Veronmaksajain Keskusliitto

Veronmaksajien Kaari neuvoo veroilmoittajia: Tarkkana etätyön vähennyksissä

Jaa

Etätyö vaikuttaa palkansaajan verovähennyksiin. Etätyötä tekevän on kuitenkin itse huolehdittava siitä, että vaadit ja saat oikeat vähennykset, sanoo Veronmaksajien johtava verojuristi Päivi Kaari.

Veroilmoituksella on suurin osa tiedoista valmiina, mutta tiedoissa voi olla virheitä tai puutteita. Monia vähennyksiä pitää myös muistaa itse vaatia.

- Etätyön yleisyys näkyy kodin ja työpaikan välisissä matkoissa, joista tehtävät matkakuluvähennykset voivat olla pienemmät kuin aikaisemmin. Kotona tehdystä etätyöstä puolestaan saa omat vähennykset, Kaari sanoo.

- Kaikki korjaukset ja lisäykset tehdään joko sähköisesti Omavero-palvelussa tai paperilla omilla lomakkeillaan. Esitäytetystä veroilmoituksesta näet tarvittavan lomakkeen numeron. Varmista etukäteen, että sinulla on käytössäsi oikeat lomakkeet.

Omaverossa voit verkon kautta ilmoittaa kätevästi kaikki puuttuvat tiedot. Lomakkeita saa tulostamalla Verohallinnon verkkosivuilta, verotoimistoista sekä tilaamalla puhelimitse numerosta 029 497 030. Paperista lomaketta tarvitaan usein esimerkiksi kuolinpesän veroilmoituksen antamisessa.

Työhuonevähennykseen kaksi tapaa

Etätöitä tekevä voi vähentää verotuksessa työhuonevähennyksen ja tietoliikennekuluja. Jos olet ollut etätöissä yli puolet viime vuoden työpäivistä, saat 920 euron työhuonevähennyksen. Tämä ei edellytä omaa työhuonetta. Jos maksat itse nettiyhteydet, voit vaatia kustannukset kokonaan vähennettäväksi, jos pääasiallinen käyttö on työkäyttöä.

Jos sinulla on työskentelyäsi varten käytössä erillinen työtila tai olet hankkinut kalusteita, voit vähentää näiden todelliset kustannukset työhuonevähennyksen sijasta. Automaattisesti tuleva 750 euron tulonhankkimisvähennys syö kuitenkin vähennysten verohyötyä.

- Saat veroilmoitukseen lisäämistäsi tulonhankkimiskuluista – kuten työhuonevähennyksestä – lisävähennystä vain siltä osin, kun kulusi yhteensä ylittävät 750 euron rajan, Kaari opastaa.

Matkakuluja ei lasketa tähän, vaan ne vähennetään erikseen, jos kyse on kodin ja työpaikan välisistä tavallisista matkoista.

Ilmoita matkakuluina myös maskikulut

Matkakuluja ilmoittaessasi älä vähennä itse omavastuuosuutta, vaan merkitse matkakulut kokonaan Omaveroon tai lomakkeelle.

Asunnon ja työpaikan välisten matkojen kustannuksia voi vähentää enintään 7 000 euroa ja omavastuu on 750 euroa. Matkakuluja ovat myös maskikulut, joita voi vähentää 2 euroa päivältä.

- Jos olet ollut osan vuotta työttömänä, omavastuu on vähemmän kuin 750 euroa, eli siinä tapauksessa alle 750 euron matkakulutkin kannattaa ilmoittaa, Kaari toteaa.

Kotitalousvähennyksen korotus ei koske vuotta 2021

Muista vaatia myös kotitalousvähennys, jos esimerkiksi olet kotona tai mökillä teettänyt remonttia tai ostanut siivouspalveluja. Kotitalousvähennyksen saat vähentää suoraan veroistasi.

Vuonna 2021 maksimi on 2 250 euroa. Vähennystä on korotettu vuodelle 2022, mutta se ei siis koske vielä viime vuotta.

Oikein ilmoittamalla vältät veronkorotuksen

Jos et korjaa ja täydennä tietojasi, sinun katsotaan antaneen esitäytetyn veroilmoituksen mukaisen veroilmoituksen. Velvollisuutesi on poistaa tarpeettomat vähennykset, kuten toteutumattomat matkakulut.

Mikäli myöhemmin havaitaan, että olet vaatinut aiheettoman vähennyksen tai veronalaisia tuloja ei ole ilmoitettu, voit joutua maksamaan veronkorotuksia lisäverojen lisäksi.

- Muista ilmoittaa tulot myös lyhytaikaisesta vuokrauksesta, Kaari muistuttaa.

Tietojen viimeinen ilmoittamispäivä on toukokuussa ja se on joku seuraavista tiistaipäivistä: 10.5. 17.5 tai 24.5.2022. Päivämäärä on merkitty Omaveroon sekä kotiin postitetun esitäytetyn veroilmoituksen ensimmäiselle sivulle.

Veroilmoituksen pitää olla perillä Verohallinnossa viimeistään määräpäivänä, jos palautat veroilmoituksen paperilla. Veroilmoitusta ei tarvitse palauttaa, jos korjattavaa tai lisättävää ei ole.

Lisää neuvoja veroilmoituksen tarkistamiseen ja korjaamiseen löytyy osoitteesta veronmaksajat.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtava verojuristi Päivi Kaari, puh. 040 581 3430

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4
00100 HELSINKI

09 618 871http://www.veronmaksajat.fi

Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto

Tänään on taksvärkkipäivä! 10.6. veronmaksaja alkaa tienata omaan kukkaroon10.6.2025 00:00:00 EEST | Tiedote

JULKAISUVAPAA 10.6.2025 klo 00.00 Tiistaina 10. kesäkuuta Suomessa vietetään perinteistä veronmaksajan taksvärkkipäivää. Tästä päivästä lähtien vuoden loppuun saakka kansalaisten tulot jäävät kokonaan omaan käyttöön. Alkuvuosi on siis laskennallisesti paiskottu töitä yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseksi. Vuonna 2025 kokonaisveroasteen arvioidaan Suomessa olevan 43,1 prosenttia* suhteessa kansantuotteeseen, kun mukaan lasketaan muun muassa valtion, kuntien ja kirkon tuloverot, kulutusverot sekä lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut. Veronmaksajan taksvärkkipäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1981 lähtien. Tuolloin kansantalouden veroaste oli 37,3 prosenttia. Alkuvaiheessa päivän vietto ajoittui toukokuulle, jolloin Suomen veroaste oli lähellä EU-maiden keskitasoa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen taksvärkkipäivä on ajoittunut juhannuksen ja kesäkuun alkupuolen välille. Suomen veroaste on tänä aikana ollut noin 3– 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU15-maiden veroasteiden keskiarvo. *) V

Lehtinen kehysriihestä: Onnistunut veropaketti vauhdittaa kasvua ja korjaa verotuksen pahimpia vinoumia23.4.2025 23:11:25 EEST | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää hallituksen kehysriihen veroratkaisuja pääosin onnistuneena kokonaisuutena. - Ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset tukevat talouden kääntymistä kasvuun. Samalla ratkotaan joitakin verojärjestelmän pitkäaikaisia rakenteellisia vinoumia, Lehtinen toteaa. Tärkein muutos on ansiotulojen tuntuva yleinen keventäminen, jonka yhteydessä myös alennetaan selvästi korkeimpia marginaaliveroja. Suomessa toteutetaan siis viimein marginaaliverojen uudistus, jonka naapurimaamme Ruotsi käynnisti jo vuonna 2020 poistamalla tuloveroasteikosta ylimmän asteikkoluokan. - Kehysriihessä linjattujen muutosten jälkeen ylimmät marginaaliverot alenevat Suomessa viimeinkin suurin piirtein Ruotsin tasolle. Lehtinen muistuttaa, että näiden alennusten jälkeenkin hyvätuloisten lisäansioista menee edelleen yli puolet veroihin. Ylimmät marginaaliverot alenevat hallituksen paketissa tämän vuoden jopa noin 59 prosentista noin 52 prosenttiin. Ans

Veronmaksajien vaalikysely: Ehdokkaat tyrmäävät maakuntaveron4.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Selvä enemmistö eli 59 prosenttia kevään alue- ja kuntavaalien ehdokkaista suhtautuu erittäin tai jokseenkin kielteisesti maakuntaveroon. Myönteisesti suhtautuvia on vain 20 prosenttia. Jopa 80 prosenttia vastaajista uskoo, että uuden maakuntatason verottajan lisääminen kuntien ja valtion rinnalle kiristäisi ajan myötä verotusta kokonaisuutena. Tiedot selviävät Veronmaksajain Keskusliiton teettämästä kyselystä*, johon vastasi yli tuhat ehdokasta läpi puoluekentän. Maakuntaveron vastustus oli jyrkintä kokoomuksessa ja perussuomalaisissa. Myös sdp:n ja keskustan ehdokkaissa oli enemmän veron vastustajia kuin kannattajia. Myönteisesti veroon suhtauduttiin vain vasemmistoliiton ja vihreiden vastauksissa. - Kyselyn perusteella uusi oma vero ei ole tulevien päättäjien mielestä toimiva tapa rahoittaa hyvinvointialueita. Samaan lopputulemaanhan päätyi myös parlamentaarinen maakuntaverokomitea neljä vuotta sitten, huomauttaa Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. Kysely kartoitti ehdokk

Veronmaksajien Lehtinen kasvutyöryhmästä: Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla kiristäisi laajasti verotusta, listaamattomien yhtiöiden osinkoveroa ei saa kiristää28.2.2025 14:48:16 EET | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää kasvutyöryhmän esitystä perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla raakileena, joka synnyttää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. - Työryhmä on tarkastellut asiaa lähinnä yritysvarallisuuksien kertymisen ja sukupolvenvaihdosten kannalta. Tämä on tärkeä mutta aivan liian kapea näkökulma perintöverotukseen. - Tällaista kaikkia suomalaisia koskevaa verouudistusta pitää tarkastella huomattavasti laajemmin, sanoo Lehtinen. Oma lukunsa on työryhmän esitys kiristää samassa yhteydessä rajusti listaamattomien yhtiöiden osinkoina jakaman voiton verotusta. Tätä Lehtinen ei pidä järkevänä eikä hyväksyttävänä. Osinkoverotusta kiristämällä heikennettäisiin selvästi yrittäjyyden taloudellisia kannustimia, mikä olisi aivan väärä suunta. - Listaamattoman yhtiön osinkona jakaman voiton verotusta ei saa kiristää osana perintöverotuksen muutoksia, eikä muutenkaan. Perintöveron korvaaminen luovutusvoiton verotuksella uhk

Veronmaksajat: Yhteisöveron alennus 18 prosenttiin on kannatettava kasvutoimi - listaamattoman yhtiön osinkoverotusta ei saa kiristää18.2.2025 13:39:58 EET | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kannattaa yhteisöveron alentamista 18 prosenttiin osana hallituksen tulevan kasvuriihen veroratkaisuja. Yhteisöveron alentaminen olisi erinomainen kasvutoimi, joka parantaisi Suomen asemaa tiivistyvässä kansainvälisessä verokilpailussa. - Tämä olisi vahva ja konkreettinen signaali kaikille, että Suomi on myös tulevaisuudessa yritysmyönteinen ja turvallinen toimintaympäristö, Lehtinen katsoo. Staattiset verotuottolaskelmat eivät yhteisöveroa alennettaessa ole perusteltuja, sillä veropohja vahvistuu alennuksen dynaamisten vaikutusten kautta. Yhteisöverokantaa alennettiin edellisen kerran tuntuvasti vuonna 2014. Yhteisöveron tuotto pysyi selkeästä alennuksesta huolimatta aluksi lähes aiemmalla tasolla, ja on sittemmin kasvanut vahvasti. - Yhteisöveron maltillinen alennus ei tälläkään kertaa uhkaa yhteiskunnan verotuottoja, vaan päinvastoin turvaa niitä. Yhteisöveron alennus kannustaisi myös paikallisesti toimivia listaamattomia yr

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye