Laptin mittava rakennushanke Kuopion Portti on valmistunut

Kuopion Portti rakennettiin kolmessa vaiheessa vuosina 2018-2022. Alueelle valmistui kolme tornitaloa ja torneihin liittyvissä matalammissa rakennusosissa on liike- ja toimistotiloja yhteensä noin 15 900 neliömetriä.
Kuopion Portti on merkittävä työpaikkakeskittymä Kuopion alueella lukuisten liikkeiden, palveluiden sekä suuren toimistomäärän kautta. Alueella tulee työskentelemään arviolta 650 henkilöä. Kuopion Porttiin on sijoittunut monipuolisesti erilaisia ja eri kokoisia yrityksiä.
Kuopiolaiset ovat ottaneet hyvin Kuopion Portin omakseen. Asuntojen kysyntä on pysynyt koko hankkeen ajan erinomaisena. Asuntojen ja toimitilojen houkuttelevuutta ovat kasvattaneet muun muassa se, että ne sijaitsevat keskeisellä paikalla, lähellä monipuolisia palveluita ja sujuvia liikenneyhteyksiä. Viimeisessä vaiheessa on vielä vapaana noin 790 neliömetriä vuokrattavia toimitiloja. Tarjolla olevia tiloja kannattaa kysyä, vinkkaa aluejohtaja Risto Pekkarinen Rakennusliike Lapti Oy:stä.
Kuopion Portin A- ja B-vaiheille on jo myönnetty Leed Gold -sertifiointi ja C-vaiheen valmistuttua hankkeen viimeiselle vaiheelle haetaan myös sertifiointia.
Kuopion Portin rakentaminen on ollut haasteellista, mutta palkitsevaa. Olemme toteuttaneet hankkeen budjetissa pysyen ja sovitussa aikataulussa. Kiitos hankkeen toteuttamisesti kuuluu Kuopion kaupungille, joka valitsi Laptin hankkeen toteuttajaksi, kaikille yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa hankkeen kaikissa vaiheissa ja omalle henkilökunnallemme, jotka ovat omalla työpanoksellaan vaikuttaneet hankkeen tavoitteiden toteutumiseen. Erityisesti työmaan työnjohto ansaitsee kiitoksen. Olette vieneet hankkeen menestyksekkäästi läpi huolella rakentaen, toteaa Pekkarinen tyytyväisenä.
KUOPION PORTTI LYHYESTI
Asuntoja 257 kpl, joista palveluasuntoja 35 kpl
Päiväkoti noin 80 lapselle
Hoivakoti noin 30 asiakkaalle
Toimisto- ja liiketiloja noin 15 900 m2
Pysäköintilaitos 483 autolle
Alueella kaikkiaan pysäköintipaikkoja noin 520 autolle
Alueella satoja polkupyöräpaikkoja
Rakennusaika 6/2018-3/2022
Rakennusala yhteensä 46 813 m2
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Risto Pekkarinen, aluejohtaja
Rakennusliike Lapti Oy
040 134 5244
risto.pekkarinen@lapti.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi
Vaikuttavaa jälkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Lapti aloittaa Kojan uuden teknologiakeskuksen rakentamisen Tampereella14.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti aloittaa 14.4.2025 uuden teknologia- ja logistiikkakeskuksen rakentamisen Kojalle Tampereen Rantaperkiöön. Keskus valmistuu keväällä 2026.
Vesa Immonen Laptin hallitukseen8.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kokenut kiinteistöliiketoiminnan ammattilainen Vesa Immonen on valittu Lapti Group Oy:n hallituksen jäseneksi.
Ähtärin kampus saavutti harjakorkeuden – opetustoiminta alkaa loppuvuodesta31.3.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Uusi ammatillisen koulutuksen ja lukion yhdistävä Ähtärin kampus on saavuttanut harjakorkeuden. Kampus yhdistää Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ammatillisen koulutuksen ja Ähtärin lukion saman katon alle Tuomarniemen alueelle. Rakennustyöt valmistuvat syyskuussa 2025, ja opetustoiminta kampuksella alkaa vuoden 2025 loppupuolella.
Riikka Säkkinen Laptin HR-johtajaksi17.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Laptin HR-johtajaksi on nimitetty KTM Riikka Säkkinen. Hän aloittaa tehtävässään 1.4.2025.
Kuloistenniityn päiväkoti saavutti harjakorkeuden Raisiossa – uusi päiväkoti otetaan käyttöön elokuussa11.3.2025 10:31:51 EET | Tiedote
Kuloistenniityn asuinalueen uusi päiväkoti on saavuttanut harjakorkeuden. Raision ja Turun rajalla sijaitseva, 170 lapselle suunniteltu päiväkoti valmistuu heinäkuussa ja se otetaan käyttöön elokuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme