PEFC-metsäsertifioinnin uudet vaatimukset lisäävät metsänomistajan panostuksia luonnonhoitoon
Päivitystyössä otettiin huomioon PEFC:n kansainväliset vaatimukset, toimintaympäristön muutokset sekä metsiin liittyvä uusi tutkimustieto. Uudistus tuo lisää vaatimuksia erityisesti metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja vesiensuojeluun.
Säästöpuiden määrä- ja järeysvaatimukset kasvavat. Vesistöjen suojakaistat levenevät ja ne säilytetään puustoisina. Erityisesti suometsissä huomiota tulee kiinnittää niin vesistövaikutuksiin kuin ilmastovaikutuksiinkin. Kaikki nämä muutokset korostavat metsänomistajien vastuuta ja investointeja metsäluonnon hyväksi.
”Kokonaisuudessaan muutosten taloudelliset vaikutukset metsänomistajille ovat Tapion arvioinnin mukaan kuitenkin kohtuulliset. Osaltaan ne tukevat myös metsien häiriönsietokykyä ja sopeutumista ilmastonmuutokseen. Metsänhoidon vaatimusten uudistamisessa tärkeää oli, että eri kestävyyden ulottuvuudet olivat mukana tarkastelussa”, toteaa metsäasiantuntija Lea Jylhä.
Yksityismetsistä yli 90 % on mukana PEFC-ryhmäsertifioinnissa. Metsänomistajaorganisaatio on sitoutunut kestävän metsätalouden edistämiseen metsäsertifioinnin kautta ja metsänhoitoyhdistykset tarjoavat PEFC-ryhmäsertifioinnin jäsenpalveluna.
Uusien vaatimusten käyttöönotto edellyttää osaamisen kasvattamista ja toimintatapojen kehittämistä niin metsäorganisaatioissa kuin metsänomistajiltakin. MTK kannustaakin osallistumaan PEFC-Suomen järjestämiin koulutuksiin PEFC:n uusista vaatimuksista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Metsäasiantuntija Lea Jylhä puh. 040 848 8081
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK-liittojen puheenjohtajien kannanotto: Suomalaisten oikeus kotimaiseen ruokaan on turvattava nyt29.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
MTK-liittojen ja valtuuskunnan puheenjohtajat kokoontuivat kesäkokoukseensa Keski-Suomeen 23-24.7.2025. Kesäkokouksen yhteydessä puheenjohtajat tutustuivat myös keskisuomalaiseen maataloustuotantoon.
Komission CAP-esitys jäämässä rahoitukseltaan pahasti vajaaksi16.7.2025 18:43:30 EEST | Tiedote
EU-komission toistaiseksi antamat tiedot ohjelmakauden 2028-2034 maatalouspolitiikasta ja etenkin sen rahoituksesta saavat MTK:lta täyden tyrmäyksen. Komissio on aikeissa maksattaa muuttuneen maailman kasvaneet menotarpeet viljelijöillä. Leikkausten sijaan maatalouspolitiikka ja suomalaisten ruokaturva vaativat toteutuakseen lisärahoitusta, totesi MTK:n johtokunta ylimääräisessä kokouksessaan keskiviikkoiltana.
EU-tiekartta vauhdittaa luontoarvomarkkinoiden kehitystä – MTK ojentaa komissiolle auttavaa kättä7.7.2025 15:19:43 EEST | Tiedote
Komissio on julkaissut tiekartan luontoarvomarkkinoiden (Nature Credits) edistämiseksi EU:ssa. MTK suhtautuu positiivisesti vapaaehtoisten luontoarvomarkkinoiden kehittämiseen, sillä ne voivat parhaimmillaan tuoda maanomistajille uusia ansaintamahdollisuuksia sekä vahvistaa luonnon monimuotoisuuden parantamiseen tarvittavaa rahoitusta.
MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Sääolojen vaihtelun vuoksi satonäkymät keskivertoa heikommat – tilojen tulevaisuus huolettaa viljelijöitä7.7.2025 13:57:41 EEST | Tiedote
Sääolosuhteet vaihtelivat merkittävästi eri alueiden välillä, mutta alkukesän sateet heikensivät satonäkymiä lähes koko maassa. Yli puolet vastaajista arvioi satonäkymien olevan hieman tavanomaista heikommat. Lisäksi taloudellinen epävarmuus sekä huoli maatalouden kannattavuudesta varjostavat viljelijöiden tulevaisuudennäkymiä. Erityisesti pienillä tiloilla lopettamista harkitaan yhä useammin.
Komission tiukkaa ilmastotavoitetta ei voida saavuttaa maankäyttösektorilla2.7.2025 14:59:35 EEST | Tiedote
EU-komissio julkaisi tänään tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja linjassa pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden kanssa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektoriin liittyen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme