Datatieteistä apua nivelrikkopotilaille soveltuvimman kuntoutusmenetelmän löytämiseen
15.3.2022 07:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan ja liikuntatieteellisen tiedekunnan yhteistyönä kehitetty uusi menetelmä tukee terveydenhuollon ammattilaisia oikeanlaisen harjoittelumuodon valinnassa nivelrikkopotilaiden kuntoutuksessa.
–Tutkimus auttaa meitä etenemään kohti yksilöidympiä hoito- ja terapiasuosituksia. Menetelmä auttaa terveydenhuollon ammattilaisia löytämään kullekin potilaalle sopivimman, potilaan tarpeita parhaiten vastaavan kuntoutustavan, kertoo tutkimuksesta vastannut Jyväskylän yliopiston professori Kaisa Miettinen.
Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus ja etenkin polven nivelrikko heikentää potilaan toiminta- ja liikkumiskykyä olennaisesti siihen tyypillisesti liittyvän rasituskivun ja jäykkyyden takia. Pitkälle edetessään polven nivelrikko voi vaatia leikkaushoitoa.
Lääkinnällinen kuntoutus on usein tärkeä apu oireiden lievittämisessä, mutta myös erilaiset terapeuttiset harjoittelumuodot ovat osoittautuneet hyödyllisiksi.
–Eri harjoitusmuotojen vaikuttavuudesta löytyy pieniä eroja, mutta käytännössä hoitomuodon valintaan vaikuttavat myös esimerkiksi hoitojakson pituus ja kustannukset. Kliinisen päätöksenteon tueksi ei ole ollut aikaisemmin työkalua, joka hakisi yksilölle soveltuvinta vaihtoehtoa, Miettinen kertoo.
Tässä tutkimuksessa käytettiin ensimmäistä kertaa polven nivelrikon hoitomuotojen valinnassa päätöksentekoa tukevaa optimointimenetelmää, joka kykenee huomioimaan samanaikaisesti useita keskenään ristiriitaisiakin hoitotavoitteita.
–Perinteisissä kirjallisuuskatsauksiin perustuvissa hoitosuosituksissa on yritetty löytää polven nivelrikkoon harjoitusmuoto, joka on keskimäärin paras, mutta uusi lähestymistapa löytää kullekin potilaalle parhaiten soveltuvan yksilöllisen harjoitusmuodon, Miettinen summaa tutkimuksen hyötyjä.
Kyseessä on kolmivaiheisen tutkimuskokonaisuuden ensimmäinen vaihe, jossa kehitettiin kliinikkojen päätöksentekoa tukevan työkalun prototyyppi parhaan yksilöllisen harjoitustavan löytämiseksi. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa optimointimenetelmään perustuvaa työkalua kehitetään edelleen laajemman tutkimusaineiston avulla. Viimeisessä vaiheessa luodaan optimointimenetelmään perustuvalle työkalulle kliinikkoja palveleva helppokäyttöinen käyttöliittymä.
Tutkimustulokset edustavat digitalisaation ja päätösanalytiikan uutta aaltoa, jossa eri tutkimusalojen edustajat yhdistävät osaamistaan käyttäen tarjolla olevaa dataa entistä monipuolisemmin tehdäkseen päätössuosituksia. Näin parannetaan aiempien menetelmien mahdollisuuksia löytää sopivin ja kustannustehokkain hoito kullekin potilaalle. Kehitetty menetelmä soveltuu myös muille terveydenhuollon aloille, jossa on valittava eri hoito- tai kuntoutusmuotojen väliltä.
Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia (projekti 322221). Projekti liittyy Jyväskylän yliopiston profilointialueeseen Päätösanalytiikka käyttäen kausaalimalleja ja monitavoiteoptiointia (DEMO, jyu.fi/demo).
Tutkimusjulkaisu
Babooshka Shavazipour, Bekir Afsar, Juhani Multanen, Kaisa Miettinen & Urho M. Kujala (2022) Interactive multiobjective optimization for finding the most preferred exercise therapy modality in knee osteoarthritis, Annals of Medicine, 54:1, 181-194, DOI: 10.1080/07853890.2021.2024876.
Lisätietoja
Professori Kaisa Miettinen, DEMO-profilointialueen johtaja, Informaatioteknologian tiedekunta, kaisa.miettinen@jyu.fi, +358 50 373 2247
Urho Kujala, Emeritusprofessori, Liikuntatieteellinen tiedekunta, urho.m.kujala@jyu.fi, +358 50 586 2712
Juhani Multanen, Yliopistotutkija, Liikuntatieteellinen tiedekunta, juhani.e.multanen@jyu.fi, +358 40 626 1487
Yhteyshenkilöt
Teemu RahikkaViestinnän asiantuntija
teemu.m.rahikka@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.
Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimus: Tekoälytaidot eivät yksin riitä – koulun pitäisi auttaa tekemään viisaita valintoja5.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttöä opetellaan kouluissa, mutta miksi tekoälyyn liittyvää opetusta on tärkeä järjestää? Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan oppilaiden tekoälyosaamisen kehittäminen ei riitä, vaan heitä tulee samalla rohkaista pohtimaan, miten he itse haluavat käyttää tekoälyä ja millaisen roolin he sille omassa elämässään antavat.
Tutkimus, osaaminen ja työelämä kohtaavat Jyväskylän yliopiston Yrityspäivässä 8.10.20262.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Yritys- ja sidosryhmäpäivä on Jyväskylän yliopiston järjestämä verkostoitumistilaisuus, jossa pääsevät esille yritysten ja sidosryhmien osaaminen ja innovaatiot sekä yliopiston tutkijoiden osaaminen. Päivässä myös opiskelijat pääsevät tutustumaan alansa toimijoihin ja toimijat mahdollisiin tuleviin työntekijöihinsä. Yrityspäivässä ovat mukana kaikki Jyväskylän yliopiston tiedekunnat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


