Maatilojen neuvontajärjestelmä Neuvo 2020 auttaa maatilayrittäjiä

Maatalouteen kohdistuu nyt monenlaisia haasteita. Viimeaikainen kustannusten nousu on yksi esimerkki. Asiantuntijapalveluiden käytössä ei kannata aikailla.
"Kaikkea ei tarvitse selvittää itse ja jäädä yksin murehtimaan asioiden kanssa. Säästää aikaa, kun kysyy asiantuntijalta", rohkaisee maaseutupalvelujen yritysasiantuntija Eeva Heikkinen Kainuun ELY-keskuksesta.
Tällä hetkellä neuvontaa on saanut 444 kainuulaista maatilaa, joka on hieman yli 65 % vuonna 2021 tukea hakeneista tiloista. Osa tiloista käyttää Neuvo–palveluita aktiivisesti. Osa puolestaan on käyttänyt palveluja vähemmän tai ei ole käyttänyt vielä ollenkaan.
Eniten neuvontaa Kainuun maatiloille on annettu ympäristökorvauksen ehtoihin ja luomuun. Talousneuvonnalla on annettu apua kilpailukyvyn parantamiseen sekä tiloille on tehty terveydenhuoltosuunnitelmia.
Neuvonnan kustannukset ovat 63 euroa tunnilta sekä matkakulut. Neuvoja hakee kustannuksiin tuen suoraan ELY-keskuksesta. Viljelijän maksettavaksi jää vain arvonlisäveron osuus. Tilakohtainen kiintiö on 15 000 euroa vuosina 2014–2022. Neuvo 2020 järjestelmän varat tulevat osana Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa.
Neuvontajärjestelmän tarkoitus on tarjota varmuutta ja apua talouden hallintaan, maatalouden tukiehtojen, säädösten ja vaatimusten ymmärtämiseen sekä niiden noudattamiseen käytännössä. Lisäksi Neuvon tarkoitus on antaa apua tilan kehittämistoimenpiteiden ja sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun. Neuvontaa annetaan maatilan tarpeet ja lähtökohdat huomioiden.
Tilojen kannattaa käyttää Neuvo 2020 –tukea, jos esimerkiksi:
• pitäisi laskea tuotannon kannattavuutta, tuotteiden katteita ja tuotantokustannuksia
• paikallaan olisi tehdä laskelmia ja suunnitelmia maatilan taloudesta, nykyaikaistamisesta ja kilpailukyvyn parantamisesta
• suunnitelmissa on tuotantosuunnan muutos - luomu kiinnostaa
• velkaneuvonta tai apu verosuunnitteluun ei olisi pahitteeksi
• suunnitelmissa energiatehokkuuden parantaminen ja uudet energiaratkaisut
• tukiehtojen ymmärtämisessä on haasteita ja valvonta jännittää
• eläinten hyvinvoinnin ja työympäristön parantamiseen pitäisi saada lisää näkemystä
• pitäisi laatia eläinten terveydenhuoltosuunnitelma, energiasuunnitelma ja ympäristösuunnitelma
• suunnitelmissa on sukupolvenvaihdos, investointi, yhtiöittäminen ja näihin tarvitsisi tehdä alustavia laskelmia ja on tarve neuvonnalle.
Neuvo 2020 neuvojia on Ruokaviraston neuvojarekisterissä. Neuvo 2020 -neuvontaa antavat muun muassa ProAgriat ja terveydenhuoltoa tekevät eläinlääkärit.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
yritysasiantuntija Eeva Heikkinen, Maaseutupalvelut
p. 0295 023 539, eeva.heikkinen@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
wpd Suomi Oy:n tuulivoimahankkeen YVA-menettely Puolangan Hietavaaralla etenee selostusvaiheeseen27.5.2025 12:32:04 EEST | Tiedote
wpd Suomi Oy suunnittelee Puolangan Hietavaaralle tuulivoimapuistoa. Hankealueelle sijoittuisi maksimissaan 18 tuulivoimalaa. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiselostus, joka on nyt nähtävillä.
Ristijärven Isolehdon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtäville27.5.2025 09:45:31 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Ristijärven kunnan Isolehdon alueelle tuulivoimaloiden aluetta. Hankealueelle sijoittuisi maksimissaan 27 tuulivoimalaa. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiselostus, joka on nyt nähtävillä.
Lomautettujen määrä laski Kainuussa ensimmäistä kertaa kahteen ja puoleen vuoteen22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuun työttömyys kehittyi huhtikuussa alueista kolmanneksi parhaiten. Lomautettujen määrä laski 4 %. Laaja työttömyys supistui Kainuussa ainoana alueena. Työvoiman kysyntä edelleen selkeästi vuoden takaista pienempää.
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtäville (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)20.5.2025 09:06:00 EEST | Tiedote
Solarwind Finland Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Puolangan Ahvenvaaraan. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus), joka on nyt nähtävillä.
Naapurinvaaran maisemanhoitoalueelle haetaan monimuotoisuutta tukevan alueen statusta16.5.2025 11:55:45 EEST | Tiedote
Naapurinvaaran maisemanhoitoalueelle haetaan luonnon monimuotoisuutta tukevan alueen eli OECM-alueen statusta (Other Effective Area-based Conservation Measures). OECM-statuksen toivotaan tuovan lisää näkyvyyttä Naapurinvaaran monimuotoisuustyölle sekä avaavan uusia rahoituskanavia maisemanhoitotyölle. Ympäristöministeriö hyväksyi Naapurinvaaran valtakunnalliseksi maisemanhoitoalueeksi vuonna 2020.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme