
Verkossa vaellettava Via Crucis täydentynyt kieliversioilla ja kuvailutulkkauksella

Lyhytelokuvaksi tehty vaellus on saanut tälle keväälle kieliversiot ja kuvailutulkkauksen, joka mahdollistaa aiempaa useamman osallistumisen verkkovaellukselle. Vuonna 2021 julkaistu Via Crucis Resurrexit -lyhytelokuva esitetään verkossa päivitettynä versiona.
Lyhytelokuva ”Resurrexit” on entistä saavutettavampi, sillä ruotsinkielisen lauluosion lisäksi elokuvaan on lisätty tekstitykset. Lyhytelokuva on myös kuvailutulkattu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Päivitetty lyhytelokuva on omistettu ukrainalaisille sekä kaikille sodan ja väkivallan uhreille.
Elokuvan päivitetty versio julkaistaan hiljaisella viikolla kiirastorstaina 14.4.2022 Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan Youtube-kanavalla youtube.com/helsingintuomiokirkkoseurakunta.
Lyhytelokuva on monialaisen työryhmän yhteistyö
Resurrexit-lyhytelokuvan käsikirjoituksen on tehnyt monialainen työryhmä, jossa ovat mukana niin musiikin, kuvasuunnittelun kuin käsikirjoituksenkin asiantuntijoita. Ohjaajina lyhytelokuvassa toimivat teatteriohjaaja Markku Arokanto, joka vastaa henkilöohjauksesta ja teologian kandidaatti Antti Vuori, jonka vastuulla on kameraohjaus, kuvaaminen ja leikkaus.
Esityksen musiikkisävellyksistä vastaa muusikko Pekka Simojoki, laulun sanat ovat Anna-Mari Kaskisen, sovituksista Antti Vuori ja Gospel Helsingin kuoronjohdosta Nina Pakkanen. Päivitetyn version ruotsinkielisten lauluosioiden solisteina toimivat Marika Westerling sekä Kaarle Mannila. Visuaalinen ilme on pukusuunnittelija-lavastaja Riitta Röpelisen käsialaa.
Via Crucis Resurrexit -lyhytelokuvassa Jeesuksen roolissa nähdään Panu Haavisto. Muissa rooleissa esiintyvät mm. Eeva-Maija Haukinen, Outi Haaranen, Esa Ruuttunen, Taisto Reimaluoto ja Marjaana Kuusniemi-Korhonen.Mukana on myös iso joukko harrastajanäyttelijöitä, laulajia ja avustajia. Kuvailutulkkauksista vastaa Pipsa Toikka.
Keskiaikainen perinne jatkuu vaelluksella vuonna 2023
Vuonna 2023 Via Crucis tullaan toteuttamaan 25-vuotisjuhlanäytelmänä ja samalla työryhmällä. Ohjaajana Markku Arokanto. Ekumeeninen pääsiäisvaellus Via Crucis eli Ristin tie perustuu keskiaikaiseen perinteeseen. Helsingin katukuvassa se on ollut tuttu näky jo vuodesta 1996 ja esitystä on seurannut vuosittain kymmenet tuhannet pääkaupunkiseutulaiset.
Pääsiäisnäytelmän järjestää ekumeeninen yhdistys Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry. yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa.
Via Crucis - Ristin Tien Tuki ry:n perustajia ovat Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan lisäksi Helsingin ortodoksinen seurakunta, katolinen Pyhän Henrikin seurakunta ja Fintuition ry. (Jouko H. Nissinen) sekä Helsingin ekumeeninen toimikunta. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii kappalainen Maija Kuoppala Helsingin tuomiokirkkoseurakunnasta. Lisäksi yhdistyksessä on mukana Kruununhaan asukasyhdistys. Yhdistys on voittoa tavoittelematon, ekumeeninen yhdistys, joka haluaa korostaa Suomea eurooppalaisena maana ja toimia kaupunkilaisen keskiaikaisen kristillisen tradition välittäjänä. Tapahtumaa tukevat taloudellisesti myös Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät, Helsingin kaupunki, Johannes församling sekä Helsingin ortodoksinen seurakunta ja Kirkkohallitus.
Lisätietoja: Ohjaaja Markku Arokanto, p. 040 833 5532, markku_arokanto@hotmail.com
Kuvat: Otteet Resurrexit lyhytelokuvasta.
Yhteyshenkilöt
Sirpa PatronenViestinnän asiantuntija
Puh:09 2340 2609sirpa.patronen@evl.fiKimmo Holappaviestintäpäällikkö, Kirkko Helsingissä
Puh:+358 40 596 2007kimmo.holappa@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kirkko Helsingissä toimii helsinkiläisten kanssa ja helsinkiläisten parhaaksi uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta. Kirkko Helsingissä muodostuu 20 ev.-lut. seurakunnasta, joista 17 on suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä. Helsingin seurakunnissa on noin 330 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä
Jouluradion 20. juhlakautta siivittänyt entistäkin suurempi suosio13.12.2022 10:53:24 EET | Tiedote
Jouluradion 20. juhlakausi on lähtenyt entistä suuremman suosion siivittämänä liikkeelle. Jouluradion nettisivuilla on kauden alkaessa ja sen jatkuessa jälleen ollut enemmän kävijöitä kuin viime vuonna.
Yhteinen kirkkovaltuusto teki kuluneen nelivuotiskautensa viimeiset päätökset – säästökuuri jatkuu Helsingin seurakuntayhtymässä9.12.2022 12:20:56 EET | Tiedote
Yhteisen kirkkovaltuuston nelivuotiskausi päättyi torstain 8.12. kokoukseen. Kuluneella kaudella kirkkovaltuusto on tehnyt poikkeuksellisen merkittäviä päätöksiä. Viimeisessä kokouksessaan kirkkovaltuusto päätti muun muassa seuraavan vuoden talousarviosta, joka jatkaa säästökuuria Helsingin seurakuntayhtymässä.
Helsingin seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä heijastimia ja joulurauhaa1.12.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Kymmenettä kertaa järjestetyssä Helsingin seurakuntien yllätystempauksessa levitettiin hyvää joulumieltä heijastimien avulla.
#JOULURADIO20, MUTTA HOOSIANNA ON NUMERO YKSI22.11.2022 08:00:00 EET | Tiedote
Jouluradion uusi versio Hoosiannasta julkaistaan perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtina 27.11. puolilta öin. Myös musiikkivideo julkaistaan tuolloin Jouluradion nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Tulkaa kaikki -liike lisäsi merkittävästi paikkojaan yhteisessä kirkkovaltuustossa – valtaosa valtuutetuista pitää tärkeänä, että heidän seurakuntansa panostaisi enemmän erityisesti heikompiosaisten auttamiseen21.11.2022 14:22:25 EET | Tiedote
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston valtuutetuista 36 prosenttia on Tulkaa kaikki -liikkeestä.