SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kymäläinen jättää uuden lakialoitteen ulkomaisten kiinteistökauppojen rajoittamisesta

1.3.2022 15:22:08 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tänään jättänyt eduskunnalle lakialoitteen laiksi EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnasta. Aloitteen mukaisesti EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten tahojen kiinteistönhankinta asetettaisiin luvanvaraiseksi siten, että kiinteistönhankintaa koskevan luvan myöntäisi alueellinen ELY-keskus. Lupahakemukset jaettaisiin viiteen ryhmään kiinteistön luonteen ja käyttötarkoituksen mukaan riippuen siitä, onko kyse esimerkiksi rajavyöhykkeestä, vapaa-ajanasumisesta tai metsäalueesta.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Vaikka vuoden 2020 alusta astui voimaan lakimuutos EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten henkilöiden kiinteistökauppojen luvanvaraisuudesta sekä valtion etuosto- ja pakkolunastusoikeudesta, valtion mahdollisuudet evätä kiinteistökauppoja esimerkiksi kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvien uhkien vuoksi ovat edelleen rajalliset. Tähän myös puolustusministeriö on kiinnittänyt huomiota selvityksessään uuden lainsäädännön toimivuudesta. Lisäksi pakkolunastus on keinona hallinnollisesti raskas ja kallis. Nykyjärjestelmä ei siis ole aukoton, vaan siinä on kehitettävää. Itse näen parhaana ja hallinnollisesti selkeimpänä ratkaisuna paluun vuosituhannen vaihteessa kumottuun luvanvaraisuuslainsäädäntöön. Siitä tässä lakialoitteessa on kyse, Kymäläinen kertoo.

Kymäläinen on pitänyt esillä huolta EU- ja EFTA-valtioiden ulkopuolisten kansalaisten ja yhteisöjen kiinteistökaupoista Suomessa jo ajoista ennen kansanedustajauraansa. Kymäläinen on aiemmin jättänyt eduskunnalle lakialoitteen kiinteistökauppojen rajoittamiseksi. Lakivaliokunta päätyi sittemmin käsittelyssään hylkäämään aloitteen.

- Nykyinen maailmanpoliittinen tilanne on jälleen pelottavalla tavalla nostanut pintaan huolen erityisesti venäläisten maanomistusten lisääntymisestä Suomessa, etenkin Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että huolehdimme kansallisesta turvallisuudestamme sekä huoltovarmuudestamme kaikin mahdollisin keinoin. Kyse ei myöskään ole pelkästään strategisesti tärkeistä alueista vaan huolta aiheuttavat myöskin maatalousmaiden, metsien, pohjavesialueiden ynnä muiden mahdolliset siirtymiset EU:n ulkopuoliseen omistukseen, Kymäläinen muistuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kim Berg: Ministeri Rydman puhuu hoitoon pääsystä väärillä luvuilla – 40 prosenttia ei pääse lääkärille kahdessa viikossa18.10.2026 14:56:52 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Kim Berg (sd.) arvostelee voimakkaasti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) eduskunnan kyselytunnilla esittämiä väitteitä hoitoon pääsystä. Rydman vakuutti torstaina toistuvasti, että noin 85 prosenttia potilaista pääsee hoitoon kahdessa viikossa. THL:n syyskuun tilastot kertovat aivan toista lääkärin vastaanotolle pääsystä. Ministeri Rydman antaa suomalaisille harhaanjohtavan kuvan terveydenhuollon todellisesta tilanteesta.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Syöpäpotilaiden hätä ei ole oppositiopropagandaa18.10.2026 14:45:27 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) suhtautumista hoitoon pääsyn ongelmiin ja sairastamisen kasvaviin kustannuksiin. Eduskunnan kyselytunnilla Rydman kuittasi asiakasmaksujen vaikutuksista ja hoitojen viiveistä esitetyn huolen oppositiopropagandaksi. Laine-Nousimaan mukaan ministerin vastauksista jää huolestuttava kuva siitä, kuinka etäällä sairastuneiden ihmisten arjesta hallituksessa ollaan.

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensaflopin yllättävä seuraus – suurin osa työmatkalaisista häviää ensi vuonna18.10.2026 09:49:38 EEST | Tiedote

– Hallituksen bensaflopin todellinen pommi on se, että suurin osa työn perässä liikkuvista palkansaajista häviää ensi vuonna. Tämä johtuu siitä, että vaikka hallitus nostaa verotuksen matkakuluvähennyksen enimmäismäärää, se samalla on korottamassa matkakuluvähennyksen omavastuuta ensi vuodelle. Suurimmalla osalla työmatkan verotus siis kiristyy 100 eurolla vuodessa. Hallituksen piti helpottaa ihmisten arkea, niin miten ihmeessä lopputulos on se, että suurin osa matkakuluvähennyksen käyttäjistä häviää, päivittelee SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomuksen ”tervetuloa, mutta” ei ole aito tervetulotoivotus17.10.2026 13:23:02 EEST | Tiedote

Kokoomuksen tuore maahanmuuttoa käsittelevä linjapaperi on herättänyt laajaa huomiota. SDP:n kansanedustaja Helena Marttila peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaiselle arvopohjalle Suomen maahanmuuttopolitiikan tulisi rakentua. – Onnistunut maahanmuuttopolitiikka rakentuu kahdelle periaatteelle: realistisuudelle ja loukkaamattomalle ihmisarvolle. Valitettavasti kokoomus on valinnut rakentaa politiikkansa loukkaamattoman ihmisarvon sijaan ajatukselle kansantaloutta hyödyttävästä ja kuormittavasta väestöstä. ”Tervetuloa, mutta” ei ole vilpitön tervetulotoivotus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye