Nelli Hietalan uutuuskirjassa 13-vuotias Vuokko päättää olla oma itsensä – kaiken uhallakin
28.4.2022 10:19:26 EEST | Karisto | Tiedote

Vuokko Vehma on 13-vuotias ja poikkeustapaus. Hänellä on aavistuksen verran mutkikas perhetausta ja lievästi sanottuna erikoinen pukeutumismaku. Vuokko ei kuitenkaan ole halukas tinkimään värikkäästä tyylistään eikä salaisesta toiveestaan paljastua suureksi taiteilijaneroksi.
Kun kokkikerhoon pölähtää pääkaupunkiseudulta toinen outolintu, tilanne muuttuu kertaheitolla ja kuviksen kiusallinen parityöprojektikin tarjoaa uusia haasteita. Koulun halloween-bileissä taitaa olla nyt kaksi yksinäistä sutta...
Nelli Hietala alkoi kirjoittaa Vuokko Vehma – elämä ja teot -kirjaa etsittyään sopivaa luettavaa 12-vuotiaalle lapselle. Hän huomasi, ettei Suomessa ollut viime vuosina ilmestynyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta realistista varhaisnuortenkirjallisuutta, jossa käsiteltäisiin arkisia ihmissuhde- ja kouluasioita. Humoristisuudestaan ja näennäisestä kepeydestään huolimatta Vuokko Vehman elämä ja teot pyrkii sanoittamaan niitä universaaleja tuntoja, kun puntarissa on toisaalta oman suunnan löytäminen, toisaalta toiveet yhteenkuuluvuudesta luokkatovereiden kanssa.
”Yksi teoksen ydinajatuksista onkin, ettei omaksi itseksi tuleminen ole välttämättä helppoa tai kivutonta. Se vaatii rohkeutta, etenkin silloin kun kaapista ei toiveista huolimatta löydy supersankarin viittaa”, Hietala sanoo.
Nelli Hietala (s. 1981) on lieksalaislähtöinen kirjailija, joka asuu Hämeenlinnassa. Vuokko Vehma – elämä ja teot on hänen kolmastoista kirjansa ja ensimmäinen varhaisnuorille suunnattu romaaninsa. Myös lapsille ja aikuisille kirjoittava Hietala on loputtoman kiinnostunut siitä, millaisena maailma avautuu erilaisista, eri-ikäisten ihmisten perspektiiveistä. Kun hän ei kirjoita, Hietala puuhailee vanhan talonsa ja sen puutarhan parissa.
Vuokko Vehma – elämä ja teot ilmestyy 5.5.2022.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikköLasten- ja nuortenkirjat
Puh:0504635238anni.gullichsen@otava.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Mikkel Fønsskovin Kirkas yö saa sydämen laulamaan – natsimiehityksen aikaiseen Tanskaan sijoittuva romaani on koskettava tarina musiikin voimasta16.3.2026 09:45:00 EET | Tiedote
Vavahduttava kertomus rakkaudesta, vastarinnasta ja laulun voimasta on saanut inspiraationsa todellisista tapahtumista.
Vammaisuuteen liittyvät perhesuhteet koskettavat syvältä Klaanin tulevaisuus -romaanissa.6.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kaisa Viitalan historialliseen Skotlantiin sijoittuvassa Nummien kutsu -romaanisarjassa nousevat esiin teemat lapsettomuudesta ja vammaisen oikeudesta vanhemmuuteen.
Kaksi kansainvälistä romantasian jätti-ilmiötä suomeksi ihan kohta!27.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kaylie Smithin Phantasma- ja Devney Perryn Varpusten kilpi -romaanit saadaan suomeksi tänä keväänä kovan kohinan saattelemana. Kirjasomen seuraaja ei taatusti ole voinut välttyä näiltä uutisilta, koska kyseessä on kaksi maailmanluokan romantasiatapausta. Lisäherkkuna odottajille kerromme, että kirjat painetaan poikkeuksellisen upeina syrjävärjättyinä erikoispainoksina.
Maria Viljan Ilmapallokivi-kuvakirja käsittelee köyhyyttä: ”Miksi toiset saavat paljon kaikkea kivaa ja toiset eivät mitään?”12.2.2026 13:01:27 EET | Tiedote
Palkitun kuvakirjantekijän uutuus kertoo lasten kokemasta eriarvoisuudesta ja epäreiluudesta arjen valonsäteitä unohtamatta.
Jyri Paretskoin tarinakokoelma käsittelee nuorten mielenterveyden ongelmia valoa unohtamatta: ”Sinä kestät enemmän kuin luulet”2.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Toisen kokemuksia, haaveita ja vaikeuksia ei voi nähdä päällepäin. Palkitun nuortenkirjailijan uutuuskirja Sinä et tiedä minusta mitään käsittelee nuorten ajankohtaisia ongelmia ymmärtäväisellä otteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



