Amos Rexin kesän 2022 ulkoilmanäyttelynä nähdään japanilaisen nykytaiteilijan Tadashi Kawamatan teos Pesä

Kansainvälisesti arvostettu japanilainen taiteilija Tadashi Kawamata (s. 1953) on tuotannossaan keskittynyt paikkasidonnaisuuteen, löydettyihin materiaaleihin ja fyysiseen toimintaan. Lasipalatsin aukiolletaiteilija on rakentanut pesän, asumuksista alkeellisimman, jonka materiaalina on käytetty Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen paikallisista kodeista keräämiä tarpeettomaksi jääneitä puisia kalusteita ja huonekaluja. Kierrätetyt materiaalit ja paikalliset esineet ovat osa taiteilijan tekemää paikan historiaa ja asukkaita koskevaa tutkimusta.
Loiseläimen tavoin ikoniseen Lasipalatsiin kiinnittyvä Pesä imee energiansa 1930-luvun rakennuksen puhtaasta, valkoiseksi kalkitusta ulkopinnasta. Lasipalatsilla ei ole aina ollut suojeltua asemaa. On pitkälti rakennuksen suunniteltua purkamista sinnikkäästi vastustaneiden helsinkiläisten ansiota, että se seisoo yhä paikallaan. Arkkitehtonista tilaa hienovaraisesti ja ristiriitaisesti häiritsevät eleet sekä leikittely materiaaleilla ja mittakaavalla haastavat katsojia kyseenalaistamaan ympäristöään. Ne kannustavat pohtimaan kaupunkitilan rakentamisen ja purkamisen yhteiskunnallisia ja taloudellisia ulottuvuuksia: mitä pidetään arvokkaana ja miksi?
”Muodoltaan pesä on varsin orgaaninen ja luonnonmukainen suhteessa kaupunkitilan kovuuteen. Pesä on hyvin tuttu, mutta se kiinnittyy vieraaseen maisemaan, omituiseen paikkaan,” Kawamata selittää.
Tadashi Kawamatan työskentely kierrätettyjen materiaalien ja kaupunkitilan kanssa ovat osa laajennettua taiteellista prosessia, jossa Kawamatan mukaan ”ei ole loppua, on vain prosessi”.
”Työskentelyni on rakentamisen, purkamisen ja uudelleen aloittamisen kiertokulkua. Tuntuu kuin se olisi vain yksi lähes neljäkymmentä vuotta jatkunut projekti, jota en koskaan saa päätökseen tai valmiiksi.”
Huhtikuun lopulla ohikulkijat voivat seurata, kuinka Tadashi Kawamatan Pesä vähitellen rakentuu Lasipalatsinaukiolle ja Bio Rex -elokuvateatterin katolle. Pesä on nähtävillä 7.5.–4.9.2022 Sen jälkeen teos puretaan ja siihen käytetty materiaali palaa kiertoon.
Näyttelyn on kuratoinut Amos Rexin vastaava kuraattori Itha O’Neill.
Amos Rexissä on samaan aikaan esillä maalaustaidetta, kuvanveistoa, videotaidetta ja installaatioita sisältävä laaja ryhmänäyttely Maanala (2.4.–21.8.2022). Nykytaidetta ja historiallisia teoksia yhdistävä näyttely tutkii maanalaisia maailmoja useiden eri teemojen kautta.
---
Tadashi Kawamataa on mahdollista haastatella paikan päällä Helsingissä ennalta sovittuina ajankohtina 2.–6.5.
Tiedustelut ja haastatteluajat:
Hanni Vakkilainen
hanni.vakkilainen@amosrex.fi
puh. +358 (0) 40 557 5344
Lehdistökuvat:
media.amosrex.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanni Vakkilainenviestinnän suunnittelijaAmos Rex
Puh:+358 (0)40 557 5344hanni.vakkilainen@amosrex.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Amos Rex on taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Historiallisen Lasipalatsin yhteydessä sijaitsevat omaleimaiset maanalaiset näyttelytilat kaareutuvat kutsuvasti kummuiksi aukion yläpuolelle. Amos Rex tarjoaa tilallisesti kiehtovia, elämyksellisiä ja usein teknologisesti kokeellisia näyttelyitä, sekä nykytaiteilijoilta että heidän modernistisilta edeltäjiltään. Amos Rexin omistaja on Föreningen Konstsamfundet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Amos Rex
Konstnärerna för Generation 2026-utställningen har valts – unga konstnärer lyfter fram kontroll, identitet och motstånd15.4.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Till Generation 2026-utställningen ansökte 647 unga konstnärer med sammanlagt 1 141 verkförslag. Ansökan var öppen för konstnärer och arbetsgrupper födda mellan 2001 och 2009, som är verksamma i Finland eller med anknytning till Finland. Bland ansökningarna valdes 50 konstnärer och arbetsgrupper ut.
Generation 2026 -näyttelyn taiteilijat on valittu – nuoret taiteilijat nostavat esiin kontrollia, identiteettiä ja vastarintaa15.4.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 Generation-näyttelyyn haki 647 taiteilijaa yhteensä 1 141 teosehdotuksella. Haku oli avoinna 2001–2009 syntyneille taiteilijoille ja työryhmille, jotka toimivat Suomessa tai joilla on suhde Suomeen. Hakemusten joukosta valittiin 50 taiteilijaa ja työryhmää.
The artists for the Generation 2026 exhibition have been selected – young artists highlight control, identity, and resistance15.4.2025 15:00:00 EEST | Press release
A total of 647 young artists applied to take part in the Generation 2026 exhibition, submitting 1,141 proposals. The open call was aimed at artists and collectives born between 2001 and 2009, who are either based in Finland or have a connection to Finland. From the applications, 50 artists and collectives were selected.
Anna Estarriolas och Enni-Kukka Tuomalas utställningar öppnar imorgon 2.4.20251.4.2025 10:25:19 EEST | Pressmeddelande
Vad händer om vi lämnar våra egna bubblor och öppnar ögonen för nya perspektiv? Vårens utställningar i Amos Rex för samman två konstnärer vars verk återger strävanden till kommunikation och förståelse för andra – ibland går det smidigt, ibland trögt, men nya insikter kommer alltid. Anna Estarriolas och Enni-Kukka Tuomalas utställningar öppnar imorgon 2.4.2025.
Anna Estarriolan ja Enni-Kukka Tuomalan näyttelyt aukeavat huomenna 2.4.20251.4.2025 10:25:19 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuu, kun poistumme omista kuplistamme ja avaamme silmämme uusille näkökulmille? Amos Rexin kevään näyttelyt tuovat yhteen kaksi taiteilijaa, joiden teoksissa kuvataan pyrkimyksiä kohti kommunikaatiota ja toisten ymmärtämistä – joskus sujuvasti, toisinaan kompastellen, mutta aina uutta oivaltaen. Anna Estarriolan ja Enni-Kukka Tuomalan näyttelyt aukeavat huomenna tiistaina 2.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme