Suomen suurimmat tuulivoimalat tuottavat sähköä S-ryhmälle – myös aurinkosähkön määrä jatkaa vahvaa kasvuaan
16.3.2022 08:25:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Sarvisuon tuulipuiston Enventus V162 -voimaloiden kokonaiskorkeus on 247 metriä. Niiden tornien korkeus on 166 metriä ja roottorin halkaisija 162 metriä. Kunkin voimalan kokonaisnimellisteho on 5,6 megawattia ja puiston kokonaisteho noin 151 megawattia.
Puiston rakentaminen on ollut yhteensä noin 150 miljoonaa euron investointi. Vastapainoksi sen vuosituotannon arvioidaan olevan peräti 0,5 terawattituntia, mikä vastaa noin puolta koko S-ryhmän sähköntarpeesta.
- Näiden uusien voimaloiden käyttöönoton jälkeen olemme S-ryhmässä askeleen lähempänä omavaraisuutta käyttämämme sähkön suhteen. Ne turvaavat sen, että tuotamme sähköä uusiutuvilla energialähteillä sen määrän kuin sitä itse kulutammekin, S-Voiman toimitusjohtaja Mikko Halonen iloitsee.
Vuonna 2020 käynnistynyt Sarvisuon hanke kuuluu valtion uusiutuvan sähkön preemiojärjestelmän piiriin, sillä se oli yksi vuonna 2018 järjestetyn tuotantokilpailutuksen voittajista. Kilpailutuksessa etsittiin yhteiskunnan kannalta edullisimpia tuotantotapoja.
Tuulivoimaloita säädetään vielä kevään ajan, ja täydessä tuotantokunnossa puisto on alkukesästä.
S-ryhmä on aurinkosähkön ykkönen
S-ryhmän kiinteistöjen katoille ja ympäristöön sijoitettujen aurinkopaneelien määrä saavutti 100 000 paneelin rajapyykin viime vuoden lopulla. Tänä vuonna määrä kasvaa voimakkaasti.
- Olemme käynnistämässä kevään aikana seuraavaa rakentamisaaltoa yhdessä osuuskauppojen kanssa. Arviomme mukaan aurinkosähkön tuotantokapasiteetti kasvaa seuraavien kahden vuoden aikana merkittävästi. Pysymme siis yhä vahvasti aurinkosähkön suurimpana tuottajana ja kuluttajana, Halonen linjaa.
Aurinkosähkön tuotanto on sääolojen ansiosta korkeimmillaan kesäkuukausina. Halosen mukaan kesän korostuminen tuotannossa ei ole ongelma.
- Kesällä myös myymälöidemme viilennystarve on suurimmillaan, ja aurinkosähkön tuotantohuippu osuu näin juuri oikeaan aikaan. Aurinkosähköhän kannattaa kuluttaa paikallisesti.
S-ryhmä julkaisi pari vuotta sitten tiukat ilmastotavoitteensa, joiden mukaan ryhmä pudottaa ilmastopäästöjensä määrää 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoden 2030 loppuun mennessä. Jo vuonna 2025 koko ryhmä aikoo olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen, eli silloin se sitoo ilmasta hiiltä enemmän kuin sitä sinne tuottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Mikko Halonen, S-Voima Oy, 050 440 4811
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
S-ryhmän asiakasmäärät kasvoivat ja liiketulos vahvistui28.8.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tammi–kesäkuun liiketulos (FAS) oli 162 miljoona euroa ja liikevaihto (FAS) lähes 8,1 miljardia euroa. Kehityksen vetureita olivat liikennekauppa, marketkauppa ja vahvasti kasvavat verkkokaupat. Voimakkaat investoinnit kotimaahan jatkuivat, ja asiakasomistajille maksettiin bonuksia ennätysmäärä, 237 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
