Hyvänmielen luettavaa kevääseen ja kesään

Uusia alkuja ja elämän taitekohtia
Lucy Diamondin viime vuonna ilmestyneet Rantakahvila-teokset hurmasivat suomalaiset lukijat yli odotusten. Diamondin lämmin, nokkela ja viisas kerronta ja samastuttavat henkilöhahmot ovat läsnä myös hänen uudessa romaanissaan Uusien alkujen talo, jossa merenrantataloon vuokralaisiksi päätyneet naiset löytävät elämänmuutoksen mahdollisuuksia ja vertaistukea toisistaan. Myös tässä romaanissa rantakaupungin tunnelma tuoksuu ja tuntuu vahvana.
Jill Santopolo on amerikkalainen bestseller-kirjailija, joka teki kansainvälisen läpimurtonsa romaanilla Valo jonka kadotimme. Uudessa romaanissaan Laulu joka soi yhä hän käsittelee elämänvalintoja sekä sitä, milloin on vielä mahdollista muuttaa elämänsä suuntaa. Caroline Säfstrandin syvällekäyvässä mutta hyväntuulisessa romaanissa Onnellisten loppujen kerho kolme elämässään uupunutta naista tapaa kirjoituskurssilla, jossa omalle elämälle on tarkoitus kirjoittaa onnellinen loppu. Romaanihenkilöiden tarinoiden kautta uusia alkuja ja onnellisia loppuja voi hahmottaa myös itselleen.
Lucy Diamond: Uusien alkujen talo. Otava 9.5.
Jill Santopolo: Laulu joka soi yhä. Otava 24.5.
Caroline Säfstrand: Onnellisten loppujen kerho. Karisto 22.6.2022
Toivoa yksinäisiin hetkiin
Meredith, yksin -romaani on juuri tässä ajassa erityisen koskettava tarina kotiinsa erakoituneesta naisesta. Kulmikkaan päähenkilön haparoiva matka varjoista valoon antaa vertaistukea eristyksissä oleville ja lohtua yksinäisyyttä kokeville. Eleanorille kuuluu ihan hyvää -kirjasta pitäville tämä teos sopii täydellisesti.
Claire Alexander: Meredith, yksin. Otava 25.7.
Eskapismia matkakuumeisille
Fiona Valpyn aistivoimainen ja nykypäivän kysymyksiin tiukasti kytkeytyvä Casablancan tarinankertoja vie lukijan Marokkoon ja kertoo kahden sinne päätyvän naisen tarinat. Nykypäivä ja natsi-Saksan miehityshistoria kietoutuvat kiehtovasti yhteen tässä erinomaiset lukija-arviot saaneessa romaanissa.
Täydellinen päivä -romaanillaan ihastuttaneen menestyskirjailija Emily Henryn Lomalla kaikki on toisin -kirjan juonirakennelma on herkullinen. Ystävykset Poppy ja Alex käyvät yhdessä lomamatkoilla, kunnes jokin menee peruuttamattomasti vikaan. Vai voisiko yksi matka korjata vielä kaiken? Catherine Riderilta julkaistaan Kiss me – Rakkautta Mykonoksella -romaani, joka aloittaa nuorille aikuisille suunnatun sarjan. Se on täydellistä beach read -kirjallisuutta, jossa kepeä romanttinen kertomus ja lämmin huumori vievät kaukokaipuisen lukijan hetkeksi toisaalle. Syksyllä sarjassa on luvassa lisää rakkaustarinoita unelmamatkakohteissa.
Fiona Valpy: Casablancan tarinankertoja. Otava 13.6.2022
Catherine Rider: Kiss Me – Rakkautta Mykonoksella. Otava 27.5.2022
Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin. Karisto 16.5.2022
Pradaan pukeutunut paholainen tekee paluun
Paholainen pukeutuu Pradaan -kirja ja elokuva saavat uuden, hysteerisen hauskan jatko-osan Paholainen puuttuu peliin, jossa tutut henkilöhahmot yhdistävät voimansa taistellakseen katalaksi paljastuvaa miestä vastaan. Samalla chick-lit-kirjallisuuden merkkiteokseksi noussut Paholainen pukeutuu Pradaan julkaistaan vihdoin ääni- ja e-kirjana.
Lauren Weisberger: Paholainen puuttuu peliin. Nemo 22.4.2022
Maalaisromantiikan uusi nousu
Maalaismiljööseen sijoittuva, välittömiä persoonia kuvaava lukemisto on kasvattanut suosiotaan viime vuosina. Kirsi Pehkonen osoittaa Jylhäsalmi-sarjallaan, että mukaansatempaavassa lukuromaanissa keskeisintä ei välttämättä ole rakkaustarina. Uutta elämää, Jylhäsalmi -romaanissa kylälle tulee uusi eläinlääkäri. Anneli Kivelän Katajamäki kukoistaa -kirjassa puolestaan kohistaan uudesta opettajasta, jonka aviomies loistaa poissaolollaan. Rakkautta ja raekuuroja -kirja jatkaa Anu Joenpolven huippusuositun Poutaa ja perunankukkia -romaanin miljöissä. Uudessa kirjassa sotkua aiheuttaa vesivahinko, joka pakottaa päähenkilön etsimään väliaikaista majapaikkaa.
Kirsi Pehkonen: Uutta elämää, Jylhäsalmi. Karisto 25.4.2022
Anneli Kivelä: Katajamäki kukoistaa. Karisto, 28.3.2022
Anu Joenpolvi: Rakkautta ja raekuuroja. Karisto 22.6.2022
Arvostelukappaleet: hanna-leena.soisalo@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloViestintäpäällikköOtava
Atena, Moreeni, Nemo, viihde
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme