
Uudenlaista postitaidetta esillä Postimuseossa

Pienoisnäyttelyn postitaiteessa vain luovuus on rajana. Nahka, kierrätetty farkkukangas, kirjontalangat, villa, vanhat suomalaiset kolikot ja peurankarva taipuvat uniikeiksi, postitettaviksi taideteoksiksi. Näyttelyssä on mukana viidentoista Modus ry:n jäsenen töitä.
Postitaiteessa taiteilijat lähettävät toisilleen viestejä, pieniä taideteoksia, piirustuksia, kannanottoja ja kuvia. Kaikki kulkee postin kautta. Alun alkaen periaatteena oli, ettei lähetetty teos saanut olla arvokkaampi kuin kirjekuori, jossa teos kulki. Usein teos oli taiteilijan tekemä ja postimerkillä varustettu postikortti. Nykyisin sekä teoksissa että toimitustavassa sovelletaan myös nykytekniikkaa.
Postitaide sai alkunsa 1960-luvun alussa Keski-Euroopassa, jossa oli syntynyt kokeilevan taiteen Fluxus-liike. Postitaide on saanut vaikutteita myös dadaismista ja surrealismista. Suomeen postitaide saapui 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Postitaiteen pioneereja Suomessa olivat mm. Ilkka-Juhani Takalo-Eskola, Arto Kytöhonka ja J.O. Mallander.
Postimuseolla on kokoelmissaan Paul Tiililän (1931–2020) lahjoittamaa postitaidetta.
Modus ry
Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry on muotoilijoiden, taidekäsityöläisten ja taideteollisuusalojen ammattilaisten yhdistys. Se on perustettu Tampereella vuonna 2001. Pienoisnäyttely on osa kansainvälistä MailArt4Seniors-hanketta, jota rahoittaa Erasmus+.
Postitaide-työpajoja ja -videoita
Modus ry järjestää kaikille avoimia postitaide-työpajoja näyttelyn aikana.
Postitaidetta tehdään tunnetuksi myös videoilla, jotka esittelevät näyttelyn taiteilijoita ja Postimuseon kokoelmien postitaidetta. Videot tulevat Postimuseon Youtube-kanavalle.
Mail Art re-designed -pienoisnäyttely 12.4. - 29.5.2022 Postimuseossa, museokeskus Vapriikin 2. krs. Yhteistyössä Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mirka Ylä-Mattilaviestintä- ja hallintosuunnittelijaPostimuseo
Puh:041 507 5150mirka.yla-mattila@postimuseo.fiSuvi JallinäyttelypäällikköPostimuseo
Puh:040 531 0388suvi.jalli@postimuseo.fiKaisa IivonentoiminnanjohtajaModus ry
Puh:050 336 0236modusryinfo@gmail.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Postin ja viestinvälityksen historiaa 1600-luvulta nykyisyyteen ja tulevaan.
Postimuseo luo ymmärrystä ja merkityksiä viestintäkulttuurista ja yhteiskunnan perustoiminnoista: viestien ja tavaroiden liikkumisen historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Postimuseo tallentaa ja välittää tietoa, aineistoja ja elämyksiä kestävästi.
Postimuseolla on valtakunnallinen vastuumuseotehtävä yhdessä Tampereen historiallisten museoiden kanssa, erityisalana viestintä, peli, posti ja digitaalinen elämä.
Postimuseon näyttelyt sijaitsevat museokeskus Vapriikissa, Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Postimuseo kuuluu Trafiikki-museoiden verkostoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Postimuseosäätiö sr
Demoskene talteen -hanke on käynnistynyt24.5.2024 12:40:15 EEST | Tiedote
Demoskene talteen -hankkeessa digitoidaan demoskenen historiaa ja nykyisyyttä sekä tehdään ilmiöstä dokumenttielokuva. Tärkeänä osana on demoskenen harrastajien haastattelut. Hanke edistää demoskenen tunnettavuutta sekä kulttuuriperintöaineiston saatavuutta ja saavutettavuutta. Hanke on Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden yhteishanke ja kestää vuoden 2024 loppuun asti.
Hillittömiä underground-sarjakuvia Postimuseossa22.5.2024 14:03:00 EEST | Tiedote
Underground-sarjakuvat mullistivat sarjakuvamaailman 1960-luvulla. Sarjakuvia Yhdysvalloista ja Suomesta on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikissa Tampereella kesän ajan 30.5.–25.8.2024. Sarjakuvat ovat keräilijä Kari Elkelän kokoelmista.
Uusi teos kokoaa Suomen varhaispostin laajan historian yhteen4.4.2024 14:40:09 EEST | Tiedote
Postimuseon julkaisema teos Suomen varhaisposti – kuriiriposti, kruununposti ja varhainen yleinen posti esittelee Suomen varhaispostin kirjeiden eri tyypit ja niillä esiintyvät mustemerkinnät. Yli sadan kuvan avulla esitellään aikakautensa elämästä kertovia kirjeitä vuosilta 1580–1870. Kirja palvelee Suomen filatelian ja historian tutkimusta sekä varhaispostin keräilyä. Teoksesta on iloa myös yleisesti historiasta ja esimerkiksi vanhoista käsialoista kiinnostuneille.
Trafiikki-museoilla menestyksekäs vuosi 202321.2.2024 15:45:26 EET | Tiedote
Liikenteen, viestinnän ja teknologian alan yhteistyöverkosto Trafiikin jäsenmuseoille vuosi 2023 oli onnistunut. Se sisälsi kävijäennätyksiä, yleisömagneetteja ja uudistumisia. Uudet yleisöt ja uudistuneet museotilat nostavat sisällöt uudella tavalla esiin vuonna 2024.
Oma ääni kuuluviin somessa – mediakasvatusta senioreille ja nuorille20.2.2024 12:15:14 EET | Tiedote
Postimuseon hanke ”Oma ääni kuuluviin somessa!” kutsuu seniorit ja nuoret mediakasvatus-työpajoihin kohtaamispaikka Kuplaan Tampereelle ja Museo Merkkiin Helsinkiin keväällä 2024. Hankkeessa tuotetaan ja testataan uusia toimintamalleja museoiden mediakasvatustyöhön.