoista, vesielementistä, mökkisaunasta, elävästä tulesta ja hiekkarannasta. Mökkipihassa mukautuminen erilaisiin tilanteisiin on tärkeää: Mökkipiha voi toimia puutarhaharrastuksen lisäksi vaikkapa elokuvateatterina ja Kevätmessuilla nähdäänkin, miten ulkoelokuvateatteri voidaan toteuttaa pihaympäristöön.
Kotipihassa touhuaminen ja puuhastelu ovat tärkeitä.Erityisesti lapsillesuunnatussa ideapihassa nähdään muun muassa leikkipaikka, leikkimökki ja hiekkalaatikko. Hullutteluun sopiva kotipiha perustuu ajatukselle, että kotipihan tulisi voida elääperheen rakenteen ja tilanteen mukaan.Kotipihan ei tarvitse myöskään olla kliininen, vaan sinne voi sopia esimerkiksi graffitiseinä, joka nähdään myös Kevätmessujenkin Kotipihassa.
– Kevätmessujen ideapihat esittelevät nyt pinnalla olevia trendejä. Näitä ovat muun muassa lisääntynyt oleilu ja ajanvietto mökeillä ja puutarhoissa sekä tilojen monikäyttöisyyden ja -muotoisuuden esille tuominen. Koronapandemia ja etätöiden lisääntyminen ovat kasvattaneet puutarhaharrastuksen, mökkeilyn ja pihanhoidon suosiota viimeisen kahden vuoden aikana, sanoo ideapihojen suunnittelusta vastaava maisemasuunnittelija Minna Harju Viherkuutiosta. Ideapihat toteuttaa Rainset yhdessä Omnian kanssa.
Vastuullisuus näkyy puutarhoissa
Yhtenä ideapihojen kantavana teemana on tänä vuonna vastuullisuus, joka näkyy muun muassa kotimaisten valmistajien ja kierrätysmateriaalien hyödyntämisenä. Pihojen puumateriaaleissa käytetään kotimaista puuta ja vältetään kyllästeitä. Myös kotitalouksien kierrätysasiat nousevat esiin messuilla. Sadepuutarhassa keskitytään etenkin hulevesien imeyttämiseen ja hyödyntämiseen.
– Vastuullisuuden lisäksi ideapihojen teemoiksi nousevat myös tekemisen riemu, puutarhassa puuhaaminen sekä elämästä ja ulkoilmasta nauttiminen, Harju lisää.
Kevätmessut järjestetään 7.–10.4.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Kokonaisuudessa ovat Kevätpuutarha, Asu & Remontoi, OmaMökki, Sisusta, Lähiruoka & luomu ja Lautasella-tapahtumat.
Lisätiedot:
Maisemasuunnittelija Minna Harju, Viherkuutio, maisemasuunnittelija@minnaharju.fi, www.minnaharju.fi
Liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila, Messukeskus, p. 050 387 0024, tanja.pasila@messukeskus.com
Tiedottaja Antti Karjunen, Messukeskus, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
www.kevatmessut.fi #kevatmessut2022 #kevaanmerkit, FB: kevatmessut, IG: kevatmessut_official
Kuvia edellisten vuosien tapahtumista http://messukeskus.mediabank.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
KoneAgria 2025 tarjoaa merkityksellistä sisältöä viljelijälle - ohjelman teemat julkaistu28.5.2025 15:55:36 EEST | Tiedote
KoneAgria 2025 tarjoaa viljelijöille arvokasta ja ajankohtaista tietoa alan tulevaisuuden näkymistä ja mahdollisuuksista. Kasvu-lavan neljä pääteemaa ovat Talous ja kannattavuus, Maatalouden rahoitus, Nuoret viljelijät ja sukupolvenvaihdokset sekä Hyvinvointi ja työkyky. KoneAgria 2025 järjestetään 9. – 11.10.2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.
19. EAPC:n maailmankongressi tuo palliatiivisen hoidon huippuasiantuntijat Helsingin Messukeskukseen28.5.2025 12:38:28 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon 19. maailmankongressi, EAPC 19th World Congress of the European Association for Palliative Care, järjestetään tänä keväänä ensimmäistä kertaa Suomessa. Helsingin Messukeskuksessa 29.–31. toukokuuta järjestettävään tapahtumaan odotetaan noin 3 000 lääketieteen ja hoitoalan ammattilaista eri puolilta maailmaa.
Helsingin Kirjamessut perustettiin 25 vuotta sitten kirja-alan toiveesta - nyt tapahtuma on suurempi kuin koskaan28.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Ensimmäiset Helsingin Kirjamessut järjestettiin vuonna 2001. Tapahtuman taustalla on vahva kirja-alan toivomus saada kirjamessut Helsinkiin. Ensimmäisillä Helsingin Kirjamessuilla vieraili 30 000 kirjallisuuden ystävää. Tänä vuonna Helsingin Kirjamessut järjestetään 25. kertaa ja viime vuonna kävijöitä oli lähes 98 000. Helsingin Kirjamessujen entiset ohjelmajohtajat muistelevat tapahtumarikkaita vuosiaan nyt julkaistussa verkkohistoriikissa, josta löytyy kirjamessujen syntytarina ja poimintoja kirjamessuvuosien varrelta. Helsingin Kirjamessut järjestetään 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Cyber Security Nordic 2025: Digitaalisen turvallisuuden ja yhteiskunnan resilienssin ytimessä23.5.2025 12:39:18 EEST | Tiedote
Cyber Security Nordic 2025 kokoaa jälleen kyberalan yritykset, yksityisen ja julkisen sektorin edustajat sekä huipputason puhujat 4.–5.11.2025 Helsingin Messukeskukseen. Ensimmäiset Stage One -lavan puhujat tuovat näkökulmia nykyaikaisten kyberuhkien ennakointiin, häiriönsietokyvyn vahvistamiseen ja organisaation johtamiseen ennakoimalla, sekä inhimillisen päätöksenteon roolin korostamiseen yhä automatisoidummassa maailmassa.
Cyber Security Nordic 2025: Navigating the future of digital trust and resilience23.5.2025 08:00:00 EEST | Press release
Cyber Security Nordic 2025 once again gathers cyber companies, the private and public sector, and top-level speakers at Helsinki Expo and Convention Centre on 4–5 November. First Stage One speakers bring perspectives on anticipating modern cyber threats, strengthening resilience through proactive security, supporting leadership with actionable threat intelligence, and highlighting the role of human decision-making in an increasingly automated world.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme