
Helsinkiläiset auttaneet ukrainalaisia neljännesmiljoonalla eurolla seurakuntien kautta

Seurakunnista pystytään myös tarjoamaan tiloja ukrainalaisten lasten ja nuorten käyttöön lisäluokkahuoneiksi syyslukukauden alkaessa, jos tällaista tarvetta ilmenee. Taloudellisen avun lisäksi on järjestetty Helsinkiin saapuneille ukrainalaisille ruokailuja ja muita tilaisuuksia. Kirkoissa on soinut useita tukikonsertteja, joiden tuotto on ohjattu ukrainalaisten auttamiseksi.
Kirkoissa on vietetty rauhanrukoushetkiä, joita on usein pidetty torstaisin, joka on sodan alkamisen päivä. Useissa kirkoissa on myös soitettu rauhankelloja ennen tilaisuuden alkua. Sodasta ahdistuneille on tarjolla keskusteluapua.
Näkyvimpään tukitapahtumaan osallistuttiinTuomiokirkon portailla 2. pääsiäispäivänä, jolloin tuhannet ihmiset kokoontuivat yhteiseen rukoushetkeen rukoilemaan rauhaa Ukrainaan. Tilaisuus alkoi rauhankellojen soitolla, johon yhtyvät Helsingissä eri kirkkokuntien kirkot soitollaan. Senaatintorille saavuttiin kulkueina eri kirkkokunnista ja rauhanrukoushetken jälkeen oli Suomen ukrainalaisten yhdistyksen järjestämä tilaisuus.
Seurakuntien keräykset ja lahjoitukset Ukrainalle
Ukrainan sodan uhreille ja pakolaisille myönnettiin yhteensä 130 000 euroa kriisiapua Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä. Seurakunnat myös käynnistivät nopeasti lipaskeräykset ukrainalaisille, jolloin Helsingin 20 ev.-lut. seurakunnasta jalkautui työntekijöitä ja vapaaehtoisia kaduille keräyslippaiden kanssa.
Lipaskeräyksen, konserttien ja kolehtien kautta Helsingin seurakunnissa on kerätty ukrainalaisille arviolta 120 000 euroa, joista reilu 30 000 euroa tuli remontin jälkeen uudelleen käyttöön otetun ja televisioidun Lauttasaaren kirkon vihkimessun kolehdista. Apu menee Kirkon ulkomaanavun kautta perille. Yhteensä helsinkiläiset ovat tukeneet ukrainalaisia seurakuntien kautta arviolta 250 000 eurolla.
Seurakuntien oppilaitostyössä tuetaan ukrainalaisia opiskelijoita. Venäjänkielisessä seurakuntatyössä puolestaan autetaan venäjänkielisiä ukrainalaisia.
Apua tarvitaan edelleen. Helsinkiin on saapunut tuhansia ukrainalaisia, myös lapsia. Kotimaanapuun on avattu keräys, jonka lahjoitusten avulla pystytään auttamaan Helsinkiin saapuneita ukrainalaisia monipuolisesti ja konkreettisesti. Lahjoituksia käytetään muun muassa ruokaan, hygieniatuotteisiin, kodin tarvikkeisiin ja muuhun akuuttiin tarpeeseen.
Apua annetaan tilanteissa, joissa vastaanottorahaa ei vielä saa tai töitä ei ole. Apu menee perille Helsingin Ukraina-keskuksen ja Helsingin ev.-lut. seurakuntien diakoniatyön kautta. Keräykseen pääsee tästä. Myös Kirkon ulkomaanavun Ukraina-keräys jatkuu.
Lisätiedot: Seurakuntayhtymän johtaja, kirkkoherra Juha Rintamäki, juha.rintamaki@evl.fi, p. 09 2340 4310
Yhteyshenkilöt
Sirpa PatronenViestinnän asiantuntija
Puh:09 2340 2609sirpa.patronen@evl.fiKimmo HolappaViestintäpäällikkö
Puh:+358 40 596 2007kimmo.holappa@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kirkko Helsingissä toimii helsinkiläisten kanssa ja helsinkiläisten parhaaksi uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta. Kirkko Helsingissä muodostuu 20 ev.-lut. seurakunnasta, joista 17 on suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä. Helsingin seurakunnissa on noin 330 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä
Jouluradion 20. juhlakautta siivittänyt entistäkin suurempi suosio13.12.2022 10:53:24 EET | Tiedote
Jouluradion 20. juhlakausi on lähtenyt entistä suuremman suosion siivittämänä liikkeelle. Jouluradion nettisivuilla on kauden alkaessa ja sen jatkuessa jälleen ollut enemmän kävijöitä kuin viime vuonna.
Yhteinen kirkkovaltuusto teki kuluneen nelivuotiskautensa viimeiset päätökset – säästökuuri jatkuu Helsingin seurakuntayhtymässä9.12.2022 12:20:56 EET | Tiedote
Yhteisen kirkkovaltuuston nelivuotiskausi päättyi torstain 8.12. kokoukseen. Kuluneella kaudella kirkkovaltuusto on tehnyt poikkeuksellisen merkittäviä päätöksiä. Viimeisessä kokouksessaan kirkkovaltuusto päätti muun muassa seuraavan vuoden talousarviosta, joka jatkaa säästökuuria Helsingin seurakuntayhtymässä.
Helsingin seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä heijastimia ja joulurauhaa1.12.2022 09:00:00 EET | Tiedote
Kymmenettä kertaa järjestetyssä Helsingin seurakuntien yllätystempauksessa levitettiin hyvää joulumieltä heijastimien avulla.
#JOULURADIO20, MUTTA HOOSIANNA ON NUMERO YKSI22.11.2022 08:00:00 EET | Tiedote
Jouluradion uusi versio Hoosiannasta julkaistaan perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtina 27.11. puolilta öin. Myös musiikkivideo julkaistaan tuolloin Jouluradion nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Tulkaa kaikki -liike lisäsi merkittävästi paikkojaan yhteisessä kirkkovaltuustossa – valtaosa valtuutetuista pitää tärkeänä, että heidän seurakuntansa panostaisi enemmän erityisesti heikompiosaisten auttamiseen21.11.2022 14:22:25 EET | Tiedote
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston valtuutetuista 36 prosenttia on Tulkaa kaikki -liikkeestä.