Työterveyslaitos

Rakennustyöntekijöillä todettiin eniten ammattitauteja

Jaa
Ammattitautien määrä Suomessa vähenee edelleen. Vuoden 2018 tilastoissa näkyy kuitenkin kasvua esimerkiksi tärinätaudissa, jota esiintyy eniten talonrakentamisessa. Tiedot käyvät ilmi Työperäisten sairauksien rekisterin vuosijulkaisussa. Ammattitauteihin ja altisteisiin voi tutustua myös Työelämätieto-palvelussa.

Työterveyslaitoksen mediatiedote 25.4.2022

Vuonna 2018 vahvistettiin 1067 ammattitautitapausta, joista 755 työikäisillä.

Eniten ammattitauteja vahvistettiin seuraavissa ammateissa:

  1. rakennustyöntekijät (pois lukien sähköasentajat)
  2. maanviljelijät ja eläintenkasvattajat ym.
  3. konepaja- ja valimotyöntekijät sekä asentajat ja korjaajat

Rakennusalan työntekijät kohtaavat työssään moninaisia altisteita, jotka voivat vaikuttaa terveyteen. Yleisiä altisteita ovat melu, käsitärinä ja kemikaalit (kuten epoksi), ja aiemmin rakennusalalla on altistuttu asbestille.  Lisäksi alalla todetaan erilaisia rasitussairauksia.

­­– Epoksiyhdisteet aiheuttavat tällä hetkellä eniten työperäisen allergisen kosketusihottuman tapauksia. Kun käyttää työssään epoksiin perustuvia tuotteita, kuten epoksimaaleja, -liimoja ja -pinnoitteita, on tärkeää suojautua kemikaalin ihokosketukselta, sanoo ihotautien apulaisylilääkäri Maria Pesonen Työterveyslaitoksesta.

Tärinätauti yleistyy

Ammattitaudeista tärinätautia todettiin aiempaa enemmän. Tärinätauti ilmenee ajoittaisena valkosormisuutena, ja oireina voi esiintyä myös käsien puutumista ja kömpelyyttä.

Tapauksia esiintyy eniten talonrakentamisessa, ja ammateista tärinätauti koskee erityisesti rakennustyöntekijöitä (pois lukien sähköasentajat), konepaja- ja valimotyöntekijöitä sekä asentajia ja korjaajia.

– Tärinätauti on ollut alidiagnosoitu sairaus, jota huomataan nyt epäillä ja tutkia aiempaa herkemmin työterveyshuollossa. Käsitärinää aiheuttavat monet yleiset työkalut, kuten porakone, kulmahiomakone ja pulttipyssy, kertoo ylilääkäri Kirsi Koskela Työterveyslaitoksesta.

Vahvistettuja tärinätautitapauksia oli 34, joista 85 prosenttia miehillä.

Työikäisten yleisimmät ammattitaudit ovat meluvamma, allerginen kosketusihottuma, ärsytyskosketusihottuma, ammattiastma ja asbestiplakkitauti. Kemikaaleille altistuminen aiheuttaa viime vuosien tapaan lähes puolet ammattitaudeista (45 %). Vajaa kolmasosa ammattitaudeista todetaan työuran jälkeen.

Ammattitauti-ilmoitus on tärkeä työsuojelun väline

Lääkäreillä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa ammattitauti- ja ammattitautiepäilytapaukset työsuojeluviranomaiselle. Edelleen 60 prosenttia vahvistetuistakin ammattitautitapauksista jää ilmoittamatta.

– On tärkeää, että aluehallintovirasto saa tiedon kaikista ammattitaudeista ja ammattitautiepäilyistä. Se on keskeinen työsuojelun väline, jonka avulla AVI voi kohdentaa työsuojelutarkastuksiaan ja työpaikoilla saadaan tehtyä tarvittavia työturvallisuutta parantavia muutoksia, Kirsi Koskela sanoo.

Työperäisten sairauksien rekisterin vuosijulkaisun yhteydessä on taulukkoja, joissa oikaistaan aiempien vuosien lukuja. Vuosina 2016─2018 osa ammattitautitapausten vahvistamistiedoista ei kirjautunut vakuutusyhtiöstä Tapaturmavakuutuskeskuksen ammattitautiaineistoon. Korjausaineiston myötä 89 tapausta vahvistettiin lisää vuodelle 2016 ja 136 tapausta vahvistettiin vuodelle 2017.

Lisätiedot

Tutustu

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet

Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työterveyslaitos
Työterveyslaitos
Topeliuksenkatu 41 b
00250 Helsinki

+35830 474 1https://www.ttl.fi/

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.

Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.

Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)

Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos

Den största risken med hybridarbete är de som har försvunnit till distansarbete22.5.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande

Distansarbete och arbete på arbetsplatsen har sammanlänkats till en smidig helhet i en stor del av de finländska experternas arbetsliv. I hybridarbete är det emellertid viktigt att identifiera och stödja arbetstagare som har stannat i distansarbete och inte aktivt deltar i arbetsplatsens verksamhet. Med tanke på arbetshälsan och produktiviteten spelar ledarskapet, personalens delaktighet och arbetsförhållandena både hemma och på arbetsplatsen en avgörande roll.

Hybridityön suurin riski on etätyöhön kadonneet22.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Etätyö ja toimitiloissa työskentely ovat nivoutuneet sujuvaksi kokonaisuudeksi isossa osassa suomalaisten asiantuntijoiden työelämää. Hybridityössä on kuitenkin tärkeää tunnistaa ja tukea työntekijöitä, jotka ovat jättäytyneet etätyöhön eivätkä aktiivisesti osallistu työyhteisön toimintaan. Työhyvinvoinnin ja tuottavuuden näkökulmasta avainasemassa ovat johtaminen, henkilöstön osallistaminen ja työskentelyolosuhteet sekä kotona että toimitiloissa.

The greatest risk of hybrid work is people lost in remote work22.5.2025 06:00:00 EEST | Press release

Remote work and working on premises have become seamlessly integrated in the work life of most Finnish experts. However, in hybrid work, it is important to identify and support employees who opt to work entirely remotely and do not actively participate in the work community. Leadership, promoting employee engagement and paying attention to working conditions at home and in the office are of key importance from the perspective of well-being at work and productivity.

Närvårdare och sjukskötare arbetar huvudsakligen redan inom social- och hälsovårdsbranschen – extra reserver kan finnas bland branschbytare och pensionärer21.5.2025 10:30:00 EEST | Pressmeddelande

Sysselsättningsgraden bland närvårdare och sjukskötare är hög och över 90 procent av de utexaminerade börjar arbeta inom social- och hälsovårdsbranschen. Arbetslösa vårdare kan inte rädda den framtida bristen på arbetskraft inom social- och hälsovårdsbranschen. Den största outnyttjade arbetskraftsresursen finns bland dem som sökt sig till andra branscher. En liten räddning är också pensionärer, vars sysselsättning har blivit allt vanligare. Enligt en ny utredning är det viktigaste med tanke på bristen på arbetskraft emellertid att behålla de arbetstagare som redan finns i branschen. Högklassig introduktion, stöd för arbetsförmågan, möjligheter till anpassning av arbetet och branschens uppskattning uppmuntrar till att stanna kvar i branschen – och även att återvända till den.

Lähi- ja sairaanhoitajat pääosin jo töissä sote-alalla – lisäreserviä voi löytyä alanvaihtajista ja eläkeläisistä21.5.2025 10:30:00 EEST | Tiedote

Lähi- ja sairaanhoitajien työllisyysaste on korkea ja yli 90 prosenttia valmistuneista sijoittuu sote-alan töihin. Työttömistä hoitajista ei löydy pelastusta sote-alan tulevaan työvoimapulaan. Suurin käyttämätön työvoimaresurssi löytyy muille toimialoille hakeutuneista. Pientä pelastusta löytyy myös eläkkeellä olevista, joiden työssäkäynti on yleistynyt. Tuoreen selvityksen mukaan keskeisintä työvoimapulan kannalta on kuitenkin pitää kiinni alalla jo olevista työntekijöistä. Alalla pysymiseen – ja myös sinne palaamiseen – kannustaa laadukas perehdytys, työkyvyn tuki, työn muokkausmahdollisuudet ja alan arvostus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye