Syötteen kansallispuiston viereen laaja yksityinen luonnonsuojelualue

Alueen metsät vaihtelevat yli 150-vuotiaista luonnontilaisista metsistä nuoriin kasvatusmetsiin. Metsiä ei ole hakattu muutamaan vuosikymmeneen, ja puusto on kehittynyt luontaisesti sekametsiksi, joissa on paikon erittäin runsaasti haapoja. Erityisesti nuorissa puustoissa on runsaasti haapaa, jotka muodostavat paikoin suuria haapavaltaisia metsiköitä. Vanhojen metsien keskellä on yksittäisiä yli 200-vuotiaita mäntyjä.
Tilan metsät ovat länteen laskevia rinnemetsiä, joita luonnehtivat lehtomaisuus, rehevät puronotkelmat ja tihkupinnat ja suonlaitojen sekä purojuottien ympäristön luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset korvet. Alueelta on löydetty harvinaista lajistoa mm. nukkamunuaisjäkälää, aarninappua, palosuomujäkälää ja raidankeuhkojäkälää.
Suojelualueen perustamisen mahdollisti Pohjois-Suomen metsien suojeluun saatu erillisrahoitus, jonka ansiosta Pohjois-Pohjanmaalla on syksyn 2020 jälkeen joko hankittu valtiolle tai perustettu yksityisiä luonnonsuojelualueita noin 2200 hehtaarin alueelle. Sopimuksia maanomistajien vapaaehtoisten tarjousten perusteella on tehty 125 kpl.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maanomistaja Timo Kujala, puh. 040 010 0670
Ylitarkastaja Anna Taskila, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 032
Yksikön päällikkö, Eero Melantie, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 377
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Veteraanikatu 1
90130 Oulu
0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Valtion aluehallinnon palvelut Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa jatkossa Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta19.6.2025 08:52:37 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Aluehallintovirastoista ja Valvirasta muodostetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle perustetaan Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulee olemaan Oulussa, ja toinen toimipaikka on Kajaanissa.
Tievalaistusta uusitaan Oulun Kiimingissä, Tyrnävällä, Raahessa, Pyhäjoella sekä Kalajoella17.6.2025 10:38:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla uusitaan tievalaistusta valtatiellä 4 Tyrnävän Temmeksellä, valtatiellä 8 Raahen Pattijoelta Kalajoen Vasankarille ulottuvalla tieosuudella sekä valtatiellä 20 Oulun Kiimingissä. Työt voivat aiheuttaa ajoittaista haittaa liikenteelle.
Yhteysviranomainen antoi päätelmänsä Hallan merituulivoimahankkeen (Perämeri) ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta12.6.2025 13:15:02 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena YVA-menettelyssä toiminut ELY-keskus katsoo, että merkittävimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten. Laaditun YVA-selostuksen sekä saatujen lausuntojen pohjalta ELY-keskus arvioi, että ilman tarkempia selvityksiä ja riittäviä lieventämistoimia hankkeesta voi aiheutua suuria kielteisiä vaikutuksia etenkin meriliikenteelle.
Valtatie 20 parannetaan Korvenkylän ja Kiimingin välillä nykyiselle paikalleen10.6.2025 13:34:07 EEST | Tiedote
Valtatien 20 parantamisen suunnittelua Oulussa, Korvenkylän ja Kiimingin välillä, jatketaan ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellun vaihtoehto 1:n pohjalta. Siinä valtatie parannetaan nelikaistaiseksi ja keskikaiteelliseksi nykyiselle paikalleen. Seuraavaksi valitusta vaihtoehdosta laaditaan yleissuunnitelma.
Leväseuranta käynnistyi – Pohjois-Pohjanmaalla ei havaintoja sinilevistä5.6.2025 15:25:12 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa ja jatkuu syyskuun loppuun. Pohjois-Pohjanmaalla sinileväseurannassa on 27 havaintopaikkaa eri puolilla maakuntaa. Merialueella on kuusi havaintopaikkaa. Oulujoen pohjoispuolella seurantaa on yhdessätoista järvessä ja eteläpuolella kahdeksassa järvessä. Rotareiden kesällä 2022 Pohjois-Pohjanmaalla aloittama sinileväseuranta jatkuu Sanginjokisuussa ja Montanlammessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme