Akava: Suomen kilpailukyky pohjautuu korkealaatuiseen osaamiseen ja tuottavuuteen
– Korostamme, että Suomi voi menestyä vain korkealaatuisella osaamisella ja uutta luovalla tutkimus- ja kehitystoiminnalla. Laadukasta korkeakoulutusta ei ole ilman hyvin resursoitua tutkimusta. Työllisyyden kasvu on keskeistä rahoituksen varmistamiseksi. Sen ohella kasvun ja osaamisen edellytyksistä tulee huolehtia, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
– Tutkimus- ja kehityspanostusten lisääminen neljään prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoteen 2030 mennessä on yhteinen projektimme, johon eduskunta on sitoutunut. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että hallitus lisää TKI-toiminnan määrärahoja vuosille 2023–2026. Lisärahoituksen tarve vuodelle 2023 on 200 miljoonaa euroa. Hyvät ja tarpeelliset lupaukset tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituslain valmistelusta jäävät tyhjiksi, ellei tehdä määrärahalisäyksiä, Fjäder huomauttaa.
– Jotta TKI-investointien tavoitetasoon päästään, myös yritysten kannusteita pitää parantaa. Investointipäätöksiä tehdäkseen yritykset tarvitsevat ennustettavuutta, jota loisi laaja ja pysyvä TKI-toiminnan verokannustin. Siitä pitää tehdä päätöksiä kehysriihessä, Fjäder sanoo.
Suomen Akatemian kautta jaettavaa tutkimusrahoitusta uhkaa ensi vuonna peräti 120–150 miljoonan euron leikkaus, kun valtuuksia pienennetään. Tämä tarkoittaisi jopa kymmenen prosentin vähennystä yliopistoissa tehtävään tutkimukseen. Samaan aikaan myös Business Finlandin asiakkaille kanavoituva rahoitus on laskemassa merkittävästi.
– Leikkaukset on yksinkertaisesti peruttava jo kevään kehysriihessä. Päätöksenteon lykkääminen syksyn budjettiriiheen merkitsisi suurta epävarmuutta korkeakouluyhteisölle. Aiemmin tehdyillä päätöksillä korkeakoulutusta on jo hajautettu ja lisätty uusia koulutusvastuita ilman rahoitusta. Myös nämä päätökset on rahoitettava kehysriihessä, painottaa Akavan yhteiskunta-asiain päällikkö Piia Rekilä.
– Tutkimusten mukaan hyvinvoinnin lisääntyminen on riippuvainen tuottavuuden kasvusta. Innovaatiotoiminta sekä koulutus ovat taas tärkein keino saavuttaa tuottavuuskasvua. Siksi ei ole tarkoituksenmukaista politiikkaa leikata tieteestä, Rekilä toteaa.
Tutustu Akavan kehysriihikannanottoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sture Fjäderpuheenjohtaja
Puh:+358400609717sture.fjader@akava.fiPiia Rekiläyhteiskunta-asioiden päällikkö
Puh:+358 44 300 9484piia.rekila@akava.fiTietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Tuore Akava Works -talousennuste: talouden toipuminen on jatkunut odotettua hauraampana12.6.2025 10:01:42 EEST | Tiedote
Uusi Akava Works -talousennuste alentaa talouden kasvuarviota. Sen mukaan Suomen talous kasvaa 0,8 prosenttia vuonna 2025, kun aiempi ennuste oli 1,5 prosenttia ja 1,7 prosenttia vuonna 2026 aiemman 1,9 prosentin arvion sijaan. Avoimia työpaikkoja on niukasti, joten työttömyydet pitkittyvät ja työttömien määrä nousee yhä. Työllisyyden kohentuminen alkaa syksyllä, ennuste arvioi.
Kutsu medialle: Akava Works -talousennusteen esittely torstaina 12.6. kello 109.6.2025 13:09:04 EEST | Kutsu
Talousennusteemme kertoo, millaiset Suomen talousnäkymät ovat vuoden 2025 jälkipuoliskolla ja vuonna 2026. Viekö tulleihin liittyvä epävarmuus puhdin pitkään odotetusta talouden elpymisestä? Milloin työllisyyden parantuminen kääntää työttömyyden laskuun ja korkojen aleneminen rakentamisen nousuun? Entä palaako kotitalouksien halukkuus ottaa lainaa?
Akava: Esitys määräaikaisuuksien helpottamisesta pitää ottaa jatkovalmisteluun – ei saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää2.6.2025 13:26:12 EEST | Tiedote
Akava vastustaa muiden palkansaajakeskusjärjestöjen tavoin hallituksen aietta helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista ja vaatii, että esitys otetaan jatkovalmisteluun. Akava korostaa, että muutokset eivät saa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Akava pitää erittäin tärkeänä, että irtisanoutumismahdollisuus kesken määräaikaisen työsuhteen muutetaan koskemaan vain työntekijää.
Akava: Talouskasvun saavuttaminen vaatii osaavia palkansaajia27.5.2025 13:33:22 EEST | Tiedote
Akava muistuttaa, että palkansaajien osaaminen ja työpanos ovat keskeisiä talouskasvun saavuttamiseksi. Akava vaatii, että hallitus ottaa työelämän kehittämiseen jälleen mukaan palkansaajan näkökulman.
Tuore Akava Works -selvitys: Työntekijöitä kohdellaan eriarvoisesti työajalla oppimisessa – lainsäädäntöä pitää selkeyttää21.5.2025 13:01:53 EEST | Tiedote
Työelämän osaamistarpeet muuttuvat nopeasti ja asiantuntijuus vanhenee. Työpaikkojen tulisi olla yhä enemmän jatkuvan oppimisen paikkoja. Jatkuva oppiminen työajalla edellyttää työnantajilta selkeitä käytäntöjä ja vahvempaa lainsäädäntöä, osoittaa tuore oikeudellinen selvitys. Akava korostaa, että jokaisen työikäisen ulottuvilla pitää olla mahdollisuus osaamisen kehittämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme