Oma Säästöpankki Oyj

OmaSp ja Yrittäjät valtakunnalliseen yhteistyöhön

Jaa

”Sekä Yrittäjät että Oma Säästöpankki ovat lähellä ja läsnä ympäri Suomen. Monelle yrittäjälle on tärkeää saada henkilökohtaista palvelua. Palvelu toteutuu yrittäjän toiveiden mukaisissa asiointikanavissa, mahdollistaen yrittäjän yrityksen ja henkilökohtaisten pankkitarpeiden sovittamisen. Oma Säästöpankin toiminnan kulmakivi on, että asiakasta ymmärtävää palvelua saa nopeasti ja juuri silloin kun sitä tarvitsee. Olemme iloisia, että saamme Oma Säästöpankin valtakunnalliseksi yhteistyökumppaniksemme”, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Suomalainen Oma Säästöpankki Oyj on Suomen suurin säästöpankki. Se palvelee henkilö- ja yritysasiakkaitaan 35 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta noin 330 asiantuntijan voimin.

”Tähtäämme pitkäaikaiseen ja tavoitteelliseen yhteistyöhön. Kummankin yhteinen päämäärä on taata suomalaisille pk-yrityksille mahdollisuuksia ja työkaluja taloudelliseen menestykseen ja turvata heidän sekä heidän perheidensä hyvinvointia. Yrittäjät ja heidän yrityksensä edustavat merkittävää osaa kasvavasta asiakaskunnastamme Suomessa. Oma Säästöpankissa henkilökohtainen asiantuntija huolehtii sekä yrittäjän että hänen perheensä asioista”, OmaSp:n toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi kertoo.

Yhteistyöhön liittyvistä Yrittäjien jäseneduista tarkemmin tietoa Suomen Yrittäjien sivustolta  https://www.yrittajat.fi/jasenedut/oma-saastopankki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Oma Säästöpankki Oyj
Oma Säästöpankki Oyj



020 764 0600http://www.omasp.fi

Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Palvelemme ympäri maan 35 konttorissa ja digitaalisten kanavien kautta yli 150 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 330 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Taseemme on 5,4 miljardia euroa. Oma Säästöpankki on listattu Nasdaq Helsingissä. Merkittävä osa henkilöstöä omistaa yhtiön osakkeita. Lupaamme tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä omasp.fi

www.omasp.fi

 

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 383 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 58 toimialajärjestöstä.

www.yrittajat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Säästöpankki Oyj

Muutoksia OmaSp:n johdossa6.3.2024 13:26:01 EET | Tiedote

Varatoimitusjohtaja ja yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Pasi Turtio on jäänyt pois OmaSp:n palveluksesta. Asiakasliiketoiminnan edustajana OmaSp:n johtoryhmässä aloittaa Markus Souru. Souru on toiminut OmaSp:n palveluverkoston johtajana joulukuusta 2023 lähtien vastuullaan henkilöasiakkaat, pienyritykset ja palveluverkosto. Hän on toiminut OmaSp:n aluejohtajana vuodesta 2018 lähtien. Sourulla on mittava kokemus pankkialalta 25 vuoden ajalta erilaisissa johto- ja esihenkilötehtävissä. Yritysasiakasliiketoiminnan johtajana aloittaa Jussi Pohto. Hän on työskennellyt OmaSp:n aluejohtajana vuosina 2014–2019 ja palasi OmaSp:lle joulukuussa 2023 yrityspankin kehitysjohtajan tehtävään. Yhtiön varatoimitusjohtajaksi on nimitetty Sarianna Liiri. Hän on toiminut OmaSp:n johtoryhmässä vuodesta 2015 lähtien ja talousjohtajana vuodesta 2018 lähtien vastuullaan talous, treasury ja HR.

OmaSp teki ennätystuloksen5.2.2024 08:54:08 EET | Tiedote

OmaSp:n liiketoiminnan kehitys jatkoi vahvaa kasvuaan tilikaudella 2023. Tuloskehitystä vauhditti alkuvuodesta toteutettu Liedon Säästöpankin liiketoiminnan hankinta sekä markkinakorkojen nousu. Koko vuoden vertailukelpoinen tulos ennen veroja kasvoi 89 % vertailukauteen ja oli 143,6 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde parani entisestään tilikauden aikana ja oli 35,1 % sisältäen viranomaismaksut. Oma pääoma ylittää koko vuoden osalta ensimmäisen kerran yli 500 miljoonaa ja oli vuoden lopulla noin 541 miljoonaa euroa. Koko vuoden vertailukelpoinen oman pääoman tuotto nousi niin ikään ennätystasolle 25,3 %:iin. Vahva oman pääoman kertymä mahdollistaa omistajille ennätyksellisen voitonjaon sekä investointeja tulevaisuuteen. Taseen loppusumma oli 7,6 miljardia ja kasvoi tilikauden aikana yli 1,7 miljardia euroa.

Kutsu OmaSp:n vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteen tiedotustilaisuuteen 5.2.202329.1.2024 12:05:23 EET | Kutsu

Oma Säästöpankki Oyj (OmaSp) julkaisee vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteen maanantaina 5.2.2024 arviolta klo 8.30. Tiedote on luettavissa julkistuksen jälkeen yhtiön internetsivuilla https://www.omasp.fi/sijoittajalle. Tiedotustilaisuus vuoden 2023 tilinpäätöksestä järjestetään analyytikoille, institutionaalisille sijoittajille ja medialle maanantaina 5.2. klo 10.00 OmaSp:n Helsingin konttorissa, osoitteessa Kluuvikatu 3, 7.krs, Helsinki. Tiedotustilaisuus on suomenkielinen. Yhtiön tuloksen esittää toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi. Lisäksi paikalla ovat talousjohtaja Sarianna Liiri ja viestintäjohtaja Minna Sillanpää.

Kaukoviisas säästäjä tähtää pidemmälle22.1.2024 07:23:13 EET | Tiedote

Kotitalouksien vilkkaimmat kulutusjuhlat ajoittuvat loma-aikojen ja juhlakausien ympärille. Tuolloin tehdään tyypillisesti isompia hankintoja, jotka maksetaan luotolla. Luottovelkaa lyhennetään tai se maksetaan kulutusjakson jälkeen pois, jolloin taloudessa saavutetaan hetkellinen tasapaino. Näin edetään kulutusjuhlasta toiseen. Käyttöluoton lisäksi moni kotitalous varautuu yllättäviin menoihin varapuskurilla turvatakseen kotitalouden heilahtelut esimerkiksi työttömyyden, lomautuksen, sairauden tai muun ennakoimattoman tilanteen osuessa kohdalleen. Talouden asiantuntijat suosittelevat varapuskuriksi vähintään kolmen kuukauden nettotulojen suuruista summaa, jolla selvitään yli kriittisen ajanjakson. Edellä mainitut ratkaisut tasapainottavat taloutta lyhyellä tähtäimellä, mutta viisas turvaa taloutensa paljon pidemmälle, aina työuran jälkeiseen aikaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye