Alepa avaa toisen myymälän Helsingin Katajanokalle 5.4. klo 10
1.4.2022 08:00:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

Alepa palvelee Katajanokan asiakkaita jatkossa entistäkin monipuolisemmin avaamalla toisen myymälänsä alueella osoitteeseen Kruunuvuorenkatu 4. Myymälä avautuu vuonna 1907 valmistuneeseen ja juuri peruskorjattuun, tunnelmalliseen makasiinirakennukseen. Jungmann-nimiseen kortteliin tulee lisäksi uusia vuokra-asuntoja, ravintoloita, korttelibaari sekä kattoterassi.
Alepa Jungmannin palveluihin kuuluu muun muassa salaattibaari, Kaffekulma, Mehustamon appelsiinimehukone, paistopiste, pikakassat sekä Postin pakettiautomaatti. Myymälä palvelee asiakkaita päivittäin kello yhteentoista asti illalla.
- Olemme todella innoissamme saadessamme palvella Katajanokan asukkaita nyt entistäkin kattavammalla palvelutarjoamalla. Jungmannin Alepan valikoima on räätälöity alueen mukaisesti ja otamme ilolla vastaan lisää korttelitoiveita. Uutena osana valikoimaa tuomme kylmähyllyillemme muun muassa HOK-Elannon oman S-Herkkukeittiön käsin valmistamia ruokatuotteita, Alepa Jungmannin myymäläpäällikkö Laura Dahlqvist kertoo.
Katajanokan uusi Alepa on kooltaan lähes 400 m² ja myymälä työllistää yhdeksän henkilöä. Katajanokan toinen, Merisotilaantorilla sijaitseva Alepa jatkaa toimintaansa normaalisti, eli jatkossa Katajanokan asukkaita palvelee kaksi Alepaa. HOK-Elannon omistamalla Alepa-ketjulla on yhteensä 130 myymälää Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Nurmijärvellä, Tuusulassa, Keravalla, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä. Ensimmäistä kertaa Alepa-ketjun historiassa myymälän naapuriin samana päivänä avautuu Alko.
- Olemme iloisia, että pääsemme vihdoin avaamaan uuden Alkon myymälän myös Katajanokalle, jonne monet asiakkaamme ovat myymälää kovasti toivoneet. Katajanokan myymälän avajaispäivä 5.4.2022 on meille erityinen, sillä Alko täyttää tuona päivänä 90 vuotta, kertoo Alkon palvelujohtaja Tatu Vanninen.
Katajanokan Alepa Jungmann:
- Osoite: Kruunuvuorenkatu 4, 00160, Helsinki
- Avajaiset: ti 5.4.2022 klo 10
- Aukioloajat: ma-la klo 6.30–23, su klo 9–23
Lisätietoja:
HOK-Elannon viestintä: mediapuhelin 010 76 60590 (arkisin klo 8–16), viestinta.hok-elanto@sok.fi
Alkon viestintä: mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintä
Puh:010 76 60590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
HOK-Elanto, Stadin oma lafka, on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 630 000 asiakasomistajataloutta. Vuosittainen liikevaihtomme on yli 2 miljardia euroa, ja yritys työllistää noin 6 500 henkilöä.
Toimintaa ohjaavia perusarvoja ovat asiakasomistajan etu, osaava henkilökunta, kyky muuttua, vastuullisuus ja tuloksellisuus.
HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun ja lähialueiden asukkaille. Toimialueemme kattaa Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan. Marketteja, tavarataloja, ravintoloita, liikennemyymälöitä ja muita toimipaikkoja alueellamme on yli 300.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Feta siirtyy uunista grilliin – tänä kesänä grillauksessa korostuvat helppous ja valmiit makuparit28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helppo ja nopea grillaaminen nousee kesällä 2026 keskeiseksi trendiksi pääkaupunkiseudulla. Suunta näkyy HOK-Elannon myyntidatassa vuosilta 2024 ja 2025. Kuluttajat suosivat grillauksessa yhä useammin valmiiksi mietittyjä makupareja ja ratkaisuja, joilla on vaivatonta onnistua. Tänä kesänä muun muassa täyteläinen fetajuusto siirtyy uunista grilliin.
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka14.4.2026 12:40:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka nykyisen talous- ja hallintojohtaja Juha Ilvosen jäädessä eläkkeelle vuoden 2027 aikana. Laikka aloittaa tehtävässään 1.8.2026 ja raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle.
HOK-Elanto avaa kotimaisen Pretty Boy -ravintolan Jumboon7.4.2026 11:13:35 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, joka tarjoaa rentoutta ja luksusta hyvässä tasapainossa. Pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena omalla reseptiikalla tehdyt kastikkeet. Ravintola avautuu 21.4. ja sitä operoi S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto franschising-sopimuksella.
S-market Martinlaaksoa uudistetaan – myymälä palvelee asiakkaita taas 7.5. alkaen31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
S-market Martinlaakso Vantaalla sulkeutuu lauantai-iltana 11.4. myymälässä tehtävän uudistuksen vuoksi. Myymälä palvelee asiakkaita jälleen torstaista 7.5. alkaen. Remontissa myymälän ilmettä uudistetaan nykyaikaisemmaksi, valikoimaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita ja kassa-alueelle avataan uusi itsepalvelukassa nopeuttamaan asiointia.
HOK-Elannon hyvä työ henkilöstön mielenterveyteen panostamisessa palkittiin jälleen – Hyvän mielen työpaikka ‑tunnustus jo viidettä vuotta peräkkäin24.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elannolle on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki nyt viidettä vuotta peräkkäin – lähes ainoana yrityksenä Suomessa. Suomen suurimmassa osuuskaupassa on tehty henkilöstön mielenterveyttä tukevaa työtä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti jo pitkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

