Akava ry

Akava: Verotuksen kireää progressiota kevennettävä kasvun edistämiseksi

17.3.2026 08:16:31 EET | Akava ry | Tiedote

Jaa

Ansiotuloverotuksen kireän progression keventäminen on kasvutoimi, jolla voidaan lisätä talouden aktiivisuutta, edistää inhimillisen pääoman kasvua ja kasvattaa osaamisen tuottamaa arvonlisää yhteiskunnassa. Kevyempi verotus voi lisätä talouden aktiivisuutta ja verotuloja jo muutamien vuosien aikajänteellä, toteaa tuore tutkimus ”Verotuksen rajoilla – Näkökulmia Suomen korkeisiin rajaveroihin”. Akava kannattaa sitä, että ylempiä rajaveroasteita lasketaan lisää.

Rajavero kertoo, kuinka suuri osa työtulona ansaitusta lisäeurosta menee veroihin. Tutkimuksen mukaan rajaverojen pitäminen 46–49 prosentin yläpuolella todennäköisesti kääntyy itseään vastaan, kun käyttäytymisreaktiot supistavat veropohjaa niin paljon, että verotulot laskevat.

Korkeiden rajaverojen aiheuttamat dynaamiset käyttäytymisvaikutukset ovat keskeisiä talouden näkökulmasta. Kun huomioidaan dynaamiset vaikutukset ja ulkoisvaikutukset, ylimmät rajaveroasteet ovat Suomessa todennäköisesti korkeammat kuin mahdollisimman suurta verokertymää tavoitteleva taso. Veropäätösten lähtökohdaksi tulisi ottaa kasvun ja hyvinvoinnin maksimointi eikä politiikan tavoitteena tulisi olla verotulojen maksimointi. Vero- ja innovaatiopolitiikka on tärkeää sovittaa yhteen, koska korkeat rajaverot kohdistuvat ihmisiin, jotka päättävät aineettoman pääoman kertymisestä.

Korkein rajavero koskee lisätuloja yli puolella akavalaisista

Palkansaajan korkein rajavero, 52 % mukaan lukien kirkollisvero, koskee laajaa joukkoa palkansaajia, sillä sen piirissä ollaan noin 60 000 euron vuosituloilla.

– Korkea rajaveroaste koskee korkeasti koulutetuille varsin tavallista palkkatasoa eli noin 4 700 euron kuukausipalkkaa (59 000 euroa vuodessa). Akavalaisista palkansaajista 57 prosenttia ansaitsee vähintään tämän verran. Alhaisemmillakin palkkatasoilla rajaveroaste on lähes viisikymmentä prosenttia: jo kolmentuhannen euron kuukausipalkalla lisätienestistä veroihin menee 47,7 prosenttia. Vähintään kolmetuhatta kuukaudessa ansaitsee 95 prosenttia akavalaisista, kertoo Akavan ekonomisti, johdon neuvonantaja Eugen Koev.

Kireä palkkaverotus heikentää yritysten kasvukykyä ja jarruttaa elinkeinorakenteen uudistumista

– Kireä palkkaverotus vaimentaa palkkauksen merkitystä ja vastaavasti uravalinnoissa korostuvat muut kuin taloudelliset motiivit. Palkkaverotuksella on ulkoisvaikutuksia eli se heijastuu yritysten toimintaympäristöön ja talouden rakenteisiin. Yritysten kasvukyky kärsii ja elinkeinorakenteen uudistuminen hidastuu. Talouskasvun ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kestävyyden näkökulmasta ketterät työmarkkinat ja dynaaminen elinkeinoelämä ovat välttämättömiä, Koev sanoo.

Korkea palkkaverotus kytkeytyy innovaatiopolitiikan tuloksellisuuteen

– Käytämme TKI-toiminnan tukemiseen paljon julkisia varoja, mutta saammeko panostuksista täyden hyödyn, jos kireä verotus nakertaa TKI-työtä tekevien motivaatiota, Koev kysyy.

– Palkkaverotus ja innovaatiopolitiikan yhteensovittaminen on olennaista, jotta TKI-panostuksista saadaan odotettu kasvuvaikutus ja veropohja vahvistuu. Luen käsillä olevan tutkimuksen tuloksia niin, että koska kireä palkkaverotus vaikuttaa talouskasvuun niin monen kanavan kautta, julkisen talouden vahvistaminen kestävällä tavalla edellyttää, että korkeimmat rajaverot edelleen laskevat, Koev toteaa.

Tutkimuksen ovat laatineet Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi, Veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola ja Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.

Tutustu tutkimukseen Verotuksen rajoilla – Näkökulmia Suomen korkeisiin rajaveroihin

Lue Eugen Koevin näkökulma Maltillisempi verotus tukee aineettoman pääoman kasvua

 

Yhteyshenkilöt

Akava ry

Akava on korkeakoulutettujen ja korkeakouluopiskelijoiden palkansaajakeskusjärjestö. Edustamme 35 jäsenliittoa, joissa on yli 600 000 jäsentä. Tavoitteenamme on hyvä ja tuottava työelämä, joka perustuu korkeaan osaamiseen. Sen avulla voimme saavuttaa vahvan työllisyyden ja luoda vastuullista talouskasvua. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: Akava vaatii eduskuntavaalitavoitteissaan merkittävää lisäystä osaamis- ja koulutuspanostuksiin5.3.2026 09:15:06 EET | Tiedote

Akavan tuoreiden eduskuntavaalitavoitteiden pääviesti on ”Ilman osaamista Suomi pysähtyy”. Akava painottaa osaamis- ja koulutustason merkitystä talouskasvun ja työllisyyden kulmakivenä sekä vaatii toimia työhyvinvoinnin ja työkyvyn parantamiseksi. Akava kannustaa päättäjiä sekä äänestäjiä ajattelemaan, miten Suomen menestyminen tulevaisuudessa varmistetaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye