Katutyö Sturenkadun ja Helsinginkadun risteyksessä haittaa liikennettä Alppiharjussa 4.4. alkaen
Urakassa uusitaan Sturenkadun molemmat raitiotiepysäkit sekä molemmat bussipysäkit. Sturenkadulle rakennetaan Helsinginkadun ja Wallininkadun välille yksisuuntaiset pyörätiet. Rakennustyössä uusitaan lisäksi vesijohto, venttiilit ja paloposti.
Työt tehdään kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe alkaa 4. huhtikuuta ja sen yhteydessä tehdään vesihuoltoa Sturenkadulla. Ensimmäisen vaiheen on tarkoitus valmistua toukokuun loppuun mennessä, minkä jälkeen käynnistyy muu rakentaminen alueella.
Ensimmäisessä vaiheessa urakoitsijana toimii VRJ Etelä-Suomi Oy.
Jalankulku ja pyöräily kiertoreitille, raitioliikenne katkolle kesäkuussa
Työn ensimmäisessä vaiheessa Sturenkadun oikeanpuoleinen ajokaista länteen suljetaan maanantaista 4.4. alkaen Helsinginkadun risteyksessä.
Jalankulku ja pyöräily ohjataan kiertämään kaivanto suojateitä pitkin Helsinginkadun kautta. Järjestelyt kestävät ensimmäisen vaiheen ajan eli toukokuun lopulle.
Myöhemmässä vaiheessa liikennejärjestelyt muuttuvat sekä laajenevat ja vaikuttavat muun muassa raitioliikenteeseen. Raitiolinja 8 ei liikennöi välillä 13.6.–14.8.2022. Raitiolinjaa korvaa bussilinja 8X.
Raitioliikenteen katko sekä ratatyöt yhdistyvät Kasin katutöiden Helsinginkadun urakan kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Urakoitsija (1. vaihe):
VRJ Etelä-Suomi Oy
Tommi Kivinen
tommi.kivinen@vrj.fi
050 302 0776
Rakennuttaja:
Juhani Jaatinen
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
Puh. 040 593 3870
juhani.jaatinen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Pioneer in construction – Finland's first service and warehouse building from reused materials to be completed13.6.2025 14:48:56 EEST | Press release
The end of June will see the completion of a building in Mustikkamaa Island, constructed primarily from reused building materials. The building is a pilot project of the City of Helsinki, the lessons of which will also be utilised in other construction projects in the future.
Sambakulkue, soittokunnat, Iron Maiden ja Pride näkyvät Helsingin katukuvassa kesäkuussa13.6.2025 11:16:06 EEST | Tiedote
Helsinki Pride-viikkoa vietetään kesäkuun lopulla. Viikko huipentuu perinteiseen kulkueeseen lauantaina 28. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme