Suomen pisimmän sillan rakentaminen etenee aikataulussa – meluavat työt tauolle lintujen pesintäajaksi

Raitiotien kahden suurimman sillan, Korkeasaaren ja Kruunuvuorenrannan yhdistävän Kruunuvuorensillan, sekä Kalasataman ja Korkeasaaren väliin rakennettavan Finkensillan, rakentaminen aloitettiin lokakuussa työsiltojen teolla. Yhteensä työsiltoja on rakennettu yli kilometrin matkalta; Nihdistä Korkeasaareen noin 300 metriä, Kruunuvuorenrannasta luodoille yli 600 m ja Palosaaresta kohti luotoja noin 200 m.
Työsillat ovat sillanrakentamisessa välivaihe, joiden avulla rakennetaan varsinaiset sillat. Kolmelta työsillalta käsin on asennettu kasuuneita eli sillan välitukien betonivaluja varten tehtäviä muotteja ja tehty paalutuksia.
Finkensillan osalta paalutukset on saatu jo valmiiksi ja käynnissä ovat maalla olevien sillan tukien työt. Myös Kruunuvuorensillalla on paalutukset aloitettu, mutta niihin tulee lintujen pesimäkauden johdosta kolmen kuukauden mittainen tauko 1.4. alkaen.
"Lintujen pesimisrauha luotojen lähellä, eli 250 metrin säteellä luodoista turvataan keskeyttämällä kovaa melua aiheuttavat työt. Huhtikuun alun ja kesäkuun lopun välisenä aikana emme tee töitä tuolla alueella", kertoo TYL Kruunusiltojen projektipäällikkö Jari Humalajoki.
Rakennustyöt on sitouduttu suorittamaan vastuullisesti
Pesimätaukoa kunnioitetaan myös urakan maa- ja vesirakentamistöissä. Meritäyttöjä ja merenpohjan ruoppauksia jatketaan vasta lokakuussa.
"Saimme tehtyä ruoppauksia ensimmäisten kuukausien aikana noin 120 000 kuution edestä. Pilaantuneita maamassoja ruopattiin noin 6 000 m3, ja ne toimitettiin erilliseen kuivalla maalla olevaan läjitysaltaaseen odottamaan jatkokäsittelyä. Puhtaat ruoppausmassat on kuljetettu Lokkiluodon ja Koirasaarenluodon meriläjitysalueille", Humalajoki selventää.
Korkeasaaren itä- ja länsipuolisille vesialueille asennettiin vesirakentamisen alkaessa niin kutsutut silttiverhot, jotka estävät töistä aiheutuvan merenpohjasta irtoavan hienoaineksen leviämisen ympäröivään vesistöön.
"Silttiverhot estävät ruoppausten ja louhetäyttöjen aiheuttamaa veden samentumista ja ne pysäyttävät myös roskat."
Pesimätauon päätyttyä myöhemmin kesällä jatketaan Emäntä ja Nimimies -luodoille nousevan pylonin eli sillan köysirakenteita kannattelevan tuen perustusten rakentamista. Myös paalutustöitä Kruunuvuorensillalla jatketaan. Meritaimenen vaellusaikana 15.8.- 30.9 välisenä aikana paalutustöitä ei kalaväylillä, eli Sompasaaren ja Korkeasaaren, sekä Korkeasaaren ja Laajasalon välisillä vesialueilla tehdä.
Linnusto- ja kalastovaikutuksia seurataan siltaurakassa laajan seurantaohjelman puitteissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari HumalajokiProjektipäällikkö, Työyhteenliittymä Kruunusillat
Puh:0400437884jari.humalajoki@kreate.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat-raitiotie yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Tavoitteena on aloittaa raitiotien matkustajaliikenne Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027. Hakaniemen ja keskustan välisen osuuden rakentamisaikataulua ei ole vielä päätetty. Lisäksi Laajasalossa ns. Yliskylän lenkin toteuttamista tutkitaan.
Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kruunuvuorensillasta, noin 1200 metriä, tulee Suomen pisin silta.
Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla. Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja Sitowise Oy. Kruunusillat-kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme